Kielipolitiikassa kompromissihalu on parempi kuin ehdottomuu

[NRR]

Kompromissiehdotukseni:

1. Peruskoulussa tulee olla oikeus vapautukseen B-kielestä tietyin ehdoin, joihin aluksi kuuluvat
- diagnoosi kielellisesti oppimisvaikeudesta
- maahanmuuttaja- tai monikielinen tausta
B-kielen tuntien sijaan järjestetään erityisopetuksen ryhmä koulukielessä, jossa vahvistetaan muun opiskelun vaatimia luku- ja kirjoitustaitoja (osa erityisopetusta / S2-opetusta, jota pitää muutenkin järjestää, eli kulut eivät nouse).

2. Ammattikoulussa B-kielestä vapautetut opiskelevat niin ikään lisää koulukieltä tai lisäkurssin englannista (riippuu alasta ja koulusta).

3. Lukiossa vapautetut voivat korvata B-kielen pakolliset kurssit (5) ylimääräisillä syventävillä kursseilla äidinkielessä, A-kielessä/kielissä tai pitkässä matematiikassa (siis kursseilla, jotka eivät vielä kuulu kymmenen pakollisen syventävän kurssin joukkoon).

4. Yliopistoilla tai ammattikorkeassa B-kielen pakollinen osuus korvataan tarvittaessa vastaavalla määrällä oman alan syventäviä opintoja yli minimin. (Tosin virkapakkoruotsi tulisi yleisesti poistaa, koska mitään vastaavaa ei ole kehitelty missään muualla, se on vain tae pakkoruotsille alemmilla tasoilla, tae ruotsinkielisten ohituskaistoille ja tae sille, ettei synny akateemista suomalaisuutta ilman ruotsia, mikä on juuri niin törkeää kuin miltä se kuulostaa.)

Näin kukaan ei pääsisi helpommalla ja oppilaiden pätevyys vain kasvaisi (vaivoin viitosella suoritettu ruotsi ei ole pätevyyttä).

Myöhemmin ruotsin vapaaehtoisuuden lisääntyessä tätä vaihtoehtoisten opintojen joukkoa voidaan laajentaa vaihtoehtoisella B-kielellä (tai kotikielellä).

JEA blogissa:

Minusta tuollainen osa/sivukompromissi pitäisi hyväksyä samantien. Olen vatvonut tätä juttua nimimerkin kanssa ja hämmästellyt, että suomenkielinen koulujärjestelmä on niin autoritaarinen, ettei tuollaisia vapautuksia anneta. Suomen ruotsinkielisessä oppimisjärjestelmässä kun harvoin jätetään kielellistä oppimisvaikeutta pilaamaan yleistä koulumenestystä. Se on jo kieliryhmien välinen oikeudenmukaisuusjuttu.

Kiitos!

Ja sitten pohdintatehtävä - miksei tätä ole, vaikka asetuksetkin antaisivat myöten?

Oma arvioni on tässä:

Eräs tuntemani rehtori on kuvannut tilannetta sanomalla, että ruotsista on nykyisin periaatteessa yhtä vaikea saada vapautusta kuin matematiikasta. Taustalla on tietysti tilanne, jossa esim. pääkaupunkiseudulla arvioidaan pian olevan 20% maahanmuuttajataustaisia oppilaita ja erityisoppilaita lähes toinen mokoma. Sellaisesta vapautusten tulvasta ei pakkoruotsi selviäisi, tavikset ryhtyisivät kapinaan.

On liikuttavaa, että ruotsinkielisellä puolella ei ymmärretä tätä kapinaa. Ei ymmärretä, miten suuria vaikeuksia monissa perheissä on nuorten ruotsinkurssien suorittamisessa ja miten turhaksi tuo aine koetaan. Lähipiirissäni monessa perheessä äidin ja pojan välit ovat kiristyneet pakkoruotsin takia, miten paljon turhia perheriitoja!

Toisaalta pakkoruotsi-liturgia tarvitsee illuusiota, että kaikki oppivat vähintään kaksi vierasta kieltä kohtuullisen helposti osana perusopetusta ja yleissivistävää jatkumoa. Jos hyväksyttäisiin, ettei näin ole, se veisi pohjan koko liturgialta.

