Oleellistahan tässä on kaksi asiaaMoosestilanne! kirjoitti:Minä näen kuvion sellaisena, että kohtaamani henkilöt jotka haluavat kiihkeästi pois nykyisestä kielisysteemistä (tällaiseen olen törmännyt vain muutaman vuoden ajan, sitä ennen ilmiö oli hyvin marginaalinen ja kehittynyt muiden aatesuuntausten ja tilanteen muutumisen kylkiäisenä) ovat kovin laidasta laitaan ihmisiä. Osalla on hyvät ja pätevät perustelut sille, miksi ihan hyvin voisi kielijärjestelmää muuttaa. En pidä sitä yksinkertaisena, koska suoranainen oikeuksien kiskaisu toiselta ihmisryhmältä ei ole mikään tavoittelun arvoinen asia, vaan niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Minä siis en puhu pelkästään koulun oppiaineista vaan millä lailla tilanne sovitetaan muilla yhteiskunnan alueilla. Kaikki tietenkin keskustelun ja kehittämisen arvoisia asioita. Kiinnostus kuitenkin keskusteluun on horjutettu kokonaisen alakulttuurin vuoksi.
Minua kiinnostavat lähinnä nämä alakulttuurin ilmiöt. Minulle on kohtalaisen yhdentekevää, miten oppiaineet järjestetään. Vanha systeemi rakentui sopimuksille, jossa näen jonkinlaisen reiluuden. Sen voi muuttaa, mutta uuden systeemin pitää olla parempi. Tämän enempää asia ei sinänsä kiinnosta, mitä on ehkä vaikeaa ymmärtää. Lähtökohtaisesti en pidä koulutusta negatiivisena asiana. Pakko taas on turhaa.
Mutta nämä lieveilmiöt, esim. että se valtaa koko ajattelun ja on tärkein tavoittelun asia, ei ole välttämättä kaikkein tervein kanta. Kukaan ei ole nykyiseen järjestelmään kuollut ja sen haittoja myös liioitellaan rajusti. Ei minulle tarvitse siitä kenenkään valehdella. Olen kaksikielinen, elän molemmissa kieliympäristöissä ja tunnen kaikki ulottuvuudet molemmin puolin, ja tiedän myös milloin valehdellaan ja keksitään juttuja. Ja milloin loukataan tahallaan. Tätä tapahtuu molemmissa kieliryhmissä.
- ensinkin koetaan, että kaksikielisenä "tunnetaan kaikki ulottuvuudet molemmin puolin",
- toiseksi koetaan, että pakko perustuu sopimukselle, joka on taannut jonkinlaisen reiluuden, mutta pakon poistaminen taas perustuu useimmiten epäterveelle päähänpinttymälle pikkujutussa, johon kukaan ei ole kuollut.
Voiko suomi/ruotsi-kaksikielinen arvioida kielten oppimisen työmäärää ja tarvetta suomenkielisen tai uussuomalaisen kohdalla tai pohjoismaisen identiteetin vaatimusta muiden kieliryhmien kohdalla?
Voiko olla olemassa jokin reilu sopimus, joka vaatii 95% enemmistöä opiskelemaan 5%:n vähemmistön kielen? Miten sana reilu silloin määritellään? Voiko tuollainen kielenoppimispakko olla pikkujuttu, kun siihen käytetyt varat, aika ja voimat kuitenkin ovat poissa tärkeämmistä opinnoista, kun tuo pakko hidastaa opintoja, aiheuttaa monelle murheita, jopa opiskelun keskeytymisiä ja taitona katoaa nopeasti käyttämättömänä?
Entä jos juuri näissä kohdissa ollaan erehdytty? Eikö silloin kuvion rakentaminen pitäisi aloittaa uudelta pohjalta. Eikö asiaa pitäisi kysyä suomenkielisiltä ja uussuomalaisilta itseltään?