Hillevi Henanen kirjoitti:--- Nyt olen kuitenkin jonkun aikaa seurannut keskustelua aiheesta ruotsalaisella sivustolla, eikä minun kohdallani ole säälistä enää tietoakaan. Tällaista kirjoittelua löytyy pilvin pimein, joten otin tähän vain parin kirjoittajan kommentit. Keskustelun aiheena on ruotsinkielisten asema Suomessa.
Flyttar ni åter till där ni hör hemma och lämnar det historiska Sverige åt de svensktalande så är jag övertygad om att de inte bryr sig om tvångssvenskan. Då kan ni prata både karelska, ryska och finska hur mycket ni vill. Men nu är ju stora delar av "Finland" historiskt svenska och då är det varken etiskt eller humant att tvinga ursprungsbefolkningen att lära sig ett inflyttat asiatiskt språk. Tänk på att Finland endast existerar tack vare ryssarnas anfallskrig mot Sverige som nation.
Jos te muutatte takaisin sinne minne kuuluttekin ja jätätte historiallisen Ruotsin ruotsinkielisille, niin olen vakuuttunut siitä, että he eivät välitä pakkoruotsista. Silloin voitte puhua sekä karjalaa, venäjää ja suomea niin paljon kuin haluatte. Mutta nythän on suuri osa ”Suomea” historiallisesti ruotsalaista, eikä siellä ole sen paremmin eettistä kuin humaaniakaan pakottaa alkuperäiskansaa opettelemaan maahan muuttaneiden aasialaista kieltä. Ajatelkaa sitä, että Suomi on ainoastaan olemassa kiitos venäläisten hyökkäyssodan Ruotsin kansaa vastaan.
Tällaistako historiaa opetetaan ruotsinkielisissä kouluissa Suomessa? Onhan näitä kaikuja kuulunut Suomenkin keskuteluissa, mutta en ole aikaisemmin ottanut tätä historiaan vetoamista vakavasti.
Sitten pari kommenttia toiselta kirjoittajalta
Håller helt med. Det som är blått på den här kartan är traditionellt svenska områden som varit svenska längre än Norrland, Skåne och Halland. Där ska man förstås tala svenska. Passar det inte för de invandrade finnarna kan de flytta bort. I de vita områdena på kartan behöver man sedan inte läsa ett ord svenska. Så Finland borde lära sig av Belgien eller Schweitz, de har förstått att dela sig i enspråkiga områden inom samma land.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/ ... inland.png
Än en gång. Blått på kartan = svenska områden där man ska tala svenska. Vitt på kartan = finska områden där man ska tala finska.
Olen täysin sama mieltä. Siniset alueet tällä kartalla ovat perinteisesti ruotsalaisa alueita, jotka ovat olleet ruotsalaisia kauemmin kuin Norlanti, Skåne ja Hallanti. Siellä on tietenkin puhuttava ruotsia. Jos se ei kelpaa maahanmuuttaneille suomalaisille, he voivat muuttaa pois. Kartan valkoisilla alueilla ei sitten tarvise lukea sanaakaan ruotsia. Suomen pitäisi ottaa oppia Belgista ja Sveitsistä, he ovat ymmärtäneet jakautua yksikielisiin alueisiin saman maan sisällä.
Kerran vielä. Sininen kartalla = ruotsalaiset alueet, joissa on puhuttava ruotsia. Valkoinen alue kartalla = suomalaiset alueet joissa on puhuttava suomea.
Hela Svenskfinland hade en stor svensk majoritet in i modern tid. Det är först på 1900-talet som finnarna började massinvandra. De svenskspråkiga byggde upp de bäst fungerande samhällena i Finland, och sedan invandrade finnar för att dra nytta av vad de svenskspråkiga byggt upp. Precis som med MENA-invandringen till Sverige.
Koko svenskfinlandissa oli suuri ruotsalainen enemmistö nykyaikoihin asti. Vasta 1900-luvulla alkoivat finnarit massamuuttaa sinne. Ruotsinkieliset rakensivat Suomen parhaiten toimivat yhteisöt, joihin sitten suomalaiset muuttivat hyötyäkseen siitä, mitä ruotsalaiset olivat rakentaneet. Aivan kuten MENA-maahanmuutto Ruotsiin. (MENA, Middle East and North African countries)
Suomenkielisiä syytetään jos mistä taka-ajatuksista pakkoruotsin vastustamisessa, mutta kyllähän ne todella rumat kalat asustavat ankkalammikon pohjamudissa.
Tämä on sellaista polttoainetta ruotsinkielisten peloille. He uskovat, että on olemassa Svenskfinland, jonka ydinmaita on vääryydellä joutunut barbaarien käsiin. Usein vielä ylevästi todetaan, että "maahanmuuttajilla" (=suomenkielisillä ja uussuomalaisilla) ei tulisi olla mitään sanottavaa näiden alueiden pakkoruotsista. Jos alue ei miellytä, niin alueelta pois.
