Eiköhän RKP:n silloinen varapuheenjohtaja Nils Torvalds ole ollut aika lähellä sitä mikä olisi RKP:n kannalta kompromissi: (1) luovutaan pakollisen ruotsin vaatimuksesta, mutta (2) vaaditaan kielellisten oikeuksien parempaa toteutumista. Tästä olen pitkälti samaa mieltä.
Ruotsinkielisten palvelu- ja kielioikeusmantra ei tänä päivänä tarkoita samaa kuin 10 vuotta sitten, tai yhden sukupolven verran taaksepäin historiassa. Ruotsinkielinen väestö on vahvasti kaksikielistynyt ja myös käytännösta usein lakannut vaatimasta palvelua ruotsin kielellä kaikessa. Uudet julkisen sektorin ostopalveluratkaisut myös osaltaan tekevän näiden volyymiltään entistä paljon suppeampien palvelujen järjestämisen ruotsiksi helpommaksi.
Jos haluaa pohtia omia myönnytyksiään, on tietysti hyvä miettiä myös minkälainen kauppatavara saattaa saada vastapuolta liikahtamaan.
RKP:n ajatusmaailmaa hieman tuntien, aavistan, että RKP:n pitäisi myös kompromississa voida myydä omilleen ruotsinkielisten instituutioiden vahvistamista. Se voisi olla kohdistetun virkamiesruotsin opettaminen vaikkapa Åbo Akademissa tai sosiaali- ja hallintoalan korkeakoulussa Soc-o-komissa Helsingin yliopistolla. Tämä ratkaisuhan olisi huomattavasti suppeampi kuin nykyinen, yleinen ammatti- tai yliopistotutkintoruotsi (oikeampi nimi kuin virkamiesruotsi).
RKP pitäisi tällaista kauppaa, jossa omat instituutiot vahvistuvat, voittona.
Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Tämä valistunut arvaus esitettiin Jaskan blogissa, jossa käsiteltiin kompromisseja:
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Neljä vuotta sitten elettiin toiveikkaissa tunnelmissa. Kansa oli menossa vaaleihin ja pakkoruotsin vastustus oli tunnustettu, myös vaalikoneisiin tuli pakkoruotsikysymys.
Joulun alla 2010 ruotsinkielisellä puolellakin oltiin varautuneita pakkoruotsin tappioon. Ensin tuli kuuluisa pakkoruotsi-ilta, sitten galluptulos, jonka mukaan liki 40% suomenruotsalaisista olisi valmis luopumaan [muiden kieliryhmien lasten] pakkoruotsista, sekä silloisen RKP:n varapuheenjohtaja Torvaldsin kommentti, että "nykyinen järjestelmä ei toimi".
http://yle.fi/uutiset/pakkoruotsi_repii ... in/2239156
Ohjelmassa Slaget efter tolv (De äldres råd. Radio Vega måndag 20.12 2010 kl 12.10. Debatten om svenskans framtid i Finland ser inte ut att avta. De äldres råd drar sitt blygsamma ... Jutta ZIlliacus, Ralf Friberg, Per-Erik Lönnfors, Geo Stenius...) oli tulevan kielipolitiikan suunnitteluun liittyvä osuus: "Vaikka olemme kaikki lehdistönvapauden ja ilmaisuvapauden vahvoja puoltajia tämä keskustelu [pakon lieventämisestä] tulee käydä vastuullisten poliitikkojen kesken suljettujen ovien takana ja sitten tuoda julki ehdotus tai kompromissi, ei vuotaa tietoja wikileaksin tai provosoivan tv-ohjelman kautta, sillä silloin mennään vikaan, jos tästä tulee populistinen kysymys."
("Trots att vi alla här är liksom starka försvarare av pressfriheten och ytrandefriheten --- den här diksussionen ska nog föras mellan ansvariga politiker i slutna rum och sen komma fram med ett förslag och en kompromis och inte läcka genom nån wikileaks eller någon sån här provoserande tv-program --- för då går det snett om det här blir liksom en populistisk fråga.")
Siis radiokeskustelussa myönnettiin, että taistelu pakkoruotsin puolesta on menetetty ja seuraavaksi tulisi ruotsinkielisen median pohtia uutta diiliä - tästä uudesta diilistä tulisi neuvotella suomenkielisten päättäjien kanssa suljettujen ovien takana, koska muuten "populistit" pilaavat jutun. Avoin ja demokraattinen asenne!
