Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.01.2015 08:27

Eräs tavallinen akateeminen isä puolustaa pakkoruotsia vaikka kaataa itse ne perinteisimmät pakon puolustelut:
http://furttis.blogspot.fi/2014/12/kiel ... rissa.html

- ei Nordenin työmarkkinoille ole pääsyä kouluruotsilla
"Ei kouluruotsi esimerkiksi auta pohjoismaisilla työmarkkinoilla: oman vuosikurssini koko maan top viiteen kuuluneena B-ruotsin kirjoittaneena ylioppilaana minulle tarjottiin työllistymisvaihtoehdoksi taksinajoa, "sitä kun nyt maahanmuuttajamiehet tekevät". Toki ruotsi auttoi keskustelemaan norjalaisten kanssa murretulla skandinaviskalla - ruotsalaisista."

- ei keskiverto virkamies hoida ruotsinkielistä palvelua
"Toki, virastojen kaksikielisyyden voisi hoitaa siten kuin Etelä-Suomen lääninhallituksessa: siellä oli sanattomasta sopimuksesta yksi käytävä, joka oli ruotsinkielinen, ja kun sinne astui, kuului asiaan yrittää selviytyä toisella kotimaisella. Muualla talossa sitten ruotsinkieliset asiat ohjattiin minulle, aihepiiristä riippumatta. Eli virastojen kaksikielisyyden voisi hoitaa monella tavalla."

Hän myöntää, että maahanmuuttajille pakkoruotsi voi olla ongelma, mutta ylistämällä alistaa maahanmuuttajat sillä, että nämä muka tahdollaan ohittavat muut myös ruotsintaidossa (ihan yleisestikö?):

- "Sen, että kaksikielisyysvaatimus hankaloittaisi maahanmuuttajien kotoutumista, osittain ostan, mutta toisaalta tiedän motivoituneita maahanmuuttajia, jotka ovat päättäneet pärjätä täällä, maksoi mitä maksoi, ja osaavat ruotsia paremmin kuin juuri kukaan syntyperäinen suomenkielinen."

Hän olisi valmis myöhentämään pakkoruotsin alkamisajankohtaa lukioon, vaikka juuri todisti, ettei virkaruotsilla pärjätä:

- "Ehkä kaikille yhteisen kouluruotsin voisi kyllä rajata lukioihin, siis "virkamiesruotsiin" valmistaviksi opinnoiksi, siten, että kyse olisi laajemmasta suomenruotsalaisuuden ja skandinaavisen kulttuurin tuntemisesta."

Mutta miksi, miksi hän pitää niin tärkeänä akateemisille asetettua pakkoruotsia, joka syö muun pätevyyden, aiheuttaa ongelmia? Tosin hän kielilahjakkaana ei ilmeisesti voi ymmärtää kieltenopiskelun takkuamista kotosuomalaisilla tai kenties pitää sitä yleisenä lahjattomuuden osoituksena.

Hän perustelee pakkomyönteisyyttään silltä, että ilman ruotsia hän olisi mielestään syrjäytynyt kaksikielisen poikansa elämästä:

- "olisin syrjäytynyt kaksi- tai oikeammin kolmikielisen poikani elämästä ilman että olisin (pakko)altistunut kouluruotsille, enkä olisi työllistynyt Porvoossa ja saanut nykyistä työpaikkaani (se, onko tämä työpaikka siunaus, on oma keskustelunsa) ja 3% kaksikielisyyslisää. En kuitenkaan usko, että alakouluikäinen Ilomantsissa oikein pystyy tekemään loppuelämäänsä koskevia informoituja valintoja, ja kielivalinnan vapauttaminen asettaisi eri puolilta Suomea tulevat eriarvoiseen asemaan virkoja haettaessa."

On ehkä hiukan hämmentävää ajatella, ovatko kaikki monikielisten lasten isät syrjäytyneet lastensa elämästä, kun vain ruotsi on ollut pakollinen eikä myös espanja, thai, venäjä, viro, ... Entä duunari-isät ilman lukioruotsia? Entä onko perheen pakko elää siellä, missä molemmilla vanhemmilla ei olisi työllistymismahdollisuuksia?

Vielä lopuksi hän kuittaa turhaksi meidän muiden vanhempien yritykset saada vapaampi kielivalinta omille lapsillemme, sellainen valinta, joka tukisi näiden yksilöiden taustaa ja mielenkiintoa:

- "Ei sitäpaitsi ole minun ongelmani, jos jollekin on ikiaikaisen 20 perheen takia jäänyt trauma kouluruotsista. Menkööt elämässään eteenpäin, niin olen minäkin (hmm.) mennyt."

