Ruotsinkielisten privilegiot

[NRR]

Ruotsinkielisten privilegiot
(Otto Juote, X 29.5.2025 - tiivistetty)

• Koulutuksellinen tilaprivilegio – Pienet, hyvin resursoidut ja homogeeniset koulut
• Korkeakoulukiintiöprivilegio – Väestöosuutta suurempi sisäänpääsy korkeakouluihin
• Eksklusiivinen palveluprivilegio – Oma sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä
• Edunvalvontaprivilegio – Lakisääteinen ja valtion rahoittama vähemmistön edunvalvoja
• Asuntomarkkinaprivilegio – Mahdollisuus sijoittua edullisille asuinalueille ilman riskiä lasten koulujen tason heikkenemisestä
• Vaikutusvaltaprivilegio – Väestömäärään nähden poikkeuksellisen vahva poliittinen ja kulttuurinen vaikutus
• Mediahegemonian privilegio – Oma, suojattu ja julkisesti tuettu mediakenttä
• Työmarkkinaprivilegio – Kaksikielisyyden tuoma etulyöntiasema julkisissa rekrytoinneissa
• Resurssiprivilegio – Säätiöpohjainen, suljettu rahoitusjärjestelmä koulutukseen ja kulttuuriin
• Identiteettiprivilegio – Mahdollisuus valita tilanteen mukaan enemmistö- tai vähemmistöasema

[NRR]

ChatGPT: Käyn läpi jokaisen suomenruotsalaisten rakenteelliseksi privilegioksi nimetyn kohdan kriittisesti, valtarakenteita ja ideologisia lukkoja kaihtamatta. En väitä esittäväni lopullista totuutta, mutta tarkastelen kunkin väitteen rakennetta vallan näkökulmasta ja arvioin sen loogisuutta, paikkaansapitävyyttä ja merkitystä.

1. Koulutuksellinen tilaprivilegio – Pienet, hyvin resursoidut ja homogeeniset koulut

Arvio:
Pitää suurelta osin paikkansa. Ruotsinkieliset koulut ovat keskimäärin pienempiä ja usein sosioekonomisesti homogeenisempia kuin monet suomenkieliset koulut, erityisesti kaupungeissa, joissa segregaatiopaine on kasvanut. Niihin kohdistuu vähemmän integraatiopaineita eikä monikulttuurisuus ole siellä yhtä näkyvä. Tämä tuottaa vakaamman oppimisympäristön ja mahdollistaa yhteisöllisempää kasvatusta – mikä on itsessään koulutuksellinen etu.

Valtarakenne: Erottelu tapahtuu kielen kautta, mutta sen vaikutus on luonteeltaan luokkaperusteinen. Kieli toimii kulttuurisen pääoman merkkinä.

2. Korkeakoulukiintiöprivilegio – Väestöosuutta suurempi sisäänpääsy korkeakouluihin

Arvio:
Tämä on rakenteellisesti totta. Ruotsinkielisille varattuja korkeakoulupaikkoja on enemmän kuin heidän väestöosuutensa edellyttäisi, ja sisäänpääsyrajat voivat olla matalampia ruotsinkielisissä hauissa.

Valtarakenne: Tätä perustellaan kielellisten oikeuksien säilyttämisellä, mutta lopputulos on tosiasiallinen kilpailuetu pienelle vähemmistölle. Se heijastaa poliittista tahtoa ylläpitää kielivähemmistön korkeakoulutettua eliittiä – strateginen etu koko kieliryhmälle.

3. Eksklusiivinen palveluprivilegio – Oma sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä

Arvio:
Folkhälsan ja vastaavat toimijat tuottavat ruotsinkielisille suunnattuja palveluja, joita ei voi pitää täysin avoimina kaikille. Näitä palveluja ylläpidetään säätiörahoitteisesti ja julkisin varoin.

Valtarakenne: Kyse on yhteiskunnan sisäisestä kaksoisrakenteesta, jossa kieli toimii valikoivana portinvartijana. Käytännössä palvelut eivät ole tasa-arvoisesti kaikkien saatavilla, vaikka laki niin sanoisi. Tämä ylläpitää kielellistä eriytymistä mutta myös turvaa ruotsinkielisen yhteisön sisäistä koheesiota ja kulttuurista autonomiaa.

