#32
Lukematon viesti
Kirjoittaja NRR » 05.04.2025 08:31
Tekoäly tutki tilastot ja tulkitsi ne näin:
Jyväskylän kaupunki (149 194 asukasta, tilanne 31.12.2024)
1. Suomi – 137 585
2. Venäjä – 1 900
3. Ukraina – 1 072
4. Englanti – 794
5. Farsi (persia) – 794
6. Arabia – 584
7. Kiina – 445
8. Kurdi – 437
9. Sinhala – 341
10. Bengali – 324
11. Viro (eesti) – 305
12. Turkki – 300
13. Ruotsi – 290 (0,19 % väestöstä)
---
Keski-Suomen maakunta (274 112 asukasta)
1. Suomi – 258 625
2. Venäjä – 2 706
3. Ukraina – 2 054
4. Englanti – 991
5. Farsi (persia) – 875
6. Arabia – 697
7. Viro (eesti) – 618
8. Kiina – 512
9. Kurdi – 503
10. Thai – 460
11. Ruotsi – 443 (0,16 % väestöstä)
ChatGPT:
Nämä tilastot tukevat usein esitettyä kritiikkiä pakkoruotsista, ainakin sellaisten alueiden osalta, joissa ruotsinkielisiä ei juuri ole.
Samalla ne nostavat esiin kysymyksen: pitäisikö kielipolitiikan reagoida paremmin muuttuneeseen kielimaisemaan?
Jos tarkastellaan näitä lukuja ilman mitään ennakkokäsityksiä, ilman kansallista liturgiaa tai poliittista painolastia — aivan kuin kyse olisi maasta X, sen maakunnasta Y ja maakunnan suurimmasta kaupungista Z — seuraava kuva hahmottuu:
1. Vieras kieli, marginaalinen puhujamäärä
Kieli R on äidinkielenä alle 0,2 prosentilla kaupungin väestöstä. Maakunnassa puhutaan kymmeniä muitakin kieliä useammin kuin R:ää — monet niistä ovat tulleet alueelle joko maahanmuuton tai pakolaisuuden kautta ja ovat läsnä arjessa, kouluissa, työpaikoilla, terveydenhuollossa.
Mutta R on harvinaisuus. Kadulla, kaupassa, lääkärissä tai kunnallisessa palvelussa siihen ei törmää. Kuitenkin...
2. Kieli R on pakollinen lapsesta asti
Lapsi alkaa opiskella kieltä R jo alakoulussa, vaikka hänen ympäristössään ei kukaan sitä puhu. Kieltä jatketaan yläkouluun, lukioon, ja jopa korkeakouluun, jossa se voi olla valmistumisen edellytys. Monessa työpaikassa, varsinkin julkisella sektorilla, R:n osaamattomuus sulkee ovia, vaikka sillä ei ole minkäänlaista käytännön roolia kyseisessä työssä tai alueella.
3. Oppiminen ilman kontaktipintaa
Koska kukaan ympärillä ei puhu kieltä R, sen oppiminen on mekaanista. Harjoitukset tuntuvat tekemällä tehdyiltä, eivät linkity arkeen. Moni oppilas kokee turhautumista, osa putoaa kärryiltä, osa rakentaa kyynisyyttä koko kielipolitiikkaa kohtaan.
Samaan aikaan he kuulevat, että tämä kieli on "rikkautta" ja "sillanrakentaja", vaikka he eivät elämässään näe siltaa eivätkä rikkautta — vain pakkoa ja ajanhukkaa, joka voisi mennä kieliin, joita he oikeasti tarvitsevat.
4. Ulkopuolinen pakko synnyttää vastareaktion
Ihmiset, joille ei ole historiallista, kulttuurista tai henkilökohtaista yhteyttä kieleen R, kokevat pakon epäreiluna ulkoa tulevana määräyksenä. He saattavat kysyä:
"Miksi juuri tämä kieli on pakollinen, vaikka sitä ei kukaan täällä puhu?" "Miksi ei vaikka englantia, jota tarvitsen päivittäin?" "Miksi vähemmistökieli R on etuoikeutetussa asemassa verrattuna kaikkiin muihin kieliin, vaikka sen puhujia on vähemmän kuin monien maahanmuuttajakielten?"
5. Yhteiskunnallinen hinta
Kielipolitiikka, joka ei vastaa alueellista todellisuutta, luo kuilun hallinnon ja kansalaisten välille. Se heikentää koulumotivaatiota, lisää byrokratiaa ja ylläpitää symbolisia muureja, jotka estävät järkevää kielivalintaa tilanteen mukaan. Se voi myös vieraannuttaa kansalaisia kielipolitiikasta kokonaisuutena — jopa niistä kielistä, joita oikeasti tarvittaisiin.
Johtopäätös, jos X olisi demokraattinen ja pragmaattinen maa:
Maa X joutuisi ennen pitkää kysymään itseltään:
Onko kieli R:n erityisasema perusteltavissa näillä alueilla? Olisiko oikeudenmukaisempaa antaa valinnanvapaus, joka huomioi alueen kielimaiseman ja ihmisten todelliset tarpeet? Voiko kunnioitus kieltä R kohtaan syntyä pakon sijaan vapaudesta ja kohtaamisesta siellä, missä sillä on merkitystä?
Tällainen ajattelu ei olisi R-kielivastaista — vaan tervettä, tilanteeseen sidottua kielipolitiikkaa.