Tässä kirjoittaja ei toki mainitse pakon perusteeksi kaksikielisen lapsen etuja yhteiskunnassa, jossa kaikki on velvoitettu lukemaan hänen pientä äidinkieltään, mutta ajatus on läsnä.

Vanhemmuus on vanhemmaksi tulleen ihmisen elämässä se suurin ja ihanin asia. Oman lapsen puolesta tekee ihan mitä tahansa, tämän tiedän, ymmärrän ja tätä kunnioitan. Mutta oleellinen ero on ymmärtää se, että tästä lähtökohdasta voi perustella vain valinnanvapautta omalla kohdalla, ei pakkoa toisten kohdalla. Ruotsinkielisellä puolella tätä ei ymmärretä, eikä usein myöskään niiden parissa, jotka ovat avioliiton kautta siirtyneet ruotsinkielisyyden piiriin.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.01.2015 12:20

Jotain ylen merkillistä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana, nimittäin tämä Porvoon seudulla vaikuttava blogistikin on ollut 2009 pakkoruotsin poistamisen kannallta:
27.10.2009
Kouluruotsi pitää päivittää tai poistaa
Kaikille yhteinen (ja suomeksi siis, pakollinen) toisen kotimaisen kielen opetus on nykymuodossaan syytä lopettaa ---

1.Ruotsin kielen opetusta on perusteltu sillä, että perustietojen opettaminen koko väestöpohjalle takaa riittävän kriittisen massan, josta löytyy myös riittävä määrä niitä suomenkielisiä, joiden kielitaito riittää sellaisten töiden hakemiseen, joissa vaaditaan molempien kielten hyvää osaamista.

Roskaa. Suomenkielisten ruotsinoppimisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on kansakuntamme suomenkielisten yleinen ruotsin taito. Jos näin väitetään, silloin oletetaan, että suomenkieliset kommunikoisivat keskenään ruotsiksi.

2. Ruotsin opetusta on perusteltu myös tasa-arvotekijällä: ruotsin taito antaa suomenkielisille mahdollisuudet pärjätä pohjoismaisilla työmarkkinoilla.

Roskaa. Hyvä ja aktiivisesti ylläpidetty kouluruotsi (siis ei peruskoulu- vaan lukioruotsi) saattaa riittää ehkä apuhoitajalle --- Kouluruotsi ei mitenkään riitä valmistamaan suomenkielisen etenkään kirjallista kielitaitoa sille tasolle, joka vaaditaan työskentelyyn julkisessa hallinnossa, tutkimuksessa tai suuressa osassa yksityistä sektoria muissa pohjoismaissa. --- Aina kun kansainvälisiä yhteyksiä laajennetaan Pohjoismaiden ulkopuolelle – Pohjoismaat ovat osa esimerkiksi sellaisia entiteettejä kuin ”Eurooppa” tai ”Maailma” - silloin puhutaan yleensä englantia. Näin silloinkin kun Pohjoismaita laajennetaan kattamaan vain sellaisiakin lähialueita kuin Baltia.

3.Ruotsin opetusta on perusteltu sillä, että kaikkien kielten osaaminen parantaa yleistä indoeurooppalaista (ja eritoten germaanista) etymologista pohjaa ja kielen tajua; tähän pohjaan sitten tarttuu helpommin myös muita kieliä.

On totta, että esimerkiksi hollanti ja saksa muistuttavat niin paljon pohjoismaisia kieliä, että niitä oppii helpommin jos osaa ruotsia, norjaa tai puhumattakaan tanskasta, mutta tuntikehys on kuitenkin realiteetti. Yleinen kielen taju kehittyy kaikkien kielten opiskelusta ---

4.Ruotsin opetusta on perusteltu myös aluepolitiikalla: koska ei voi tietää, minne oppilas tulee aikuisena muuttamaan, kaikille on annettava samanlaiset lähtökohdat, tulivatpa he sitten Kainalniemeltä tai Helsingistä.

Roskaa. Kainalniemelle on vaikeaa saada päteviä kielenopettajia, eikä siellä ruotsin kieli ole aktiivisesti läsnä arkipäivässä. Sitä ei näe katukylteissä, sitä ei kuule ratikoissa ---

5.Ruotsia (tai suomea) on syytä opettaa, jotta maamme eri kieliryhmät voisivat kommunikoida keskenään paremmin.

