Pakkoruotsille ei ole missään vertailukohtaa

[NRR]

Samalla kun toisessa ketjussa pohditaan perustuslakimme virhetulkintaa pakkoruotsin eduksi, muistutan, ettei pakkoruotsille ole vertaa missään muualla maailmassa. Tässä vanha viestini ketjusta "Miksi folktinget saa valehdella?":

Näin sivistysvaliokunnan kuulemisessa:

–Kansalaisaloitteen perusteluissa on erilaisia väitteitä. Väitteet ovat kuitenkin välillä ongelmallisia, osittain eivät pidä paikkansa, [folktingetin] Österlund sanoi.

Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että Suomessa ”kielivaatimukset ovat maailman tiukimmat”.

–Suomen kielivaatimukset eivät ole maailman tiukimpia. Kielivaatimukset Suomessa ovat täysin linjassa niiden maiden kanssa, joissa on kaksi virallista kieltä, kuten Belgiassa, Luxemburgissa, Irlannissa ja Sveitsissä, Österlund totesi.

Luxemburg on kaupunkivaltio, joka joutuu nojaamaan ympäröivien maiden tukeen niin kattavan koulutuksen järjestämisessä kuin verkostoitumisessa (kuten Islanti nojaa Skandinaviaan), sillä yliopistokin sinne saatiin vasta muutama vuosi sitten, jossa nyt voi lukea kieliä ja oikeustiedettä. Pikkuruisessa Luxemburgissa on useimmilla oppilailla kolme vierasta kieltä, joista kaksi on kuitenkin lähellä alueen omaa äidinkieltä. Englanninkielinen wikipedia kertoo, että "Proficiency in all three languages is required for graduation from secondary school, but half the students leave school without a certified qualification, with the children of immigrants being particularly disadvantaged." Siis yläkoulun päättävien kokeiden läpäisy edellyttää kolmen kielen kirjoittamista, mutta puolet opiskelijoista jättävät koulun ilman tätä virallista päättötodistusta, maahanmuuttajien ollessa erityisen huonossa asemassa.

Belgiassa on kolme virallista kieltä: hollanti, ranska, saksa. Opetustoimi on kieliyhteisöjen vastuulla ja kielten pakollisuus vaihtelee eri osissa maata. Toinen suurimmista kielistä, hollanti tai ranska, on pakollinen osassa maata 11 ikävuodesta eteenpäin. Hollantia puhuu Belgian väestöstä noin 60 % ja ranskaa noin kolmannes väestöstä. Maan kolmas virallinen kieli, selvästi vähemmistöasemassa oleva saksa, on saksankielisellä alueella olevissa ranskankielisissä kouluissa vaihtoehtoinen hollannin kanssa. Huomaa, että maan kielistä ranska ja saksa ovat maailmankieliä ja Euroopan Unioinin käytettyjä kieliä, joten tilanne on tyystin toinen kuin Suomessa. Kieliopintoja ei Belgiassa ole enempää, mutta ne ovat järkevämpiä ja jopa vähemmistökielinä edustetumpia kuin meillä ruotsi (5%).

Sveitsi, jossa on kolme virallista ja lisäksi yksi kansallinen kieli, joka on alueellisesti virallinen, edellyttää käytännössä kouluissa oppilailta äidinkielensä lisäksi vähintään yhden kansalliskielen opiskelua. Opetuksesta päätetään kuitenkin kantonikohtaisesti. Retoromaania lukuunottamatta kaikki Sveitsin kielet ovat maailmankieliä, englantia luetaan yleisesti.

Mitään kaikille pakollisia kieliopintoja puhumattakaan pakkovirkakielestä näidenkään maiden korkeakouluopiskelijoilla ei ole, eikä näytä olevan muuallakaan.

Viimeisin selvitys muun maailman virkakielistä on vuodelta 2007 ja sen on laatinut pakkoruotsin suuri ystävä prof. Sauli Takala:

http://www.oph.fi/download/47005_vhkielitutkinnot.pdf
VALTIONHALLINNON KIELIKOKEET: JOITAKIN KANSAINVÄLISIÄ VERTAILUJA

Professori kertoo tiedonkeruumenetelmästään: "Artikkeli perustuu pääosin materiaaliin, joka on ollut saatavilla asianomaisten viranomaisten verkkosivuilla. Hyödyllistä lisäinformaatiota saatiin niistä vastauksista, joita useat EALTA-testausjärjestön jäsenet lähettivät sen keskustelulistalla esittämääni kyselyyn. Kerroin, mihin tarkoitukseen olin keräämässä tietoa, ja pyysin vihjeitä lähteistä ja myös omia kommentteja. Pyysin ilmoittamaan myös, mikäli vastaajan kotimaassa ei ole olemassa valtion virkamiehiä koskevia kielitaitovaatimuksia tai -kokeita. Sain nopeasti varsin suuren määrän vastauksia. Vastauksista käy ilmi, että virkamiesten kielitaitovaatimukset ja -kokeet eivät ole kovin yleisiä."