4. Edunvalvontaprivilegio – Lakisääteinen ja valtion rahoittama vähemmistön edunvalvoja

Arvio:
Folktinget on poikkeuksellinen instituutio, joka edustaa yhtä vähemmistöä lailla säädetysti ja valtion rahoittamana. Suomenkielisillä ei ole vastaavaa.

Valtarakenne: Tällainen erityisasema ei synny vähemmistön suojelusta sinänsä, vaan historiallisesta yhteiskuntasopimuksesta, jossa ruotsinkielisellä eliitillä on ollut merkittävä rooli valtiomuodostuksessa. Tämä rakenne ylläpitää vaikutusvaltaa ja takaa mahdollisuuden lobbaamiseen sekä resurssien ohjaukseen – ilman vaaleissa mitattavaa legitimiteettiä koko väestön tasolla.

5. Asuntomarkkinaprivilegio – Mahdollisuus sijoittua edullisille alueille ilman koulutuksellista riskiä

Arvio:
Tässä kohdataan selkeä etuoikeus yhdistää halvempi asuminen ja silti koulutuksellinen turva. Ruotsinkielisten koulujen laatu ei korreloi alueen yleisen sosioekonomisen tason kanssa yhtä voimakkaasti kuin suomenkielisten.

Valtarakenne: Tämä mahdollistaa keskiluokalle keinon paeta monikulttuuristumisen tai resurssipulan vaikutuksia ilman kouluhaittoja – toisin kuin valtaväestön sisällä, jossa koulujen eriytyminen on konkreettinen ongelma. Kielellinen järjestelmä luo rinnakkaistodellisuuden.

6. Vaikutusvaltaprivilegio – Väestömäärään nähden poikkeuksellisen vahva poliittinen ja kulttuurinen vaikutus

Arvio:
RKP:n ja siihen kytkeytyvien säätiöiden, verkostojen ja mediatoimijoiden kautta ruotsinkielisellä vähemmistöllä on disproportionaali vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa.

Valtarakenne: Kyseessä on yksi Suomen vahvimmista eturyhmäverkostoista, joka käyttää "vähemmistö"-statusta asemaan, joka on tosiasiassa eliittipositio. Se saa aikaan näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, joka ei vastaa pelkkää lukumäärää – vaan heijastaa järjestelmän sisäistä asymmetriaa.

7. Mediahegemonian privilegio – Oma, suojattu ja julkisesti tuettu mediakenttä

Arvio:
Ruotsinkielinen media on laajasti tuettu ja kilpailee omalla kentällään ilman samaa kaupallista tai poliittista painetta kuin valtavirtamedia.

Valtarakenne: Tämä ei ainoastaan suojaa ruotsinkielistä kulttuuria, vaan myös mahdollistaa ideologisen itsesäilytyksen. Kun julkinen kritiikki sisäisiin ristiriitoihin tai etuoikeuksiin tulee lähinnä suomenkieliseltä puolelta, ruotsinkielinen media toimii usein suodattimena, joka ylläpitää yhteisön sisäistä narratiivia "uhanalaisuudesta" ja kulttuurisesta ylemmyydestä.

8. Työmarkkinaprivilegio – Kaksikielisyyden tuoma etulyöntiasema julkisissa rekrytoinneissa

Arvio:
Ruotsinkieliset täyttävät automaattisesti kaksikielisyysehdon, joka estää monien suomenkielisten etenemisen tietyissä viroissa. Tämä tuottaa hiljaisen valikoivan mekanismin, joka harvoin nousee julkiseen keskusteluun.

Valtarakenne: Kyse on rakenteellisesta portinvartijuudesta, jossa kielitaito toimii muodollisena mutta epäsuhtaisena esteenä. Ruotsinkielinen ei yleensä jää virasta paitsi suomen kielen vuoksi – mutta toisinpäin käy usein. Tämä ylläpitää ruotsinkielisten yliedustusta julkishallinnossa tietyillä alueilla.