Roskaa. Kunhan kommunikoisivat ylipäätään. ---

http://perukangas.blogspot.fi/2009_10_01_archive.html
Kesällä 2014 hän jo maalaili varsin kovin sanoin meitä kielivapauden kannattajia niin blogissaan kuin paikallislehdessä:
---
Kaikki elämässä ei voi olla aina kivaa. Piti koulussa syödä puuroakin, enkä tykännyt koulussa pesäpallosta, ja se olikin minulle traumaattisempaa, olla osumatta palloon kuin opetella epämääräisiä verbin taivutuksia, jotka nekin tultaneen poistamaan. Ei ollut kivaa sekään kun sain toimia yliopistossa virkamiesruotsin ryhmässäni käytännössä apuopettajana, kun suurin osa silkkaa hurrivihaansa ei osannut edes en- ja ett-sukuja.

Jos --- RKP:n argumentit "pakkoruotsin" puolesta ovat kyseenalaisia, niin useimpien kouluruotsin vastustajien maailmankuva edustaa sellaista pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä, että minun on helppo valita puoleni, avoimemman, kansainvälisen ja ylipäätään kommunikoivan Suomen puolesta. ---

http://perukangas.blogspot.fi/2013/08/k ... eytta.html
Mitä ihmettä on tapahtunut?

jlo
Viestit: 435
Liittynyt: 16.03.2013 11:07

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja jlo » 01.01.2015 13:13

Eli suomalaisten pitää opetella varalle ruotsia, etteivät syrjäydy tuon pojan elämästä jos adoptoivat hänet? En sano juuta enkä jaata, koska perustelu on yhtä hyvä kuin mitä muutkin tähän mennessä esitetyt.

rationalisti
Viestit: 186
Liittynyt: 11.02.2013 10:46

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja rationalisti » 01.01.2015 14:34

NRR kirjoitti:Jotain ylen merkillistä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana, nimittäin tämä Porvoon seudulla vaikuttava blogistikin on ollut 2009 pakkoruotsin poistamisen kannallta:

Mitä ihmettä on tapahtunut?
Helppoahan tuo on päätellä, kun kirjoittaja on sen itsekin tuossa paljastanut. Syynä on äärimmäinen itsekkyys eli vanhemmuus. Ihminen tuottaa elämänsä aikana hyvin vähäisen määrän jälkeläisiä, joten jokaiseen niistä panostus on valtava (ja sitä suurempi mitä vähäisemmäksi tuo määrä jää). Geeniensä jatkumisen vuoksi ihmisen kannattaa jopa uhrata itsensä jälkeläisensä puolesta, mitä mikään jälkeläisiä liukuhihnalta tuottava laji ei olisi valmis tekemään; parempi päästä munimaan seuraavat tuhat jälkeläistä kuin pelata uhkapeliä yhdellä nykyisen erän tuhannesta jälkeläisestä.

Koko kansan pakkoruotsittamista omaksi hyödykseen tuskin kovin moni kehtaa vaatia. Koko kansan pakkoruotsittaminen omien lastensa hyödyksi taas puolestaan on ihan peruskauraa ja tämä käyttäytymismalli on hyvin huomattavissa erityisesti naimakaupoilla kaksikielistyneistä suomalaisäideistä. Kyseinen blogisti-isukki on varmasti vakuuttunut pintapuolisesti oman kaksi- tai oikeammin kolmikielisen poikansa erinomaisuudesta, mutta ihan jo varmuuden vuoksi ei koko loppuelämäksi siloiteltu oikeakielisyys oikopolku ole turha. Jos omalla toiminnallaan voi kantaa pienen kortensa kekoon nykyisen farssin säilyttämiseksi, on itsensä tekeminen tekopyhäksi valehtelijaksi pieni hinta, kun vertaa mitä on toisessa vaakakupissa.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.01.2015 17:12

Kävin tämän blogistin kanssa hämmentävän vuoropuhelun:

NRR: Sano nyt suoraan, onko pakkoruotsille mielestäsi perusteita vai ei ja ketkä tässä edustivatkaan mielestäsi "pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä"?

Blogisti: Huomauttaisin myös, että olisi älyllisesti epärehellistä väittää, että tässä(kään) asiassa ei olisi muita kuin yksi puoli ja yksi sitä puoltava argumentti.

NRR: Tarkoitatko, että kielivapaus on sekä ok että "pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä"?

Blogisti: Enempää en tarjoa rautalankaa.

