Hyvää vaalipäivää!
-
- Viestit: 169
- Liittynyt: 22.06.2010 21:21
Re: Hyvää vaalipäivää!
Kielivapauden kannalta ajateltuna minä iloitsen tästä tuloksesta. Taas on vapaudelle myönteinen eduskunta. Lähdetään positiivisuuden kautta nyt oikeasti hakemaan kielivapautta. Minä en jaksa enää kytätä vastapuolen tekemisiä ja masentaa samalla itseäni. Parasta tässä tuloksessa on se, että nyt eduskunnassa on uusina edustajina aktiivisuutensa oikeasti näyttäneitä kielivapauden ajajia, esim. Sampo Terho, Simon Elo, Wille Rydman ja monia muita, joille kielivapaus on tärkeysjärjestyksessä lähellä heidän omien tavoitelistojensa kärkeä. Ja samalla moni pakkoruotsittaja tipahti pois, Kimmo Sasi etunenässä, kun taas moni vapaata kielivalintaa kannattava edustaja säilytti paikkansa.
Kesk-PS-Kok, sillä mennään, toivottavasti.
Tässä on kielivapaus saanut viime aikoina suuria voittoja, siis oikeasti isoja asioita. Muutos tapahtuu, vaikka meille tässä ajassa eläville se tuntuukin tulevan hitaasti. Nyt pitää vain luottaa hallitusneuvotteluiden onnistumiseen. Toki senkään jälkeen ei välttämättä tapahdu pitkään aikaan mitään edistymistä kielivapaudessa, mutta olen alkanut arvostamaan myös pieniä askelia.
Kesk-PS-Kok, sillä mennään, toivottavasti.
Tässä on kielivapaus saanut viime aikoina suuria voittoja, siis oikeasti isoja asioita. Muutos tapahtuu, vaikka meille tässä ajassa eläville se tuntuukin tulevan hitaasti. Nyt pitää vain luottaa hallitusneuvotteluiden onnistumiseen. Toki senkään jälkeen ei välttämättä tapahdu pitkään aikaan mitään edistymistä kielivapaudessa, mutta olen alkanut arvostamaan myös pieniä askelia.
-
- Viestit: 677
- Liittynyt: 07.01.2015 12:02
Re: Hyvää vaalipäivää!
Tärkeämpää kuin yksittäisen edustajan kanta, on puolueen kanta.PS on puolueena täydellisen vapauden kannalla, keskusta on valmis keventämään kansalliskielen velvoittavuutta, kokoomuksella on osin ristiriitainen kanta, mutta voittopuolisesti velvoitteiden keventämiseen kannalla..Tällä kombinaatiolla kielivapaus etenee.
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: 29.04.2014 09:56
Re: Hyvää vaalipäivää!
mites tämä: http://www.hs.fi/politiikka/a1429495138442
"Meillä luki vaaliohjelmassa, että tavoitellaan ruotsin kielen vapaaehtoisuutta. Myös kansalaisten enemmistö haluaa sen vapaaehtoiseksi", Terho sanoi.
Haglundin mielestä olisi ihmeellistä, jos ruotsin kielen pakollinen lukeminen nousisi esiin vielä hallitusneuvotteluissa.
"Se asia on käsitelty. Olisi ihmeellistä jos siihen vielä puututaan, kun eduskunta on juuri päättänyt asiaa koskevasta kansalaisaloitteesta."
Haglundin mielestä asian kaivaminen esiin olisi "kansanvallan halveksimista".
"Muistuttaisin perussuomalaisille, että Rkp on vaalien voittaja, perussuomalaiset häviäjä. Vihreät, Rkp ja keskusta ovat voittajia."
-
- Viestit: 677
- Liittynyt: 07.01.2015 12:02
Re: Hyvää vaalipäivää!
rautalankaa: eduskunta päätti äänin 93 vs 89, että kansalliskielivelvoitteen kohtuullistamisen selvitys aloitetaan. Kolme suurinta puoluetta on tehnyt puolueohjelmatasoisen linjauksen asiasta, kokoomus tosin ristiriitaisesti.
Re: Hyvää vaalipäivää!
Myös KESK+SDP+PS-hallitus poistaisi pakkoruotsin, tosin vain 54%:n voimin.NRR kirjoitti:Hesari:http://www.hs.fi/politiikka/a1305947984162Kesk-Ps-Kok -hallituksen kansanedustajat lopettaisivat pakkoruotsin. Tällaisen hallituksen edustajista 64 prosenttia on samaa mieltä vaalikoneessa väitteestä "Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua".
SDP+VAS - edustajista 77% kannattaa pakkoruotsia, kun kansalaisista 75% olisi valmis kielivapauteen.
Tässä näkee kyllä, miksi vasemmistolla ei mene hyvin. Kun ei ymmärretä, mitä on vapaus, oikeudenmukaisuus ja demokratia, niin voivoi.