Mutta tappiomielialan lietsominen lopetettiin näillä main - ja folktingetillä oli jo Ahtisaaripaperi uunissa.
Samaan aikaan itse kirjoitin: Torvaldsin vaatimukset (vastineeksi pakkoruotsin poistosta) voivat olla rankat - hän kenties vaatii kovennettua pakkoa ja sanktioita kielilakiin, jotta kaksikielisten kuntien virkamiehiltä voidaan vaatia aitoa kaksikielisyyttä (jopa kunnan kustantamana) ja ruotsinkielellä palvelusta kieltäytyvää voidaan rangaista (sakot, erottaminen...) ja myös yksityisellä sektorilla niiltä, joilta kunnat ostavat palveluja, voidaan vaatia kaksikielisiä palveluammattilaisia... Onko kenelläkään lähempää tietoa? Mielestäni on todella väärin, mikäli ruotsinkieliset yrittävät nyt koplata yhteen lastemme kieliopinnot ja heidän omankieliset palvelunsa siten, että niistä neuvotellaan samassa pöydässä.

Viimeksi muokannut NRR, 29.11.2014 08:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Joulun alla 2010 ilmestyi myös Thorbjörn Keviniltä mielenkiintoinen teksti "Kaksoishyökkäys" 4.12. Åbo Underrättelserissä. Teksti kuvaa hyvin tunnelmia ruotsinkielisten "älykköjen" leirissä.
http://www.abounderrattelser.fi/news/20 ... acken.html
Tätäkään ruotsinkielisten sisäistä keskustelua ei ole ainakaan näkyvästi jatkettu vuoden 2010 joulun jälkeen. Sitten tuli Ahtisaaripaperi, pakkoruotsin kriitikkojen voitto vaaleissa ja sen kääntäminen RKP:n voitoksi ja Ahtisaaripaperin siirtäminen hallitusohjelmaan, ruotsin varhaistus, kansalliskielistrategia, opetusministeriön toiminnallista ruotsia -hanke vaikka kansa oli toivonut vapaaehtoista ruotsia, ...
Ehkä reiluinta olisi RKP:n taholta nyt jatkaa tätä keskustelua sisäisestä hyökkäyksestä (siis ruotsin hapertumisesta ja siitä, mitä sille voivat ruotsinkieliset itse tehdä) ja luopua vaatimasta muiden kieliryhmien pakkoruotsia epäeettisenä ratkaisuna vähemmistön omankielisiin palveluihin ja - ennen kaikkea - luopua pitämästä "ulkoisena hyökkäyksenä" muiden kieliryhmien luonnollista tarvetta perustaa kieliopinnot heidän lastensa omille tarpeille ja lakata leimaamasta tästä oikeutetusta lähtökohdasta puhumista "kiihko-vulgaaridebatiksi" tms.
http://www.abounderrattelser.fi/news/20 ... acken.html
Kysytään siis, kumpi on todellisempi uhka: suomenkielisten herättelemä pakkoruotsikeskustelu vai se, että suomenruotsi hapertuu sisältäpäin, kieltä ei enää osata käyttää vivaihteikkaasti... Samalla ymmärretään, että omat argumentit saattavat sittenkin tuntua tyhjiltä, jos niitä katselee toisen osapuolen näkökulmasta. Toisaalta silti kritisoidaan "nykyaikaa", joka hellii unelmaa vapaudesta - ilman vastuuta (viittaus siihen, että suomenkielisillä on vastuu ruotsinkielisten palveluista) ja halutaan vain toteuttaa omaa hybristä vailla kunnioitusta historiaa kohtaan ja koko keskustelu maalataan "kiihkodebatiksi" tai "vulgaaridebatiksi".Dubbelattacken Av Torbjörn Kevin | Publicerad: 04 december 2010
Kumpi hyökkäys ruotsin kieltä vastaan on fataalimpi: kiihkodebatti kouluruotsista vai meidän oma taantuva kykymme puhua vapaata ja innovatiivista ruotsia? Ulkoinen vai sisäinen hyökkäys?
Ensin ulkoinen hyökkäys.
TV2-ilta (pakkoruotsi-ilta) ---
Voimme seurata Jan-Erik Andelinin kehoitusta Östra Nylandissa (2.12.2010) ja leikkiä kuollutta ja antaa enemmistön itse keskustella ---
Voimme jatkaa argumentointia
perustuslakiin
oikeuksiin
ruotsinkieliseen palveluun ja
pohjoismaiseen ulottuvuuteen nojaten.