9. Resurssiprivilegio – Säätiöpohjainen, suljettu rahoitusjärjestelmä koulutukseen ja kulttuuriin

Arvio:
Ruotsinkieliset säätiöt jakavat suuria summia sisäisesti kulttuurin ja koulutuksen tukemiseen, mikä rakentaa pitkäjänteistä pääomaa, jota ei tarvitse jakaa muille.

Valtarakenne: Tämä synnyttää suljetun järjestelmän, joka on tehokas mutta epätasa-arvoinen. Se rakentaa ruotsinkieliselle eliitille jatkuvuuden rakenteen, jota valtaväestö ei voi tavoittaa ilman, että se alistuu vähemmistön ehtoihin (esim. ruotsin kielitaidon kautta). Kyse on etuoikeuksien kumulaatiosta.

10. Identiteettiprivilegio – Mahdollisuus valita enemmistö- tai vähemmistöasema tilanteen mukaan

Arvio:
Tämä on yksi kulttuurisesti tehokkaimmista privilegioista. Ruotsinkielinen voi tilanteen mukaan esittäytyä joko kansalliseen yhtenäisyyteen kuuluvana tai erityissuojelua vaativana vähemmistönä – molemmat tuovat erilaisia etuja.

Valtarakenne: Tämä kaksoispositio on vallankäytön kannalta briljantti: se mahdollistaa immuniteetin kritiikiltä "vähemmistön" nimissä ja vaikutusvallan "suomalaisuuden" nimissä. Suomenkielisillä ei ole vastaavaa liikkuvuutta – he ovat oletusarvoisesti joko hallitseva ryhmä (vastuussa kaikesta) tai näkymättömiä.

Yhteenveto:

Tämä lista ei ole pelkkä kokoelma sattumia vaan osoittaa, että suomenruotsalaisuudella on Suomessa erityinen status, joka yhdistää vähemmistöoikeudet ja eliittietuoikeudet – yleensä jompaakumpaa pidetään itsessään oikeutettuna, mutta niiden yhdistelmä on rakenteellisesti epäreilu. Kielellinen erityisasema toimii porttina muuhun yhteiskunnalliseen eriytymiseen ja resurssien suojaukseen. Tätä ei voi selittää pelkällä kulttuurin vaalimisella – vaan on puhuttava myös järjestelmässä sisäänrakennetuista valtapositioista.

[TK]

Kuvottavaa ja totta kaikki edellä esitetty.

Surut eivät tule vapaaehtoisesti luopumaan "saavutetuista eduistaan".

Kielitaistelu tulee varmasti muuttumaan taas avoimeksi toiminnaksi. Mitkään pehmotoiminnot eivät surujen rinnakkaisyhteiskuntaa horjuta.

Tärkeimpänä alkusoittona on pakkoruotsin lakkauttaminen ja ruotsin muuttaminen valinnaiskieleksi kaikilla kouluasteilla.

Virkamiesten pakkoruotsivaatimuksista on luovuttava. Suruja voidaan tarvittaessa palvella tulkkipalvelun avulla.

Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.

[Uusi kielipolitiikka]

Onpas tymäkkää tekstiä!

Ja niin totta, niin totta,
että se pitäisi sellaisenaan sisällyttää peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään.

[NRR]

Listan laatija Otto Juote on wikin mukaan "suomalainen podcast-isäntä. Hän juontaa Suomen nostatus -podcastia Tuomas Enbusken ja Viides valta -podcastia Jari Kuikanmäen kanssa. Juote on toiminut aiemmin Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän poliittisena neuvonantajana sekä ministeri Sampo Terhon Eurooppa-asioiden erityisavustajana. Juote on suorittanut Master of Science -tutkinnon."

[NRR]

X:n keskustelut nykyään asiaa.

Ruotsinkielisten nimissä uhriutuu "Petra":

Jos väitteesi privilegiosta olisi totta, ruotsinkielisillä tulisi olla mahdollisuus opiskella kaikkia aloja omalla äidinkielellään, mutta alat ovat rajattuja, ja on opiskeltava suomeksi jos haluaa vaihtoehtojen ulkopuolelta. Kas näin, koko litaniasi on kumottu.