NRR: ?

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 02.01.2015 17:43

Koko kansan pakkoruotsittaminen omien lastensa hyödyksi taas puolestaan on ihan peruskauraa ja tämä käyttäytymismalli on hyvin huomattavissa erityisesti naimakaupoilla kaksikielistyneistä suomalaisäideistä. Kyseinen blogisti-isukki on varmasti vakuuttunut pintapuolisesti oman kaksi- tai oikeammin kolmikielisen poikansa erinomaisuudesta, mutta ihan jo varmuuden vuoksi ei koko loppuelämäksi siloiteltu oikeakielisyys oikopolku ole turha. Jos omalla toiminnallaan voi kantaa pienen kortensa kekoon nykyisen farssin säilyttämiseksi, on itsensä tekeminen tekopyhäksi valehtelijaksi pieni hinta, kun vertaa mitä on toisessa vaakakupissa.

Juuri näin! Mutta samalla tavalla meillä on oikeus taistella sitä vastaan, että meidän lapsemme ovat
näille pakottajille kasvotonta massaa, jota he voivat itsekkäästi muokata oman jälkikasvunsa onnen turvaamiseksi.
Mutta meidän lapsemme eivät ole mitään massaa! He ovat yksilöitä, joiden elämällä on muu tarkoitus
kuin herrakansan palveleminen! Se näiltä pakottajilta jää huomaamatta!
Meidänkin lapsemme ovat yksilöitä!

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.01.2015 18:31

JV Lehtonen kirjoitti:--- meidän lapsemme ovat näille pakottajille kasvotonta massaa, jota he voivat itsekkäästi muokata oman jälkikasvunsa onnen turvaamiseksi. Mutta meidän lapsemme eivät ole mitään massaa! He ovat yksilöitä, joiden elämällä on muu tarkoitus kuin herrakansan palveleminen! Se näiltä pakottajilta jää huomaamatta! Meidänkin lapsemme ovat yksilöitä!
Kiitos JVL, juuri tästä on kysymys.

Pakon pitkittäjät muotoilevat tietysti asian mielessään niin, että se, mitä minä kutsun kaksikielisyysnäytelmäksi, on jotain niin kaunista ja hyvää, että jokainen sen pönkittämistalkoisiin osallistunut on jotain ratkaisevasti enemmän kuin voisi olla muuten.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Pakon peruste: "olisin syrjäytynyt poikani elämästä"

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.01.2015 09:14

Keskustelu blogistin kanssa siis päättyi kysymysmerkkiin, koska olin kuulemma jo saanut riittävästi rautalankaa ymmärtääkseni, missä mennään. Selasin siis vanhempia kommentteja yrittääkseni etsiä selitystä - ja sieltä löytyi syksyltä valitus siitä, että "rasistit" ovat pilanneet "suomalaisuuden":
Ostin eilen pojalle ulkoiluhousut. Ensimmäisissä vastaantulleissa luki maamme nimi, ja poikani halusi ne, tosin luultavasti päästäkseen shoppailun tylsän osan yli ja lähemmäs Hero Factory -osastoa.

Emme voineet kuitenkaan tyytyä ensimmäisiin housuihin, vaikka talon halvimmatkin olivat. Onneksi en joutunut selittämään, miksi.

Miksei sitten? Minä en halua, että poikani kavereiden vanhemmat luulevat, että hänen isänsä on rasisti. Sinä hetkenä, kun ohjailin poikaani katsastamaan vielä muita housuja, minua hävetti olla suomalainen.

Norjassa asuessani Norjan lippu oli hyvin tavanomainen koriste esimerkiksi ulkoiluvaatteissa, tai ainakin Norjan värit. Sikäläinen isänmaallisuus oli iloista ja ylpeää norjalaisuutta, täällä se on taskuun laitetut kädet nyrkissä kulmien alta jurmuttamista.

En ole mitenkään ääri-isänmaallinen, mutta olen aina Suomen puolella. Urheilussa tämä näyttäytyy selvimmin. On sääli, että rasistit ovat vieneet mahdollisuuden olla ylpeä suomalaisuudesta. Itse asiassa on heidän vikansa, että suomalaisuutta saa suorastaan häpeillen piilotella.
Ovatko Porvoon rasistit jokin käsite, minkä vuoksi Porvoossa ei voi kulkea verkkareissa, joissa luokee "Suomi" olematta rasisti? Onko tämä yleistä Svenskfinlandissa?

Vastaa Viestiin