Tässä on sellainen ongelma, että kieltenopettajat ovat kielilahjakkaita, joten heillä ei ole omakohtaista kokemusta kielten oppimisen vaikeuksista. Lisäksi tämän hetken paradigma kieltenopetuksessa on, että "kaikki oppivat". Tällaiselle oppimiseroja koskevalle tutkimukselle ei nykyilmapiirissä ole tilausta.mpartel kirjoitti:Onkohan asiaa tutkittu mitenkään?
Erityisoppilaiden kanssa olen tullut siihen tulokseen, että kielen oppimisen ongelmat ovat hyvin moninaiset. Joillakin ongelmana on sanan hahmottaminen joko kuultuna tai kirjoitettuna tai molempina. Joillakin ongelma on sanojen muistiin painaminen tai muistista palauttaminen. Joillakin kielioppi ei rakennu. Oppiminen koostuu useista osaprosesseista ja eri osaset voivat olla ongelmana eri yksilöillä.
Tässäkin oppilaat näyttävät olevan erilaisia. Hyvin moni kyllä hyötyy siitä, että kieli pysyy jollain tavalla aktiivisena koko ajan. Kesäloman jälkeen aloitetaan monen kohdalla taas melkein nollasta.Jaska kirjoitti:Ehkä ongelma on suurempi silloin, jos samaan aikaan opettelee useampaa kieltä? Siksi voisikin olla hyvä, että jopa peruskoulussa olisi jaksomuotoisempaa opiskelua, ettei kaikkia vieraita kieliä päntättäisi samoilla viikoilla ja jopa samoina päivinä - se on todella työlästäkin kaiken lisäksi.
Oppilas, jolla on kielellinen ongelma, ei havaitse/maista sanojen yhtäläisyyksiä. Hän ei huomaa, että sama käsite on lähes sama sekä suomeksi, englanniksi että ruotsiksi. Hän ei helposti näe, mistä osista sana koostuu. Se, että joidenkin sanojen kohdalla hänen kanssaan tehdään työtä osien ja yhtäläisyyksien löytämiseksi, ei siirrä ainakaan kovin helposti tätä toimintatapaa uusiin sanoihin.
Esimerkiksi monella kielellisen ongelman omaavalla oppilaalla on myös ongelmia kasvojen kanssa. He tunnistavat kyllä tavatessa, että kyseessä on tuttu ihminen, mutta joutuvat arvailemaan kuka on kyseessä. Näillä oppilailla on myös valtavia ongelmmia yhdistää kasvot ja nimet. He eivät ehkä kuudessa vuodessa opi kaikkien luokkatovereittensa nimiä, vaikka ovat olleet päivittäin yhdessä. Silti he pystyvät hahmottamaan maailmanhistorian kulun, ratkomaan yhtälöitä ja pohtimaan valon taittumista ja taipumista ihan oikein.
Jos oppimisimme ajattelemaan, että erilainen oppiminen ei olisikaan "tyhmyyttä" ja "lahjattomuutta" vaan nimenomaan "erilainen tapa oppia", kieltenopetuksessakin voitaisiin olla oikeasti kiinnostuneita siitä, miten täysin eri tavoin jotkut ihmiset oppivat kieliä...
Ehkä voidaan puhua monilokeroaivoista ja yksilokeroaivoista?