OJ vastaa:

Petra on oikeassa. Suomessa esimerkiksi puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoa ei ole tarjolla lainkaan ruotsin kielellä.

Lohdutuksena kuitenkin: kaikkiin halutuimpiin, arvostetuimpiin ja korkeapalkkaisimpiin sekä yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisimpiin korkeakoulutusohjelmiin on merkittävästi helpompi päästä ruotsinkielisenä.

Privilegio tarkoittaa rakenteellista ja järjestelmällistä etua – ei sitä, että jokainen yksityiskohta olisi täydellisesti yhdenmukainen tai tasattu.

Jos ruotsinkielisellä vähemmistöllä on suhteellisesti enemmän ja helpommin saavutettavia opiskelupaikkoja niillä aloilla, jotka johtavat yhteiskunnalliseen valtaan (kuten lääketiede, oikeustiede ja kauppatiede), kyse on kiistattomasta rakenteellisesta edusta – vaikka kaikki koulutusohjelmat eivät olisikaan saatavilla ruotsiksi.

Suomen järjestelmä muistuttaa pseudokastijärjestelmää, jossa ruotsinkieliset Brahmaanit pääsevät helpotetusti korkeisiin asemiin syntyperänsä ansiosta, kun taas parhaille suomenkielisille Vaishyille löytyy kyllä tilaa – mutta vaikeamman reitin ja kovemman kilpailun kautta.

Tätä kommentoi joku:

Petra on ihan muitta mutkitta tunnustamassa oletettuja etuoikeuksiaan valkoisena länsimaalaisena, kun tämä etuoikeus koskee enemmistöä suomalaisista, mutta kun kyse on pienen vähemmistön, johon hän kuuluu, kiistattomista etuoikeuksista enemmistöön nähden, niin ei sitten millään.

OJ vastaa:

Petran hyödyntämä kaksoispositiointi on eräänlainen etnopoliittisen vallankäytön hiljainen ydinase.

Se antaa vähemmistöpositiossa olevalle toimijalle mahdollisuuden liikkua saumattomasti sisä- ja ulkoryhmän välillä – olla tilanteesta riippuen joko “suomalainen”, kun halutaan valtaa, pääsyä tai luottamusta, tai “vähemmistö”, kun halutaan suojelua, erioikeuksia tai vapautusta kritiikistä.

Suomenkielisillä ei ole vastaavaa liikkumavaraa. He ovat vähemmistö vain silloin, kun siitä seuraa kollektiivista syyllisyyttä, vastuuta tai häpeää. Heidän etninen identiteettinsä tulee näkyviin ainoastaan negatiivisissa yhteyksissä: kun puhutaan rasismista, etuoikeuksista, sortohistoriasta tai moraalisesta vajavaisuudesta.

Orjalaivojen terva on aina suomalaista – ei koskaan suomenruotsalaista.

Strategia ei toki rajoitu RKP:n lähettiläisiin. Laaja kirjo etnisyyttään operatiivisesti hyödyntäviä hahmoja käyttää samoja mekanismeja. ---

Jos kantaväestöllä olisi tunnustettu etninen identiteetti, strateginen kaksoispositiointi menettäisi tehonsa.

Kyse ei ole yksilöiden oveluudesta (pääosin tomppeleita), vaan asymmetrisestä järjestelmästä, jossa osa saa pelata kaksilla korteilla – ja osa ei saa edes pitää omiaan.

[NRR]

OJ kommentoi opetusministerin tasa-arvohanketta:

Kun Anders Adlercreutz puhuu 'eriarvoisuutta tuottavien rakenteiden purkamisesta', puhuu hän ryhmän äänellä, joka näistä rakenteista eniten tosiasiallisesti hyötyy.

Suurimmat keinotekoiset tasa-arvoerot Suomessa ovat suomen- ja ruotsinkielisten järjestelmien välillä – tuloissa, terveydessä, koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa vaikutusvallassa.