Re: Hyvää vaalipäivää!
RKP:n edustaja puhuu kansanvallan halveksimisesta... Uskookohan se oikeasti itsekin tuohon? Ehkä se ajattelee, että tässä nyt kansa halveksii valtaa. Tai tajuaako esimerkiksi, että joillakin voi olla muitakin perusteita äänestää kuin kieli? Tosin uskon kyllä, että pakkoruotsi toi ääniä persuille.jänkäkoira kirjoitti:mites tämä: http://www.hs.fi/politiikka/a1429495138442
Haglundin mielestä asian kaivaminen esiin olisi "kansanvallan halveksimista".
Viimeksi muokannut TMK, 20.04.2015 15:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: 29.04.2014 09:56
Re: Hyvää vaalipäivää!
Huvittavaa tuossa "testissä" on myös, että Rkp:n kokoonpanoon lisäämisestä huolimatta olisi pakkoruotsi silti poistumassa.NRR kirjoitti:Myös KESK+SDP+PS-hallitus poistaisi pakkoruotsin, tosin vain 54%:n voimin.

kesk+kok+ps+rkp = 36% / 61% (pakon puolesta / luopuisi pakosta)
kesk+sdp+ps+rkp = 46% / 50%
-
- Viestit: 1868
- Liittynyt: 22.04.2013 09:55
Re: Hyvää vaalipäivää!
Kesk+ sdp + ps ei poista pakkoruotsia, niin kauan kuin mitalisti Lipponen häärää taustalla.NRR kirjoitti:Myös KESK+SDP+PS-hallitus poistaisi pakkoruotsin, tosin vain 54%:n voimin.NRR kirjoitti:Hesari:http://www.hs.fi/politiikka/a1305947984162Kesk-Ps-Kok -hallituksen kansanedustajat lopettaisivat pakkoruotsin. Tällaisen hallituksen edustajista 64 prosenttia on samaa mieltä vaalikoneessa väitteestä "Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua".
SDP+VAS - edustajista 77% kannattaa pakkoruotsia, kun kansalaisista 75% olisi valmis kielivapauteen.
Tässä näkee kyllä, miksi vasemmistolla ei mene hyvin. Kun ei ymmärretä, mitä on vapaus, oikeudenmukaisuus ja demokratia, niin voivoi.
Lisäksi SDP on Ruotsin demareista henkisesti riippuvainen ja puolueessa on jopa ehdokasasettelussa
ruotsinkieliset kiintiöt.
Eli kyllä vasemmisto on nyt pidettävä kokonaan hallituksen ulkopuolella; eihän vasemmiston kannatus liene koskaan
ollut näin matalalla, alle 1/4!
Uskoisin, että pakkoruotsi vaikuttaa taustalla vasemmiston kannatukseen, mutta puolueiden eliitti ei sitä tunnusta..
Vihreilläkin tosin on eliitissä pro pakko, vaikka kentällä on erilainen näkemys...
Ehkä nää puolueiden eliitit ovat tosiaan käyneet siellä "osakuntajuhlissa" aistimassa valtaa..
Täytyy toivoa, että Sipilä ja Soini pitävät päänsä kylmänä niissä kalaaseissa..

SSS- Sipilä, Soini, Stubb-- siinä edes jotain toivoa muutoksesta..
Re: Hyvää vaalipäivää!
Niin, hesarin hallituskoneen avulla katsottuna pakkoruotsin kannalla eri puolueissa edustajia seuraavasti:JV Lehtonen kirjoitti: SSS- Sipilä, Soini, Stubb-- siinä edes jotain toivoa muutoksesta..
RKP 100%
SDP 81%
KD 80%
Vas 67%
Vihr 67%
Kesk 49%
Kok 43%
PS 0%
Re: Hyvää vaalipäivää!
HBL kertoo, että ruotsinkielisten tai kaksikielisten (kelpuuttavat vain suru-yhdistelmän) edustajien määrä on kasvanut uudessa eduskunnassa.
http://hbl.fi/nyheter/2015-04-20/752274 ... -riksdagen
RKP
Haglund, Carl
Henriksson, Anna-Maja
Strand, Joakim
Wallin, Stefan
Blomqvist, Thomas
Biaudet, Eva
Nylander, Mikaela
Nylund, Mats
Adlercreutz, Anders
Löfström, Mats (Ahvenanmaa)
Muut
Alexander Stubb KOK
Harry "Hjallis" Harkimo KOK
Anne Berner KESK
Li Anderssons VAS
Annika Lapintie VAS
Silvia Modig VAS
Maarit Feldt-Ranta SDP
Peter Östman KD
Tom Packalén PS
Mika Raatikainen PS
http://hbl.fi/nyheter/2015-04-20/752274 ... -riksdagen
RKP
Haglund, Carl
Henriksson, Anna-Maja
Strand, Joakim
Wallin, Stefan
Blomqvist, Thomas
Biaudet, Eva
Nylander, Mikaela
Nylund, Mats
Adlercreutz, Anders
Löfström, Mats (Ahvenanmaa)
Muut
Alexander Stubb KOK
Harry "Hjallis" Harkimo KOK
Anne Berner KESK
Li Anderssons VAS
Annika Lapintie VAS
Silvia Modig VAS
Maarit Feldt-Ranta SDP
Peter Östman KD
Tom Packalén PS
Mika Raatikainen PS
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Hyvää vaalipäivää!