Mutta samalla on asetettava tämä kysymys: Hyväksyisimmekö itse argumentit?
--- [kansalliskieliasemasta] ei seuraa ruotsin pakollisuus peruskoulussa --- pakko tuli paljon perustuslakia myöhemmin, nelisenkymmentä vuotta sitten.
Pakon jatkuminen ratkaistaan siinä, missä määrin suuret puolueet pystyvät vastustamaan vulgaaridebatin korkeita aaltoja. Vahvimpana on SDP, joka tukee ruotsia. ---
Suomenruotsalaisten oikeus palveluun ruotsiksi on suhteellista kaupungeissa kuten Helsinki ja Turku. Siellä meillä on eräänlainen autonomia - päivähoito ja koulu --- jo terveydenhuollossa --- katkeamaton ruotsinkielinen ketju puuttuu.
Suomenruotsalaiset voivat oikeutetusti väittää, ettei enemmistö pysty eläytymään vähemmistöperspektiiviin. Se ei kuulu enemmistön tunnepalettiin.
Mutta käännetään tilanne. Kuinka motivoituja sisä-Suomen oppilaat ovat lukemaan ruotsia, jotta vähemmistöllä olisi kielellisiä oikeuksia. Onhan näin tehty.
Mutta Suomi on muuttunut. Uusi mentaalimalli on noussut, vapautta ilman vastuuta. ---
--- hybriksessään menettää nykyisyys kontaktin historiaan. --- EU rakensi sillan ohi Nordenin. Se kaksinapainen maailma, jossa pohjoismaiset kontaktit olivat elintärkeitä kansalle, jota Neuvostoliitto painosti, on poissa.
Meillä on yksinkertaisesti vähemmän ja huonompia argumentteja - jos sallimme itsellemme rehellisyyden katsoa asioita toisten kannalta.
--- ehkä on parasta näytellä kuollutta.---
[Sitten suomenruotsin sisäisen hapertumisen ongelmista...]
Suomi on kaksikielinen kansa myös vaikka kouluruotsi eräänä päivänä ei olisikaan pakollista. --- Mutta oikeutta olla iloisesti ja korrektisti spontaaneja ruotsiksi ei kukaan voi meiltä viedä. ---
Tätäkään ruotsinkielisten sisäistä keskustelua ei ole ainakaan näkyvästi jatkettu vuoden 2010 joulun jälkeen. Sitten tuli Ahtisaaripaperi, pakkoruotsin kriitikkojen voitto vaaleissa ja sen kääntäminen RKP:n voitoksi ja Ahtisaaripaperin siirtäminen hallitusohjelmaan, ruotsin varhaistus, kansalliskielistrategia, opetusministeriön toiminnallista ruotsia -hanke vaikka kansa oli toivonut vapaaehtoista ruotsia, ...
Ehkä reiluinta olisi RKP:n taholta nyt jatkaa tätä keskustelua sisäisestä hyökkäyksestä (siis ruotsin hapertumisesta ja siitä, mitä sille voivat ruotsinkieliset itse tehdä) ja luopua vaatimasta muiden kieliryhmien pakkoruotsia epäeettisenä ratkaisuna vähemmistön omankielisiin palveluihin ja - ennen kaikkea - luopua pitämästä "ulkoisena hyökkäyksenä" muiden kieliryhmien luonnollista tarvetta perustaa kieliopinnot heidän lastensa omille tarpeille ja lakata leimaamasta tästä oikeutetusta lähtökohdasta puhumista "kiihko-vulgaaridebatiksi" tms.
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
NRR, on palautteen aika:
Aivan mahtavaa, että sinulla on arkistoituna ja löydettävissä näitä näkemyksiä ja nostat niitä tarpeen tulleen uudestaan esiin. Ei ihme, että Petra nimitt(el)i sinua guruksemme.
Vaikka se olikin negatiiviseksi kulttiviittaukseksi tarkoitettu.
Aivan mahtavaa, että sinulla on arkistoituna ja löydettävissä näitä näkemyksiä ja nostat niitä tarpeen tulleen uudestaan esiin. Ei ihme, että Petra nimitt(el)i sinua guruksemme.

Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Kiitos. Muistan ajatelleeni neljä vuotta sitten, että pahimmillaan voi käydä niin, että joudutaan tyytymään silloisen tilanteen jatkumiseen vielä seuraavankin vaalikauden ajan. Olin aivan liian sinisilmäinen. En kuvitellut, että pakkoruotsirintama onnistuisi saavuttamaan kaikki nämä voitot (kielistrategia, varhaistettu pakkoruotsi, lisäresurssit toiminnallista ruotsia -hankkeeseen, paikalliset lisätunnit ruotsiin, Raaseporin päätöksen ruotsin varhaistamisesta ykköselle, KOTUS-pomolta kielto sanalle pakkoruotsi, ...) pakon vastustuksen huolellisesta argumentaatiosta, laajuudesta ja julkisuudesta huolimatta.
Kyllä kyynistyy hommaa seuratessa.
Kyllä kyynistyy hommaa seuratessa.
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Ei saa masentua. Hurrit saattavat pahimmassa tapauksessa saavuttaa vielä tiukennuksia pakkoruotsiin. Vain Ahtisaaren ja Stubbin mielikuvitus on siinä rajana. Mutta jokainen järjettömyys ja tilanteen pahentaminen vain lisää pakkoruotsin vastustusta, ja lopulta paine käy liian kovaksi, jolloin seuraava RKP:n strategia on todennäköisesti antaa pieniä lievennyksiä pakkoon ja yrittää sillä vaientaa keskustelua. En usko nopeaan pakon loppumiseen, mutta aivan varmasti pakkoruotsi joskus loppuu.
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
Minusta on uskomatonta, että pakon annetaan jatkua ja jatkua.Lalli kirjoitti:Ei saa masentua. --- En usko nopeaan pakon loppumiseen, mutta aivan varmasti pakkoruotsi joskus loppuu.
Eräässä opinnäytteessä haastateltiin suomenruotsalaista nuorta opettajaksi opiskelevaa ja kerrottiin näin:
Kylmää se, että tässä nuori opettaja puhuu lastenlapsistaan, joista hän on huolissaan, mikäli pakkoruotsi ei ole kasvattamassa näiden suomenkielisistä aikalaisista suvaitsevaista porukkaa.She thinks the gap between Finnish-speakers and Swedish-speakers would grow if the mandatory Swedish was removed. “I think prejudices would spread. I fear that my children and grandchildren will be growing up in a hostile environment where Swedish is considered to be an unnecessary language. The gap between Finnish-speaking and Swedish-speaking areas would widen, and I also fear that the violence between different language groups would grow.”
He todella haluavat nähdä pakkoruotsin jatkuvan vielä lastenlapsillemmekin!
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
" if the mandatory Swedish was removed. “I think prejudices would spread. I fear that my children and grandchildren will be growing up in a hostile environment where Swedish is considered to be an unnecessary language. The gap between Finnish-speaking and Swedish-speaking areas would widen, and I also fear that the violence between different language groups would grow.”
Mitä typeryyttä!
Miten vihamielinen onkaan ilmapiiri ja mitä väkivaltaisuutta esiintyykään esim Ruotsissa, kun siellä ei pidetä pakollisen suomen kielen opiskelua välttämättömänä!?
Ja miten ruotsinkieliset perheet lapsineen voivat selvitä muissa maissa, kun siellä ollaan niin kovasti "vihamielisiä" ruotsin kieltä kohtaan?
Mitä typeryyttä!
Miten vihamielinen onkaan ilmapiiri ja mitä väkivaltaisuutta esiintyykään esim Ruotsissa, kun siellä ei pidetä pakollisen suomen kielen opiskelua välttämättömänä!?
Ja miten ruotsinkieliset perheet lapsineen voivat selvitä muissa maissa, kun siellä ollaan niin kovasti "vihamielisiä" ruotsin kieltä kohtaan?
Re: Valistunut arvaus: "RKP:n kannalta kompromissi ---"?
No poistamalla yhden sanan ensimmäinen lause ainakin pitää paikkansa jo nyt. Pakkoruotsi ei myöskään ainakaan lähennä kieliryhmiä nytkään, kun puolet kansasta harrastaa hiljaista vastarintaa sitä kohtaan. Jonkinlaista väkivaltaahan pakkoruotsikinhan on, ehkä sen loputtua ruotsinkieliset alkaisivat hyökkäillä suomenkielisiä vastaan. Jospa he tuntevat porukkansa ja tietävät, kuinka paljon vihaa ja aggressiivisuutta heissä on.Hansa kirjoitti: a [hostile] environment where Swedish is considered to be an unnecessary language. The gap between Finnish-speaking and Swedish-speaking areas would widen, and I also fear that the violence between different language groups would grow.”