Taas vihaotsikointia

[NRR]

Hesarissa Sonja Saarikoski haastattelee nuorta naisnäyttelijää suomenruotsalaisuudesta,
- siitä, miten suomi on vaikeaa,
- siitä, miten Ruotsissa voi kokea, miltä tuntuu kuulua kielienemmistöön,
- siitä, miten "jotkut" välttävät puhua ruotsia julkisesti väkivallan pelossa,
- siitä, miten keskustelupalstoilla on ruotsivihaa,
- siitä, miten ruotsinkieliset vaihtavat kieltä keskustelussa, kun seuraan tulee suomenkielinen, vaikka tämä on lukenut yhtä paljon ruotsia koulussa kuin muut suomea,
...

Ja lopuksi haastateltava ei tiedä, kannattako pakkoruotsia vai ei.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1437876572654

[NRR]

"Koen, että olen suomalainen, jonka äidinkieli on ruotsi", Alma Pöysti sanoo.

Ensi syksynä Pöysti näyttelee lähinnä ruotsiksi. Hän lähtee lokakuussa kahden vuoden kiinnitykselle Stadsteaterniin Tukholmaan. ---- "Ruotsissa huomaa, että kaikki on itselle vähän nopeampaa. Ei tarvitse hakea sanoja missään tilanteessa. Tajuaa, että tällaista on olla enemmistönä jossain maassa", Pöysti sanoo.

Ruotsiin väliaikaisesti muuttava Alma Pöysti ei halua luopua rakastamastaan suomen kielestä.

Pöysti ei oleainoa suomenruotsalainen, joka suuntaa länsinaapuriin. Svenska Dagbladet uutisoi pari viikkoa sitten, että 2014 oli suomenruotsalaisen muuttoliikkeen kärkivuosi. Kaiken kaikkiaan 933 suomenruotsalaista muutti Ruotsiin.

Aiempina vuosina määrä on ollut lehden mukaan 700–800.

Jutussa haastatellut suomenruotsalaiset sanoivat, että ilmapiiri suomenruotsalaisia kohtaan on Suomessa koventunut. Ongelmallisena nähtiin myös se, että ihmiset eivät voi käyttää äidinkieltään työpaikallaan.

Pöysti ei lähde Suomea pakoon, vaan muuttaa Ruotsiin kiinnostavan työtarjouksen takia. Hän kuitenkin tunnistaa asenteiden koventumisen.

"Jos esimerkiksi lukee keskustelupalstoja, niin kyllähän siellä on paljon vihaa suomenruotsalaisia kohtaan."

Ennen kaikkea viha kohdistuu näyttelijän mukaan pakolliseen ruotsinopiskeluun, mutta myös inhoa herättävä "bättre folk" -mielikuva elää ja voi hyvin.

"Suomenruotsalaisuus ei ole vain purjehdusta ja rapujuhlia. Aika moni kokee jäävänsä tuon määritelmän ulkopuolelle. Yläluokkakuva on kliseinen, vanhanaikainen ja ehkä myös kätevä. Sen avulla voi haukkua yläluokkaa ja tätä 'bättre folkia'."

Pöysti ei itse ole kokenut rasismia, mutta muutamat hänen suomenruotsalaisista ystävistään välttävät puhumasta ruotsia iltaisin julkisilla paikoilla, koska pelkäävät saavansa turpaansa. Jotkut ovat saaneetkin.

Toinen klassinen tilanne Pöystin mukaan on, että jos seuraan tulee yksikin suomenkielinen, kieltä vaihdetaan välittömästi, vaikka suomalainen on opiskellut koulussa yhtä paljon ruotsia kuin ruotsinkielinen suomea.

Etenkin vanhemmat suomenruotsalaiset huomaavat, että ruotsia ei voi puhua eri paikoissa samalla tavalla kuin ennen. Pöysti sanoo, että täysin ruotsinkielisenä eläminen vaikkapa Helsingissä on hankalaa.

