Jaska kirjoitti:
Ilmeisesti --- ruotsinkielisille kuitenkin oikeasti on kova paikka myöntää, että olette pieni vähemmistö ja että huolimatta kansalliskielen statuksesta kieltänne pidetään laajalti pienenä ja hyödyttömänä suomenkielisten osata. Ehkä maailmankuvanne ei olisi näin vääristynyt, jos ruotsi ei olisi kansalliskieli vaan esim. kansallinen vähemmistökieli?
Taannoin Jaskan blogiin tuli JEA:lta oleellinen kysymys: "Mitä kansalliskielistatus sitten tarkoittaa?"
RKP:n kielipolitiikka on mielestäni rakentunut sille, että ruotsin on oltava kansalliskieli ja he määrittävät sen, mitä kansalliskielistatus tarkoittaa. Tätä on viimeiset viisi vuotta hiottu - ja taustalla on vielä kielipoliittinen jatkumo ruotsinkielisten joukossa vähintään 1900-alusta alkaen, ehkä kauempaakin.
Syksyllä 2010 Åbo Akademin julkisoikeuden professori Markku Suksi ja Suomen perustuslain "virallinen" tulkinta Suomen Kuvalehdestä 34/2010:
”Kansalliskielen asemasta pitäisi seurata jotain, ja mielestäni Suomessa siitä pitäisi seurata sama kuin Kanadassa, jossa jokaisen on opeteltava sekä englantia että ranskaa [näin ei Kanadassa ole, mutta ei anneta todellisuuden haitata]. Eli eräänlainen sivistyksen velvoite siitä seuraa, mutta ei ainoastaan sen suhteen, että osattaisiin sekä suomea että ruotsia, vaan että ymmärrettäisiin, miten nämä kielet ovat tulleet kansalliskieliksi ja nähtäisiin Suomi pohjoismaisessa kontekstissa.”
Siis kerrataan.
Suomen perustuslaki muka velvoittaa meidät
- osaamaan suomea ja ruotsia,
- ymmärtämään, miten nämä kielet ovat kansalliskieliä,
- näkemään Suomen pohjoismaisessa kontekstissa!
RKP:n Henrikssonin siirtyessä oikeusministeriksi hän kutsui Suksen oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön kehittämispäälliköksi - mikä sanaleikki.
Ilmari Rostila kommentoi tätä Suksen lausuntoa täällä palstalla: "Perustuslaista seuraa siis Suksen mukaan kansalaiselle erityisen ’sivistyksen’ velvoite, joka koskee maassa puhuttujen kahden kielten historiallista kehkeytymistä kansalliskieliksi, ja lisäksi perustuslaista seuraisi myös sellaisen ’sivistyksen’ velvoite, jossa kansalaisen tulee osata nähdä Suomi (Suomen valtio?) pohjoismaisessa kontekstissa. Professorin mukaan perustuslaki siis velvoittaa kansalaiset ymmärtämään ja hyväksymään tietyn omaa (etnistä) identiteettiään koskevan historiantulkinnan ja lisäksi Suomen valtiota koskevan erityisen tulkinnan??!!
Tämä vaikuttaa ennenkuulumattomalta.
Onko olemassa kansainvälisiä vertailukohtia? Onko olemassa maata, jonka perustuslaki velvoittaisi kansalaisia omaa itseä ja ryhmää koskevaan historiantulkintaan."
Tammikuussa 2011 - vähän ennen edellisiä eduskuntavaaleja, ennen Ahtisaaripaperin siirtymistä osaksi hallitusohjelmaa, ennen kielistrategiatyötä - professorit Fred Karlsson ja Henrik Meinander sekä europarlamentaarikko Henrik Lax kirjoittavat Hesarin yleisönosastossa ympäripyöreästi toimivan kielistrategian tarpeesta Suomessa (strategiahan oli varmasti jo RKP:n kulisseissa ja Ahtisaaripaperin konsepteissa nostettu kaiken kielipolitikoinnin äidiksi). Eväitä strategiaan saataisiin Ahtisaaren johtaman poliittisen työryhmän tulevasta raportista ja vielä julkaisemattomista selvityksistä, joita ovat laatineet Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Opetushallitus (nämä nimet kuulostivat jo tuolloin minusta pahaenteisiltä, siellä virkamiehillä on vahva velvoite noudattaa RKP:n kielipolitiikkaa). Mielenkiintoisinta olivat minusta tekstin kytkökset identiteettipuheeseen:
- "Mustavalkoinen eipäs juupas -keskustelu pakkoruotsista on vääristänyt kielipoliittisia ja kansallisiakin perspektiiviejämme. Ensisijaisestihan pitäisi olla kyse siitä,
miten haluamme hahmottaa identiteettimme ja paikkamme nopeasti muuttuneessa maailmassa. Millaisia kansakuntamme keskeisten maantieteellisten suuntausten tulisi olla ja kuinka ne pitäisi toteuttaa?
- "Kaipaamme näkemystä kansalliskieltemme elintilan turvaamisen edellytyksistä, jotta suomalaisille voitaisiin varmistaa kestävät kielten opiskelumahdollisuudet. Kansallisen kielipääoman vaaliminen on koko kansan asia."
-
"Kieltenopetuksen linjaukset ovat olennainen osa pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikkaa. Käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua, toteutuu konkreettisesti kielivalintonoissamme ja kielilainsaäädännössämme moneksi vuosikymmeneksi."
Meillä voivat tuon tason ammattilaiset ja vaikuttajat kirjoittaa maan luetuimpaan lehteen omalla nimellään, että heistä kyllä pitäisi "pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikka" toteuttaa heille luontevinta taustakotia Nordenia kaikille tuputtaen ja että "käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua" olisi jotenkin yksiselitteinen ja kaikille yhteinen ja sisältäisi vielä Nordenin käsittämisen skandinaavisena alueena.
Vastaavasti demareissa vaikuttava filosofian tohtori, kansalaisaktivisti Thomas Wallgren päätyy Hesarin vaalikoneessa vastustamaan pakollisen ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi: "
Pohjoismainen identiteetti on kaikille suomalaisille merkittävä voimavara. En usko että pohjoismaisuuden heikentämisestä Suomessa on kenellekään mitään etua.
Kaikilla suomalaisilla tulee säilytttää yhtälainen oikeus [! - filosofi taatusti tunnistaa sanojen oikeus ja velvollisuus eron] ruotsin kielen oppimiseen. Valinnaisuuden lisääminen kouluissa johtaa helposti heikompien oppilaiden tulosten heikkenemiseen ja eriarvoistumiseen." - Ikään kuin Wallgren ei olisi koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miten paljon pakkoruotsi heikentää tuloksia ja eriarvoistaa erilaisia yksilöitä ja lyö korvalle erilaisia taustoja.
Suru-kaksikeilisyydessa ja kahden tasaveroisen kansalliskielen mallissa kyse on ruotsinkielisellä puolella korkeasti oppineiden akateemistenkin omaksumasta identiteetistä, jonka katsotaan olevan siunaus koko kansalle - ja jota ruotsinopetuksessa ja virallisessa liturgiassa yritetään saada myös muille kieliryhmille...