Luxemburg - koulussa kieliopinnot, ei kaikille erillistä virkakielikoetta vaan ainoastaan virkamiehiksi aikoville
"Luxemburgissa keskushallinnon tai aluehallinnon palveluksessa olevan virkamiehen tulee osata kolmea virallista kieltä: luxemburgia, ranskaa ja saksaa. Paikallishallinnossa virkamiehillä tulee olla tarvittava luxemburgilainen koulututkinto. Kun hakija aloittaa harjoittelun, hänen tulee osallistua julkishallintoon valmentavan INAP-oppilaitoksen koulutukseen ja läpäistä tutkinto viidessä osiossa, joista yksi on nimeltään ”hallintokielet” (luxemburgin kieli, ranska, saksa ja englanti)."

Belgia - ei edes koko maassa kahden kielen vaatimusta
Brysselissä virkamiehen tulee sekä valtionhallinnon että kunnallisissa viroissa osoittaa kielitaitonsa molemmissa virallisissa kielissä. Flaaminkieliselle alueelle työhön haluava virkamies, jonka äidinkieli ei ole flaamin kieli tai joka ei ole opiskellut flaaminkielisellä alueella, tarvitsee SELORin todistuksen flaamin kielen taidostaan.

Sveitsi - ei virkakielikokeita
Virkamiesten kielitaidosta todetaan, että kaikkien virkamiesten tulee ymmärtää ainakin toista virkakieltä (passiivinen tekstin ja puheen ymmärtämistaito), jota tarvitaan viran hoitamiseksi. Ylemmissä viroissa edellytetään tavallisesti myös hyvää aktiivista kielitaitoa ja, mikäli mahdollista, kolmannen hallintokielen passiivista hallintaa. Jokaisessa virassa tarvittava kielitaito todetaan tunnustetulla, standardisoidulla arviointitavalla. Käytännössä asioiminen viranomaisissa tapahtunee varsin usein siten, että kukin henkilö puhuu omaa kieltään, koska tavallisesti tällainen ”sekakommunikaatio” toimii hyvin. Mitään spesifiä tutkintoa ei valtionhallinnossa ole.

Saksa - pitää osata saksaa
--- pääsykokeista, joissa testataan osittain yleistietoutta ja osittain saksan kielen hallintaa.

Viro - pitää osata viroa
Viron itsenäistymisen jälkeen maassa alettiin valmistella uutta kielilakia, johon sisältyi myös laki virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta. --- Virossa on määritelty erilaisiin virkoihin vaadittava viron kielen taito.

Kanada - kielivaatimuksia vain virkamiehille, englanti + ranska
Palveluja on tarjottava molemmilla kielillä kaikissa liittohallituksen keskusvirastoissa ja pääkaupunkiseudulla. --- Vain 3 prosenttia hallinnonalan koulun uusista opiskelijoista opiskelee englantia ja loput ranskaa. Vuosittainen käyttökustannusbudjetti on lähes 20 miljoonaa dollaria. Kielitaidon kehittämistä varten on kuusi keskusta, ja kielikoulutuksessa on käytössä parisensataa oppimismateriaalia mukaan lukien erilainen verkkomateriaali.
Julkishallinnossa on kolme kielitaidon tasoa --- Korkeimman ---tason saavuttaminen maksaa arvion mukaan hieman yli 20 000 dollaria koulutettavaa kohti ja vaatii lähes 2300 koulutustuntia.

Intia - englanti ja paikalliskieli
Virkamiestutkinto jakautuu alustavaan ja päätutkintoon. --- Jos hakija läpäisee karsintakokeen, hän voi osallistua pääkokeeseen --- Pakollinen osa sisältää hakijan valitseman intialaisen kielen (yhden kahdeksasta) kokeen, englannin kielen
kokeen ja kirjoitelmakokeen ja kaksi yleisiä aiheita käsittelevää koetta. --- Hyväksytyistä valitaan kokelaat kahden vuoden koeajalle, ja he osallistuvat neljän kuukauden kurssille.