Hän ei kuitenkaan ärsyynny, jos suomalainen ei osaa ruotsia.

"Aina voi kokeilla. Ja jos ei onnistu, niin ei se haittaa. Usein kysyn, puhutko ruotsia ja jos puhuu, niin sitten puhutaan ihan vain vaihtelun vuoksi ja siksi, että voidaan."

Suomenruotsalaiset pelkäävät kielensä aseman säilymistä. Pöystin mielestä uhkakuvia ei kuitenkaan pitäisi korostaa niin paljon.

"Toki selviytyminen on tärkeää, mutta se on se viimeinen oljenkorsi. Mitä jos puhuttaisiin selviytymistarinan ja säilyttämisen sijaan siitä, kuinka kulttuuri elää ja kehittyy koko ajan?"

Pöysti ei ole varma, kannattaako hän ruotsin pakollisuutta koulussa. Hän esimerkiksi ymmärtää, että itärajalla saattaa olla järkevämpää opiskella venäjää.

"Pakollisuus luo enemmän vastenmielisyyttä kieltä kohtaan kuin mitä se antaa. Oppiminen on rikkaus, mutta sen pitäisi perustua enemmän kohtaamisiin ja puhumiseen. Kielioppi on toki tärkeää, mutta sen painoarvo ei saisi olla liian suuri."

Erikielisten välillä pitäisi näyttelijän mukaan olla enemmän luonnollisia kohtaamisia.

"Kun soitin klarinettia, meillä oli leirejä, joilla oli sekä suomen- että ruotsinkielisiä lapsia. Klarinetti oli se yhteys siinä. Luulen, että kaikissa urheilu-, musiikki- ja kulttuuriharrastuksissa eri kieliryhmiä voisi sekoittaa paljon enemmän. Silloin saisi enemmän tuntumaa 'vieraaseen'."

Hänestä ruotsin- ja suomenkieliset ovat taipuvaisia eristäytymään omiin ryhmiinsä, koska vieraan kielen puhuminen koetaan hankalana.

"Vieraissa kielissähän tuntee itsensä usein tyhmäksi, kun ei löydä sanoja eikä pysty ilmaisemaan itseään. Etenkin toisessa kotimaisessa pitäisi olla täydellinen heti. Se saa ihmiset lukkoon. Häpeää voi treenata, mennä sen läpi ja huomata, että siihen ei kuole", Pöysti pohtii.

"Esimerkiksi teattereissa kaksikielisiä produktioita voisi olla enemmän ilman, että siitä tehdään numero. Ei sillä tavalla, että korostetusti ollaan tekemässä jonkinlaista kieliprojektia, tai että tänään sanotaan kaikki god dag, vaan luonnollisesti."

---

[Hansa]

Tietenkään Hesari ei ihmettele, eikö se ole vastavasti vihaa ja syrjimistä suomenkielisiä kohtaan, kun Ahvenanmaalla ja Ruotsissa suomenkielinen alkuperäisväestö ei saa tasavertaisia kansalaispalveluita kuten ruotsinkieliset. Suomenkieliset lapset pakotetaan säälimättä ja julmasti vaihtamaan kieli-identiteettiä ruotsinkieliseksi, kun heille ei järjestetä omakielistä koulua.
Se on paljon suurempaa vihaa kuin joku älytön huutelu ruotsin puhumisesta Suomessa.

[NRR]