Mietin, pystymmekö rakentamaan väkirikkaista ja maahanmuuttovaltaisista rannikkoalueistamme sellaisia, että niissä erilaisten kieliryhmien identiteetit ja toisistaan poikkeavat historiapainotukset hyväksytään. Olisiko aika, että maahan muodostuisi monikielisiksi miellettyjä alueita, vaikkakin maan alkuperäis/kansalliskielinä olisivat suomi, ruotsi ja saamet ja suomi olisi niin maan kuin väkirikkaiden seutujen pääkieli? Saamenkielisillekin soisi omaa erityisyyttä myös kaukana Lapista, koska maan väistämättömän kehityksen myötä niin suuri osa saamelaisten jälkeläisistä asuu suurkaupungeissa eikä enää kanna alkuperäistä saamelaisuutta, mutta voisivat kuitenkin pitää yllä jotain juurissaan olevasta kulttuurista.
Minkälainen tulisi olla pääkaupunkiseudun tulkinta?
Suomen etelärannikolla on ilmeisesti historian kuluessa asunut ensin monituisia tuntemattomia, joiden geenejä kuitenkin kannamme, sitten germaaniheimoja, sitten suomenkielisiä, joihin germaanit ovat sulautuneet ja sitten ruotsinkielisiä, jotka saapuivat 1100-luvulta alkaen varhaisesta Svearikestä itäisen ja karun maakunnan rannikoille, jotka silloinen elämäntapa ja mereltä tulevat uhat oli jättänyt harvaan ja/tai hetkellisesti asutuksi hämäläisten kalastus- ja riistamaaksi.
1812 Helsinki asetettiin pääkaupungiksi autonomiselle alueelle, jonka asukkaista n. 10% oli ruotsinkielisiä. Kyse oli alueesta, joka oli säilynyt suomenkielisenä siitä huolimatta, että siitä oli satoja vuosia aiemmin tehty muodostumassa olevan Ruotsin maakunta. Seudun rannikot olivat Ruotsin vallan aikana ruotsinkielistyneet, mutta jo muutaman kymmenen kilometrin päässä oli suomenkielisiä seutuja.
Nuoressa pääkaupungissa asui nelisen tuhatta henkeä, pääosin ruotsinkielisiä. Suomenkielisiä oli arvion mukaan pari sataa, enimmäkseen palvelusväkeä. Toisaalta Suomen pääkaupunkiseutua on alusta pitäen rakennettu - ja näin sitä on pitänytkin rakentaa - sellaisen maan pääkaupungiksi, jossa on lähes 90% suomenkielisiä ja lisäksi muita kieliryhmiä, joista ruotsinkieliset ovat historiallisesti merkittävä vähemmistö.
Etelän rannikkokaupungilla oli hyvät edellytykset kaupan ja hallinnon pääpaikaksi. Helsinkiin roudattiin ruotsinkielisiä hallintomiehiä ja sivistyneistöä perheineen, koska suomenkielistä hallintoa ja sivistyneistöä ei ollut, kiitos tuon ajan enemmistökieltä pelkkänä kyökkikielenä pitäneen ajattelutavan ja järjestelmällisen kielenvaihdon sosiaalisen nousun yhteydessä. Siksi kaupunki oli alussa vahvasti ruotsinkielinen, tilanteen pakosta. Kehitys pääkaupungiksi teki hiljakseen vanhan ruotsinkielisyyden merkityksettömäksi.
Helsinkiä rakennettiin koko valtakunnan tarpeisiin ja rakentaminen maksettiin koko valtakunnan varoista. Rakentajiksi kutsuttiin väkeä kaikkialta suomenkielisiltä seuduilta. Väkeä tuli. Lukemattomat suomenkieliset tekivät elämäntyönsä pääkaupunkiseudulla. Edelleen keskustelupalstoilla jotkut kysyvät, mikseivät nuo hevoskyydin tai "junan tuomat" kunnioittaneet alueen kielellistä erityisyyttä ja opetelleet ruotsia. Mutta eiväthän he Ruotsiin tulleet vaan jonkun matkan päähän kotiseudultaan ja sankkaan suomenkieliseen joukkoon rakentamaan oman maansa pääkaupunkia. Ei koskaan kukaan kuvitellut, että rankan työn tekijät istuisivat illat keskenään puhumassa ruotsia.
Entä jos pääkaupunki ei olisikaan Helsinki? Vaikka pääkaupunki olisi 1812 tehty minne tahansa maan sisällä, siellä olisi nyt n. 6% ruotsinkielisiä, koska pääkaupunkiin olisivat hakeutuneet vanhan ruotsinkielisen eliitin ydinjoukot ja perilliset.
Jos jollekin on tärkeää korostaa pääkaupunkiseudun ruotsinkielisyyttä, se on henkilökohtainen valinta, yksi mahdollinen tulkinta monikielisen alueen historiasta. Jos toinen haluaa korostaa suomenkielisyyttä tai maahanmuuttajaperinnettä tai tietyn yksittäisen ryhmän parissa elänyttä perinnettä, näille tulkinnoille on oma paikkansa.
Miten tehdään pääkaupunki, jossa ei lisätä jännitteitä erilaisten kieliryhmien välille? Mielestäni monen alueellisen kielimallin hellimä pakkoruotsi pääkaupunkiseudulla päinvastoin lisää jännitteitä, sillä se ei vastaa alueen ihmisten todellisia tarpeita, ei historiaa eikä tulevaisuutta.