Jos 20% ikäluokasta saisi vapautuksen (siitä samasta hyvästä syystä, joista toinen vieras kieli korvataan ruotsissa kotikielellä tai lisäopinnoilla koulukielessä tms.) muiden katkeruus jo nyt kitkerän ruotsin kohdalla kuohahtaisi yli. Samalla liturgia yhtenäisestä suomalaisuudesta, johon ruotsi kuuluu, ja kaikkien oikeudesta oppia ruotsia menettäisi merkityksensä. Tämän opetusalan virkamiehet ymmärtävät hyvin ja ovat siksi kiristäneet vapautukset olemattomiin.

Isoissa kaupungeissa vapautus on aina opetustoimen keskitetty päätös eikä vapautuksia saada kuin täysin mukautetuille, niille jotka lukevat seiskalla vitosen kirjoja. Olen nähnyt mm. oppilaan tulevan seiskalle suoraan valmentavalta ilman aiempia englannin opintoja heikon suomen kera ja taustalla eksoottinen aasialainen kieli - anottiin vapautusta, tuli kielteinen päätös ja koko yläkoulu riesaa kielistä. Vapautuksen anominen sitoo koululta paljon resursseja ja kun näin virasto linjaa vapautukset pois käytöstä, pian vapautuksia ei edes haeta. Syntyy pysyvä vinouma.

Lukioon menee (erityisesti poikia), joilla on päälle kasin keskiarvo mutta ruotsissa viitonen tai kuutonen ja taustalla oppimisvaikeus kielissä. He istuvat samoilla kursseilla ruotsissa kympin tyttöjen kanssa - uudestaan ja uudestaan. Samaan aikaan moni ruotsissa vitosen tai kutosen saanut poika ammattikoulupuolella yrittää opetella niitä kymmentä sanaansa ja sekin on hankalaa.

Näistä vinoutumista saadaan silloin tällöin tietoa myös esiin, mutta se häivytetään nopeasti: --- Opettajalehdessä erityisopettajan, erityispsykologin ja kielten lehtorin kannanotossa todettiin, että "opetuksen ja oppimisen ammattilaisina tuntuu vääryydeltä sisällyttää ruotsin opiskelu väkisin opinto-ohjelmaan, kun näille tunneille olisi hyödyllisempääkin käyttöä. --- Mikä pahinta: nähdä nuoren kamppailevan mahdottoman edessä ja lopulta lyövän hanskat tiskiin koko koulun suhteen." --- Satakunta-lehdessä oli kuvattu paikallisen ammattikorkean tilannetta: "opiskelijoista vain murto-osa selviytyy ruotsin kielen opinnoista ilman tukiopetusta. Heikon lähtötason omaaville opiskelijoille ruotsin kurssi aiheuttaa runsaasti lisätöitä ja vaikeuttaa usein myös valmistumista. Valmentavat kurssit lisäävät myös ammattikorkeakoulujen opetuskustannuksia. --- Erityisen hankala tilanne on tekniikan alalla, jossa opiskeleville insinöörin aluille on pakko järjestää jopa kolme valmentavaa opintojaksoa ennen varsinaiselle kurssille osallistumista --- tukiopetusjaksoilla käydään läpi koko lukion oppimäärä, eli työmäärä on suuri." ---

Vain yläkoulussa annetaan ruotsin tukiopetusta tai erityisopetusta. Tämän seurauksena ensimmäisistä kokeista tulee seiskaa tai jopa kasia. Ja kun seiskan ruotsista on selvitty ilman ehtoja, on enää turha lähteä hakemaan vapautusta, vaikka minkälainen kielellinen ongelma havaitaan. Olen kuullut erityisopettajan harmittelevan, että tulikin autettua sitä oppilasta niin paljon seiskalla, ettei enää vapautusta saada, vaikka diagnoosit olisi saatu (tosin ei jo ennen kouluikää tehty diagnoosi myöskään anna vapautusta, jos muut kuin kieliopinnot sujuvat). Ruotsin lisäopetukseen sijoitetaan koulun tasolla valtavasti - erittäin huonoin tuloksin.