Minä en ymmärrä
- miksi hesari on julkaissut lukemattomia vastaavia haastatteluja aina samoissa asetelmissa
- miksi ruotsinkielisen pitäisi arvottaa se, mitkä kielet ovat tärkeitä suomenkielisille - venäjää itäsuomalaisille vaikka nämäkin haluaisivat valita
- miksei haastateltava vain sano, että hän ymmärtää ihmisten haluavan valita kielet omista lähtökohdistaan
- miksi oletettavasti tulkitaan ruotsivihaksi se, että pakkoruotsi nähdään "bättre folk"-hengessä hankittuna poliittisena lehmänkauppana
- mikseivät ruotsinkieliset koskaan pohdi, mitä riikinruotsalaiset sanoisivat, jos meänkieliset olisivatkin omistaneet rautansa ja varakkaana vähemmistönä onnistuneet ostamaan pakkomeänkielen Ruotsin kouluihin alakoulusta yliopistoon,
- miten parin prosentin aidosti ruotsinkielisestä joukosta riittäisi jakaa ruotsinkielisiä erilaisiin harrasteryhmiin niin että muut "tottuisivat" erilaisuuteen kun samaan aikaan nuortemme harrasteryhmissä on reilusti niitä, joilla on juuret kaukana täältä
...

[NRR]

Onpa tullut paljon kommentteja, tässä yksi:

Itse vastustan nk. pakkoruotsia, mutta se ei tarkoita sitä - kuten valitettavan usein olen joutunut huomauttamaan - että minulla olisi jonkinlaista outoa vihaa ruotsinkieltä, ruotsinkielisiä, ruotsin valtiota tai suomenruotsalaisia vastaan. Asustelen alueella, jota värittävät monenkieliset ja mieliset ihmiset. Minulle on yhdentekevää, mitä kieltä he puhuvat. Se, mitä vastustan, kun vastustan pakkoruotsia, on nimenomaan tiettyjä lakeja, joiden avulla pidetään yllä vastenmielistä kieli- ja identiteettipolitiikkaa. Sitä politiikkaa, joka seurauksena vuoden 2016 OPS uudistuksessa tulee pakkoruotsin alakouluun, sitä politiikkaa jonka seurauksena virkamiesruotsi on ja pysyy yliopistoissa, sitä politiikkaa jonka harjoittajat väittävät tietävänsä paremmin (kuin minä itse) mitä minun tarvitsee opiskella ja kuka minun tulisi olla. 

Eniten kai ärsyttää se, ettei asialle voi tehdä mitään. Äänestäminen ei auta. Kansalaisaloitteet torpataan. Jäljelle jää vain tällainen kommenttien kirjoittelu (siellä missä ne ovat ylipäänsä sallittuja). Jos tämä kommenttien kirjoittaminen tulkitaan ilmapiirin kovenemiseksi, niin se on valitettavaa, mutta maassa, jossa vaikutusmahdollisuuksia tiettyihin asioihin ei ole, ovat kommentit ainoa tapa tuoda tarvittavaa vastapainoa kielipropagandalle ja juttujen joskus yksipuolisille tai vinoutuneille näkemyksille. 

Tuntuu tietenkin kurjalta, jos oikeasti jossain huudellaan ruotsinkielisille. Niin ei pitäisi tehdä. Yhtä kurjalta tuntuu silti se, että suomenkielisenä saa tuntea pahaa mieltä pakkoruotsista. Kyllä minustakin nimittäin tuntuu, että ilmapiiri on koventunut, kun pakkotoimet meitä suomenkielisiä (ja erityisesti meidän lapsia) kohtaan vaan lisääntyvät (esimerkkinä nyt viime hallituskauden kielistrategia ja opetussuunnitelman uudistus, jossa tuodaan pakkoruotsi alakouluun).

[NRR]

Ja toinen:

Tämä keskustelu ruotsinkielen suosimisesta on aikalailla bla bla bla.

Todellisuudessa ns. pakkoruotsin puolustamisesta on kulunut loppuun jo aikoja sitten ne kliseet siitä, kuinka se on elintärkeää Suomen talouden kannalta, miten se sitoo meidät länteen ja muuta roskaa.

Hesarissa tämä on selkeästi ymmärretty ja onkin lähdetty tämän tyylisten juttujen tielle, jossa näennäisen kiihkottomasti luodaan milloin mistäkin näkökulmasta kuvaa siitä, miksi me täällä tarvitsemme ruotsinkieltä tai sitten sitä miten niin on synkkää ja uhkaavaa, jos ruotsinkieltä meidän junttien keskellä puhuu. Saadaan taas vedettyä hienosti kaikki suvaitsevuusasiatkin tähän.