Taisi olla meille loppujen lopuksi hyvä vaalitulos; mutta RKP:tä ei pidä laskea koskaan ulos ennenkuin se on nähty.
Tämä tuli ikävä kyllä neljä vuotta liian myöhään -- RKP sai viime vaalikaudella läpi historiallisia tavoitteita, ja nyt kun on pakko runnoa SOTEa läpi keinolla millä tahansa niin on aivan liian helppoa väittää että "no mutta kun ruotsia opetetaan jo kuudennelta niin..."
Tämä tuli ikävä kyllä neljä vuotta liian myöhään -- RKP sai viime vaalikaudella läpi historiallisia tavoitteita, ja nyt kun on pakko runnoa SOTEa läpi keinolla millä tahansa niin on aivan liian helppoa väittää että "no mutta kun ruotsia opetetaan jo kuudennelta niin..."
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Hyvää vaalipäivää!
Kimmo Sasi muuten putosi eduskunnasta. Se lämmittää sydäntä. Toisaalta tämä "seurustelen ruotsinkielisen kanssa joten muutin täysin näkemykseni asiasta"-maahanmuuttaja meni läpi.
Re: Hyvää vaalipäivää!
Olin kovasti odottanut, että saadaan maahanmuuttajataustainen kansanedustaja. Nyt saatiin kaksi, kaksi nuorta ja fiksua ihmistä. Lukiessani heidän kannanottojaan pakkoruotsiin, ajattelin, että Suomi on todella rasistinen maa. Edes maahanmuuttaja ei voi täällä rehellisesti sanoa, että kaipaisi omilleen lisää kotikieltä ja todellista monikielisyyttä. Ei, vaan pitää hehkuttaa pakkoruotsia.Eero Nevalainen kirjoitti:Toisaalta tämä "seurustelen ruotsinkielisen kanssa joten muutin täysin näkemykseni asiasta"-maahanmuuttaja meni läpi.
Tässä nuoren miesehdokkaan vastaus vaalikoneeseen: "On tärkeää, että ruotsinkieliset palvelut on turvattu Suomessa myös jatkossa. Kaksikielisyys on meille voimavara. Kielten opiskelusta ei koskaan ole haittaa, vaan siihen pitäisi kannustaa. Voisin harkita poikkeuslupien myöntämistä ruotsin opiskelun sijaan venäjän kieleen joissakin Itä-Suomen kunnissa."
Karmivaa tekstiä, mutta jäihän pieni kokeiluvara.
Silti olen varma, että näistä tulee hyviä kansanedustajia. Puolustetaan nyt heidänkin oikeuttaan jättää jatkossa tällainen liturgia syrjään ja katsoa maan kielitilannetta ja erilaisten ihmisten kielitarpeita avoimin silmin.
Re: Hyvää vaalipäivää!
Kuuntelin tänään tuttujen ja työtovereiden kommentteja vaaleihin. Minua hämmensi se, miten aidosti esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset pelkäsivät, mitä perussuomalaisten menestys työ mukanaan. Minua hämmensi se, miten joku Hakkarainen ja hänestä heitetyt pilat ohittivat kaiken muun poliittisen pohdinnan.
Hesarin toimittaja on kirjoittanut kuplasta, jossa esimerkiksi Helsingissä eletään:
Teksiin oli tullut monenlaisia kommentteja:
Hesarin toimittaja on kirjoittanut kuplasta, jossa esimerkiksi Helsingissä eletään:
En ehkä näe asiaa ihan noin, mutta totuuden siemen tässä on. Osa ihmisistä elää kuplissa, joissa ei kertakaikkiaan riitä ymmärrystä sille, millaisia ongelmia muilla on. Kuplassa jaetaan yhteistä illuusiota ja utopiaa ja rakennetaan viholliskuvia ulkopuolisista.Ilmeisen hämmentynyt Putous-näyttelijä Krista Kosonen säesti muiden taiteilijoiden rinnalla HS:n haastattelussa:
"Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia", Kosonen totesi.
Sanan ehkä voi tiputtaa pois.
Kantakaupungit ja niiden asukkaat näet sulkeutuvat kaikkialla Euroopassa yhä selkeämmin omaan todellisuuteensa.