Etelä-Korea - englanti, korea kokeiden kieli
Etelä-Koreassa on vuodesta 1966 järjestetty virkamiesten valintakoe. Virkamiesura on ollut hyvin houkutteleva, ja osa yliopisto-opiskelijoista on opiskelunsa loppuvaiheessa laiminlyönyt varsinaisia opintojaan ja keskittynyt virkamieskokeeseen valmentautumiseen. Valmentautuminen on voinut olla hyvin totaalista ja vaatia lähes kaiken opiskelijan ajan. Tämän ongelman vähentämiseksi valintakokeessa pyritään palkitsemaan täysimittaisesta yliopisto-opiskelusta. Englannin kielen taitoa testataan nykyisin virallisesti tunnustetuilla testeillä.

Hongkong - kiina, englanti
Hongkongissa on muutama vuosi sitten ryhdytty tehostamaan virkamiesten kielitaitoa nostamalla kielitaitovaatimuksia.
Hallituksen tavoitteena on ylläpitää valtionhallintoa, jonka henkilökunta osaa lukea ja kirjoittaa kahdella kielellä (englanti, kiina) ja on muissa suhteissa kolmikielistä (kantoninkiina, putonghua ja englanti).

Professorin yhteenveto:
Tämä selvitys viittaa siihen, että oman järjestelmämme kehittämisessä lienee eniten hyötyä Kanadan kielipolitiikan ja kielitaidon arvioinnin laajamittaisesta kehitystyöstä. [Koska se on ainoa, missä on edes jonkinverran pakollisuutta - kuitenkin kyse on kahden maailmankielen, englanti - ranska, rinnakkainelosta ja ranskankielisten osuus on moninkertainen suomenruotsalaisten osuuteen verrattuna.]

Tästä selvityksestä on jo seitsemän vuotta. Olisikohan mahdollista tehdä tästä uusi versio ja siitä lyhennelmä vaikkapa hesarin ja hbl:n viikonloppunumeroon...

PS. Irlannin tilanne on erilainen, koska siellä iiri on englanninkielisen väestön alkuperäinen kieli. Kyse olisi tilanteesta, jossa suomalaiset puhuisivat englantia ja suomi olisi miltei kadonnus. Iirin elvyttäminen siis koetaan oman kielen elvyttämiseksi ja samalla vahva englanti tekee muiden kielten kuin iirin opiskelusta vähemmän tärkeää. Iiri on löytämieni lähteiden mukaan Irlannissa pakollista kaikissa valtion rahoitusta saavissa kouluissa, mutta sen opettaminen pakollisena oppiaineena poistettiin 1973. Mitään kaikkia akateemisia koskettavaa virkapakkoiiriä ei Irlannissakaan näytä olevan.

Missä viipyy tuore ja totuudenmukainen vertailu meidän alakoulusta yliopistoon jatkuvan pakkoruotsimme ja muiden maiden kielipolitiikan välillä?

[NRR]

Professori Sauli Takalaa on haettu asiantuntijaksi pakkoruotsin puolelle niin hesariin kuin HBL:iin viime vuosina. Rostilan kirjan arvioinnissa hesari haastatteli häntä Suomalaisuuden liiton "myyräntyöstä". Kun Jaska osoitti, että Magman tulkinta suomalaisten haluttomuudesta lukea kieliä oli väärä, HBL:ssä hän kertoi siitä, että eivätpä vain suomenkieliset usko, että voidaan oppia monia kieliä. Kielikylpyprofessori Laurenin kanssa hän on kirjoittanut hesarissa kieltenopetuksen "alennustilasta" ja tulevan strategian tarpeesta sopivasti vähän ennen kansalliskielistrategiaa: Lisäksi hän on vaatinut suomalaisen kieltenopetuksen lähtökohdaksi 2+2-mallia, eli molemmat kansalliskielet ja kaksi vierasta kieltä. Professorien mielestä tavalliset lapset ilman erityistä kielilahjakkuutta kyllä selviävät tästä. Radio Vegassa 2009 hän ehdotti historian opiskelua ruotsiksi. Hän on siis varsin tarpeellinen mies pakkoruotsin pitkittäjille.

Pakkoruotsilla on ihan oma "asiantuntijaverkostonsa", joissa toistuvia nimiä satunnainen uutisvirran seuloja ei huomaakaan.

Sitä tärkeämmäksi nousee Rostilan kirjassaan esittämä näkemys:

Suomi on sulkenut yhä tiiviimmin ovet kielipolitiikan realisteilta. Rahoituksesta kilpailevat tutkijat ja tutkimuslaitokset eivät haasta virallista totuutta. Tämä on ymmärrettävää, koska niukkenevien resurssien oloissa akateeminen tutkimus on pakotettu etsimään rahoitusta. Valtiolla ja ruotsinkielisillä säätiöillä on valta sitoa tai päästää. Mikään taho ei tarkastele kielipolitiikkaa kokonaisvaltaisesti suomenkielisen väestön kannalta. Sellaista käsitettä kuin suomenkielinen väestö, saati käsitettä ”suomea puhuva kansa”, ei viranomaisille ja tutkijoille oikeastaan ole olemassa. Tässä tilanteessa kenelläkään ei näytä olevan moraalista, eettistä tai teoreettista intressiä ottaa huomioon suomenkielisten sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita.