Mitähän seuraavaksi on odotettavissa? Eikös tässä nyt ollut jo joku johtaja, joka kertoi kuinka tärkeää oli ruotisia osata, kun meni Ruotsiin seminaariin. Nyt sitten vähän toisesta näkökulmasta, että kun turpaankin tulee täällä junttilassa kun Ruotsia puhuu.

Odotan jännityksellä propagandan kolmatta osaa.

[TMK]

Olen miettinyt tuota "vihamielisyyden" kasvua, mistä nyt koko ajan suomalaisia syytetään...

Jos ajatellaan tavallista ihmistä, niin sellainen, joka on sinut itsensä kanssa ja arvostaa itseään sellaisena kuin hän on, on yleensä suvaitsevainen ja ystävällinen muitakin kohtaan. Jos taas menee huonosti, ympäristökään ei erityisemmin arvosta tai kunnioita, niin sellaiset usein hyökkäävät muita vastaan tavalla tai toisella, joko alentaakseen heidän asemaansa ja/tai parantaakseen jotenkin omaa oloaan. (Sen takiahan Yhdysvaltain köyhät valkoiset ainakin olivat aikoinaan useimmiten rasistisempia, koska muuten he olisivat olleet kaikista alimmalla portaalla.)

Suomalaisia taas koulutetaan koko ajan siihen, että me ollaan kateellisia juntteja, joiden pitää oppia ruotsia sivistyäkseen ja ollakseen kansainvälisiä. Siihen vielä päälle kaikki tarinat alkoholismista jne. Norjalaisia kehuttiin kovasti, kun eri urheilukisoissa kannustettiin omia ja liput liehuivat, samoin Tanskan roligaaneilla on iloinen maine. Suomalaiset eivät saa olla ylpeitä suomalaisuudestaan tai täkäläisestä kulttuurista ja heiluttaa lippua olematta ulkomaalaisvastainen nationalisti. Tre Kronor on positiivinen tunnus, leijona negatiivinen. Suomenkieliset suomalaiset pakotetaan aina puolustuskannalle vastaamaan vihamielisiin väitteisiin. Täytyy vielä lisätä se, että lienee ihan luonnollista, että suomalaisilla omaan isänmaallisuuteen liittyy myös jollain tavalla sotilaallinen aspekti, ainakin nuorilla miehillä, joille armeija on ajankohtaista. Muiden pohjoismaalaisten on varmasti vaikea kuvitella tilannetta, jossa he joutuisivat puolustamaan maataan, kun en oikein usko Saksan, Ranskan tai Britannian kovin paljoa hyökkäilevän, mutta suomalaisilla se on hiukkasen realistisempaa. Harvalla länsimaalla tilanne on samanlainen.

Valitettavasti kotiseutuaan ei vain voi muuttaa, joten suomalaisilla usein on vain se suomalainen kulttuuri. Jos sitä vastaan koko ajan tavalla tai toisella hyökätään, niin vastareaktiona voi helposti tulla se, että niitä muitakin lakataan kunnioittamasta, varsinkin jos niiden väitetään olevan jotenkin parempia kuin se oma. Vihamielisyys kasvattaa vihamielisyyttä (puhumattakaan itseään toteuttavasta ennustuksesta). Itse ainakin alan huomata, ettei minua kiinnosta pätkääkään suomenruotsalaisten kulttuuri tai he itsekään. Leikkikööt keskenään, jos he kerran ovat niin paljon parempia kuin muut, mutta älkää tuputtako sitä minulle. Mutta suomalaisuudesta on tehty vaikeaa olla ylpeä, vaikka minusta täällä on monia hyviä piirteitä, vaikka nyt tuo tämänpäiväinen uutinen siitä, että kolme alle 10-vuotiasta poikaa oli leikkinyt metsässä ja löytäneet kadonneen miehen. Ei sitä nyt niin monessa paikassa saa lapset leikkiä keskenään metsässä. (Toivon, että avun hakeminen olisi jo "tavallista" Suomessa ja muuallakin tuossa iässä.)