---
Mitä tässä punavihreässä – tai oikeastaan punasinivihreässä – kuplassa sitten puuhataan?
Vastaus on sama, katsoi sitten Lontooseen, Tukholmaan tai Helsinkiin: muodostumassa on uusi hipsteri- ja pukuväkikulttuurin symbioosi.
Sen sisällä pidetään pyöräilystä, artisaanioluista, lähiruuasta ja kulttuurista - ja erityisesti muista pääkaupungeista, joissa eletään samalla tavalla.
Koska internet tuo kaiken lähelle, näiden alueiden asukkaat elävät henkisesti lähempänä kaltaisiaan muissa pääkaupungeissa kuin omia maanmiehiään.
Näitä alueita yhdistää Financial Timesin mukaan se, että ne ovat päässeet nauttimaan globalisaation ja avoimen talouden hedelmistä.
Luovan alan uudet työpaikat, kansainväliset rahavirrat ja niiden mukana hyvinvointi kukoistavat pääkaupungeissa ja erityisesti niiden ytimissä.
Miksi niiden asukkaat siis haluaisivatkaan suitsia maahanmuuttoa tai globalisaatiota, kun suuri osa niiden hyödyistä kohdistuu juuri heille?
---
kyse on paljon myös kulttuurieroista: kuilusta poliittisen korrektiuden vyöhykkeen ja muiden välillä.
---
Liberaaleihin ja globalisaation hedelmistä nauttiviin kaupunkiytimiin niiden ulkopuolelta katsovat taas näkevät ne arjen ja toimeentulon ongelmista vieraantuneina saarekkeina, joiden internet-kieliset puhetavatkin alkavat tuntua vierailta.
Teksiin oli tullut monenlaisia kommentteja:
Tässä on erittäin hyviä huomioita. Esimerkiksi maahanmuuttoa on helppo tukea kun itselle se merkitsee toisia kiinnostavia kulttuuripersoonia latte kahvilaan ja viinilasilliselle. Sen sijaan kun maahanmuutto ja rajojen avaaminen tarkoittaa sitä että balkanin rosvojen takia on pitänyt alkaa laittaa torpan ovet lukkoon, mielipide asiaan on kovin erilainen.
Itse olen asunut Ullanlinnassa kohta 20 vuotta ja voin rehellisesti sanoa, että joku Hakkarainen vaikuttaa KUITENKIN aivan helkkarin paljon sympaattisemmalta kuin joku Krista Kosonen. Ja kummasti täältä Etelä-Helsingistä on pongahtanut aika ikonisia persuja poliittiselle kartalle, samoin kuin muistakin Helsingin kaupunginosista. Näissäkin vaaleissa meni stadista läpi enemmän persuja kuin vassareita. Sitä Kalliota lukuun ottamatta. Eli pitäiskö pikkaisen tarkentaa, puhutaanko nyt helsinkiläisistä vai pelkästään Kallion taidelukion kasvateista?
Ja sitten kuplan sisältä:Sen enempää arvoliberaalit kuin -konservatiivitkaan eivät ole monoliittinen ryhmä, vaan molemmista löytyy niin enemmistöajattelua kuin vähemmistökuplia.
Miten määritellään arvoliberaalius? Miksi pakkoruotsi muka olisi arvoliberaalia?Jo nytkin 2015-vaaleissa valitut Vihreiden kansanedustajat muodostavat tähänastisista eduskuntaryhmistä vasemmistolaisimman mitä on ollut. Samalla se on myös arvoliberaalein eduskuntaryhmä mitä on ollut. Tämä selviää esimerkiksi YLEn vaalidatasta.
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: Hyvää vaalipäivää!
No siinä on toisaalta tämä meidän nykyinen ongelmamme jossa pakkoruotsin kannattamisesta on tehty yleinen vähemmistömyönteinen velvoite, vaikka asialla ei olisi mitään tekemistä minkään kanssa. Saamme kiittää persudemonisaatiota. Ihmiset ovat yksinkertaisia. Esimerkiksi vammaispiireissä tulee joskus vastaan tilanteita joissa joku jankkaa idiotismeja ihan puhtaasti vain siksi, että vammaiset suurin piirtein kaasutetaan jos täysin epä-älyllisesti ei suvaita kaikkea mitä ruotsin suhteen pitäisi haluta. Tässä oppii paljon ihmisluonnosta.NRR kirjoitti:Edes maahanmuuttaja ei voi täällä rehellisesti sanoa, että kaipaisi omilleen lisää kotikieltä ja todellista monikielisyyttä. Ei, vaan pitää hehkuttaa pakkoruotsia.
Jos pakkoruotsi olisi poistettu 90-luvulla, tasan kukaan ei assosioisi asioita tällä tavalla.
Viimeksi muokannut Eero Nevalainen, 21.04.2015 08:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.