Mediassa on pyörinyt viime aikoina laskelmia puolustusmenojen kasvusta lähitulevaisuudessa ja pitäisikö rahat hankkia lisäämällä veroja, ottamalla lainaa vai leikkaamalla. Jopa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan loppua on väläytelty. Hyvinvointiyhteiskunta on jo täyttä höyryä matkalla kohti jäävuorta eläkepommin sekä samaan aikaan huimasti laskevien pisa-tulosten kanssa ja nyt olisi aika tehdä oikeasti päätöksiä kaikilla haasteellisilla sektoreilla, sillä yhtä taikatemppua koko sotkun ratkaisemiseen ei ole. Terveydenhuoltoa ja puolustusvoimien rahoituksen nykyisen laskentatavan määritelmää on turha märehtiä täällä, joten keskitytään koulutuspolitiikkaan.
Poliitikoilla olisi mainio hetki nostaa kissa pöydälle pakkoruotsin todellisista kustannuksista sen sijaan, että asia vaietaan yksinkertaisesti kuoliaaksi. RKP esittää jopa kuntavaaliohjelmassaan pakkoruotsin tuputtamista jo päiväkodissa, mikä on varmaan helppo aihe edistettäväksi kunnissa, joissa heillä on normaalisti enemmistö. Tuskin lisää suomenkielisten perheenperustamisiässä olevien pariskuntien muuttohaluja kyseisiin kuntiin, mutta auttaa betonoimaan saavutettua valta-asemaa. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että nämä kuntatason tempaukset toimivat yleensä koelaboratoriona ennen kuin vastaavaa päättömyyttä pyritään ajamaan koko valtakunnan tasolla.
Pelkästään pakkoruotsin vapauttaminen ei toisi säästöjä, mutta kansan henkinen pääoma kasvaisi ajan mittaan, kun annettaisiin vapaus valita vieraiden kielten välillä ja ajan mittaan tämä näkyisi myös kasvuna BKT:ssa. Pelkästään kaksikielisyysavustusten ja kaikenlaisten kielikylpykokeilujen lakkauttaminen alueille, missä niille ei ole mitään sijaa, toisi lyhyellä tähtäimellä satojen miljoonien säästöt, joten miksi poliitikot eivät uskalla puhua asiasta? Folktingetin vaalirahoituksen koura yltää näköjään pitkälle, mutta minkälainen poliitikko voi katsoa itseään peiliin asettaessaan tällaisessa pakkoraossa ruotsin väkisin tuputtamisen hyvinvointiyhteiskunnan selviämisen edelle?