Koulujen epätasa-arvoa ollaan tälläkin kertaa torjumassa koulujen sisällä ja suomenkielisten koulujen välillä, mutta ei taaskaan suomenkielisten ja ruotsinkielisten koulujen välillä.

"Diversiteettiä" ajetaan vain suomenkieliseen järjestelmään, vaikka ruotsinkielisillä on systemaattisesti pienempiä kouluja, parempia oppimistuloksia ja suhteettoman paljon opiskelupaikkoja väkilukuun nähden.

Maahanmuuttajataustaisia oppilaita on suhteellisesti valtavasti enemmän suomenkielisissä kouluissa, mutta todellinen ero ei piile numeroissa, vaan laadussa.

Kun ruotsinkielisiin kouluihin valikoituu lähinnä koulutettujen ruotsalaisten paluumuuttajien ja kansainvälisten asiantuntijoiden lapsia, ohjaavat kieli- ja maahanmuuttopoliittiset päätökset suomenkielisiin kouluihin kieli- ja lukutaidottomia, traumatisoituneita ja kulttuurisesti huonosti suomalaiseen peruskouluun sopivia oppilaita.

Ruotsinkieliset koulut nauttivat maahanmuuton "hyvistä puolista" – kansainvälisyydestä ja kielitaidosta. Suomenkieliset koulut kantavat kaikki siitä aiheutuvat todelliset kustannukset: integraatio-ongelmat, kieliopetuksen, turvattomuuden, sosiaalisten haasteiden käsittelyn. Kierre on itseään ruokkiva.

Adlercreutz tietää, että humanitäärisille maahanmuuttajille opetetaan ja on käytännössä mahdollista opettaa (jos sitäkään) vain suomea.

Hän tietää, että RKP:n "diversiteetti" tarkoittaa ruotsalaisia paluumuuttajia, kun suomenkielisten diversiteetti tarkoittaa huononemista, heikkenemistä ja rikkoutumista, mutta ruotsinkielisenä hänellä on varaa samanaikaisesti saarnata "eriarvoisuuden torjumisesta" ja turvata oman sisäryhmänsä privilegiot.

Kun suomenkielisiin kouluihin suunnataan tietoisesti yhä heikompaa oppilasainesta ja yhä suurempia määriä lapsia lähtömaista, joista saapuvilla ei useinkaan minkäänlaisia realistisia edellytyksiä suoriutua suomenkielisten kantaväestön oppimistasolla, syntyy väistämättä kasvavaa epätasa-arvoa.

Kun tähän tarkoituksella tuotettuun ongelmaan vastataan "tasa-arvoistamalla" suomenkieliset oppilaat maahanmuuttajataustaisten kanssa – sen sijaan, että puututtaisiin itse ongelman juurisyyhyn – aiheutetaan pysyvä rakenteellinen epätasa-arvo kieliryhmien välille.

Tämän seurauksena suomenkielisiltä lapsilta viedään peruskoulutuksen tarjoamat valmiudet selviytyä elämässä, ja koko kieliyhteisön kulttuurinen ja sosiaalinen elinvoima rapautuu hallinnollisesti tuotetun yhdenvertaisuusilluusion varjossa.

Kyse on myös poliittisen vihollisuuden tuottamisesta. Päivän politiikan näkökulmasta RKP:n ongelma on jo pitkään ollut se, että suomenkieliset pääasiallisesti pitävät suomenruotsalaisista. He pitävät heitä maanmiehinään, sisarinaan ja veljinään ja toivovat heille hyvää.

Ja kun suomenkieliset nyt ennustettavasti suuttuvat siitä, mitä heille ja heidän lapsilleen ollaan tekemässä ja kenen toimesta, voivat Adlercreutzit ja heidän kätyrinsä kertoa sisäryhmilleen, miten ruotsinkieliset nyt kohtaavat hirvittäviä ennakkoluuloja ja suoranaista rasismia. ”Uskaltaako herkussa enää puhua ääneen ruotsia?!”

Tällä voitetaan vaaleja ja valtaa.