Suomea puhuva kansa uussuomalaisineen on kuitenkin olemassa ja tätä joukkoa ja sen tarpeita ei voi enää ohittaa!

[JV Lehtonen]

Tässä tilanteessa kenelläkään ei näytä olevan moraalista, eettistä tai teoreettista intressiä
ottaa huomioon suomenkielisten sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita.

Me olemme täällä kiinnittämässä huomiota siihen, että suomenkielisellä väestöllä on aivan erilaiset
tarpeet kahdelle kansalliskielelle kuin kielipolitiikan monopolisoineille ruotsinkielisillä!

Me emme tarvitse kahta kansalliskieltä, he tarvitsevat kaksi kansalliskieltä.

Mielenkiintoisen lisämausteen pakkoruotsin ainutlaatuisuuteen tuo ulkopoliittinen aspekti.
Suomen asema oli 1968 ainutlaatuinen, ja Neuvostoliiton kuristaessa itäblokkia Suomen
voidaan ajatella saaneen hyötyä pohjoismaisesta suuntautumisesta, jolla tasapainotettiin idän uhkaa.
Tämä siis lähes 50 vuotta sitten.

Sitä taustaa vasten voidaan pitää vallinneessa ulkopoliittisessa tilanteessa
pakkoruotsia jopa taitavana ulkopoliittisena siirtona.

Mutta vielä tänäänkin pakkoruotsia perustellaan pohjoismaisella turvallisuuspolitiikalla,
vaikka turvallisuuspolitiikan ytimessä on EU-jäsenyys ja NATO!

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7326672.html

Kun russofobian vallitessa "venäjä-vaihtoehto" saattaa vaikuttaa suorastaan suomettumiselta,
herää kysymys, miksi emme 2015 saa opiskella edes NATO- ja EU-kieliä ruotsin sijasta, kun kerran
turvallisuuspolitiikka jo 50 vuotta sitten valjastettiin ajamaan pakkoruotsin asiaa!

[NRR]

Mielenkiintoisen lisämausteen pakkoruotsin ainutlaatuisuuteen tuo ulkopoliittinen aspekti.
Suomen asema oli 1968 ainutlaatuinen, ja Neuvostoliiton kuristaessa itäblokkia Suomen
voidaan ajatella saaneen hyötyä pohjoismaisesta suuntautumisesta, jolla tasapainotettiin idän uhkaa.
Tämä siis lähes 50 vuotta sitten.

Sitä taustaa vasten voidaan pitää vallinneessa ulkopoliittisessa tilanteessa
pakkoruotsia jopa taitavana ulkopoliittisena siirtona.

Tuo on hyväntahtoista ajattelua, mutta en pidä sitä todenmukaisena. Toki Suomen asema oli ainutlaatuinen, mutta 60-luvulla moni luki pitkää saksaa ja tarvitsi kipeästi nousevaa englantia. Omista sukulaisistanikin osa jäi Sveitsiin ja Saksaan, jonne oli opintojen mukana lähtenyt. Kotimaahan jääneet kärsivät heikosta englannista läpi työuran, tosin nyt alkavat siirtyä eläkkeelle.

Jos ruotsi olisi tullut vapaaehtoiseksi tuolloin, meillä ei olisi tarvinnut ajaa alas saksanopetusta englannin tieltä. Nyt meillä olisi eurooppalaiset kielivalinnat ja olisimme vailla nykyistä pakkoruotsiongelmaa ja skandinavismia, olisimme reilusti myös Nordenissa suomalaisina, jotka puhuvat kokouksissa ja tapaamisissa suomea ja englantia.

Nimenomaan 60-luku olisi ollut oikea aika kielivapaudelle. Sen sijaan valittiin tämä RKP:n linja, "ruotsin asema ei saa heikentyä" - ja heikensimme suomenkielisten lasten ja nuorten koulutusta oleellisesti vuosikymmeniksi. Kaiken lisäksi meille jäi liikaa painolastia vanhasta kielipainotteisesta, virkamiesten opintoihin rakennetusta oppikoulusta uuteen peruskouluun. 60-luvun pedagogiset unelmat eivät toteutuneet, koulua on käytetty karsimiseen eikä erilaisten yksilöiden kykyjen nostamiseen.