[NRR]

Hyvää pohdintaa, TMK.

Olen taas pähkäillyt hiukan samoja teemoja.

Koen, että meillä ihmiset pitävät tietämättömyyttä suvaitsevaisuus-sertifikaatin edellytyksenä:
- Jos tunnet maahanmuuttajanuoria ja heidän koulutuksensa ja eritysesti kielikoulutuksen ongelmia, olet semisuvaitsematon, koska vain "mitään ongelmia ei ole" on suvaitsevaisuutta.
- Jos olet ottanut selvää siitä, ettei pakkoruotsimme kaltaista järjestelyä (pientä vähemmistökieltä kaikille pakollisena alakoulusta yliopistoon) ole missään muualla maailmassa, olet jo suvaitsematon, koska ei ole normaalia eli sivistynyttä ja suvaitsevaista olla niin kiinnostunut kielipolitiikkaa kriittisesti sivuavista asioista. Toimittajankin kuuluu leikkiä tietämätöntä, jottei vaikuttaisi persutoimittajalta.
- Sivistymättömyys ylipäätään ei enää olekaan tietämättömyyttä vaan sitä, että on hankkinut laajan tietämyksen jostain sopimattomasta aiheesta kuten pakkoruotsi. Valikoiva tietämättömyys tabuaiheista on sivistystä.
- Median keskeinen arvo ei ole avoin tiedonvälitys vaan "oikeiden näkemysten" vahvistaminen ja valikoiva tietämättömyys.

Mitä tämä on?

[Jaska]

Vihamielisyys ei varmaankaan ole oikeasti lisääntynyt - illuusio johtuu vain netistä. Sen jälkeen kun internet-keskustelut yleistyivät harrastuksena, ovat vain tulleet pintaan kaikki ne asiat, jotka ovat aina olleet olemassa mutta vain kunkin lähipiirin tiedossa:
- ihmisten tyhmyys
- ihmisten itsekkyys
- ihmisten katkeruus
- ihmisten ilkeys
jne.

Asenteiden muutoksista saa oikeamman kuvan gallupeilla, eikä niissä ole nähtävissä mitään radikaalia asennemuutosta, ainoastaan hidasta kehitystä tiettyyn suuntaan.

[NRR]

Vihamielisyys ei varmaankaan ole oikeasti lisääntynyt - illuusio johtuu vain netistä. Sen jälkeen kun internet-keskustelut yleistyivät harrastuksena, ovat vain tulleet pintaan kaikki ne asiat, jotka ovat aina olleet olemassa mutta vain kunkin lähipiirin tiedossa:
- ihmisten tyhmyys
- ihmisten itsekkyys
- ihmisten katkeruus
- ihmisten ilkeys
jne.

Asenteiden muutoksista saa oikeamman kuvan gallupeilla, eikä niissä ole nähtävissä mitään radikaalia asennemuutosta, ainoastaan hidasta kehitystä tiettyyn suuntaan.

Ruotsin kielen aseman kritiikin kohdalla netin vaikutus on ollut valtava. Aikaisemminkaan media ei nostanut pakkoruotsin ongelmia esiin ja livenä kukaan ei halunnut pahoittaa tuttujen ruotsink/mielisten mieltä, kertomalla heille totuutta. Kun netin myötä tuli mahdolliseksi keskustella aiheesta, löytää kieltenopetuksen tilastoja, seurata erilaisten hankkeiden, noottien ja tutkimusten yksipuolisuutta, syntyi aivan uusi tilanne: mahdollisuus nähdä kieltenopetuksen tarpeet suomenkielisten ja uussuomalausten näkökulmasta, realistinen ote kielikoulutukseen kaksikielisyysnäytelmän kasvattaman liturgiapuheen sijaan. Mutta tynnyrissä pitkään eläneille tämä realismi onkin vihapuhetta.