Myöhemmin tukea ei tule ja ruotsi onkin se aine, jossa opinnoissa ammatillisella puolella, lukiossa tai korkea-asteella kompastellaan, opinnot hidastuvat ja koko ajan on uhkana niiden keskeytyminen.

Oppilaat, jotka taistelevat ruotsistaan nelosia ja vitosia eivät tule koskaan käyttämään tuota kieltä. Heidän simputuksellaan ei ole mitään muuta funktiota kuin toimia pelotteena muille oppilaille ("näin opintosi menevät tärviölle, jollet panosta ruotsiin") ja osoittaa perheille, ettei ilman ruotsia ole mahdollisuutta menestyä. Tämä on tärkeää myös asennekasvatuksena: sivistyneitten möbleerattuihin huoneisiin ei pidä päästää moukkatankeroita.

Jos pakkoruotsin ehdottomuuden pelote, keppi ja porkkana poistuu - niin nuoret kuin heidän perheensä ryhtyvät paljon nykyistä avoimemmin kyseenalaistamaan pakkoruotsin - koska naapurikaan ei sitä lue vaan korvaa sen esim. laajemmilla matematiikan kursseilla ja on näin paremmassa asemassa jatkoon hakiessaan.

[Noustenmaa]

--- kenties voisimme harkita hyvän tahdon eleenä tällaista pilottikokeilua..."

Mutta juuri siksi, että pilottikokeilu "pakkovenäjä" ei oikeasti lainkaan vastaa meidän kielivapauttajien toiveisiin kieltenopetuksen kehittämisestä, suhtaudun pilotteihin kriittisesti. Niissähän täytyy omaksua pakkoruotsin logiikka eli jotain on pakosti oltava ja tätä pakkoa on jatkettava peruskoulusta yliopistoon ja vain kieliosaaminen on yleissivistystä.

On oleellinen näkökulmaero lähdetäänkö kieltenopetusta kehittämään oppilaiden tarpeista ja oikeuksista käsin vai lähdetäänkö siihen pakkoruotsin näkökulmasta muovaamaan ruotsivelvoitteen rinnalle jotain muita velvoitteita, jotka yhtä vähän huomioivat oppilaiden parhaan.

Tuo JVL:n kertomus siitä, miten RKP harasi vastaan kunnes se jyrättiin, on valaiseva. Lisäksi RKP ei ole suostunut tunnustamaan niitä periaatteita, joilla yo-ruotsi tehtiin vapaaehtoiseksi, vaan on kehittänyt siitä valheellisen meemin, jossa tämä muka tehtiin muiden kielten vuoksi ja nyt se ei olekaan toiminut.

Toinen asia on se, että kompromissi ei ole kompromissi, jos vain kielivapauttajat saavat jotain - mitä täytyy tarjota propakkopuolelle?

Ainoa tapa tehdä tästä kompromissi saattaa olla se että kielivapauttajat saavat sitä vapautta ja pakottajat saavat edelleen käyttää ruotsia.

[jlo]

Kysymys kaipaa näköjään selventämistä.
Ajatellaanpa, että vaaditte Nelson Mandelan ja kaikkien mielipidevankien vapauttamista. Sitten päättäjät tarjoavat sellaista vaihtoehtoa, ettei Mandelaa vapauteta kokonaan, mutta hän pääsee ehdonalaiseen muutamaa vuotta aikaisemmin, ja että iso osa mielipidevangeista vapautetaan.

Miten reagoitte? Huudatteko: "Kaikki tai ei mitään!" ja kannatte vastuun siitä, että kaikkien kärsimys jatkuu vain siksi, että te torjuitte kompromissiratkaisun?

Jos pakkoruotsista vapautuminen ei ole ihmisille niin tärkeä asia, että perussuomalaisia äänestäisi yli 50 % äänioikeutetuista, on varauduttava kompromisseihin.

Tietysti tervehdin ilolla jokaista syyttömän mielipidevangin vapauttamista, mutta pidän silti edelleen syyttöminä heitä, jotka vankilaan jäävät.
Jos ja kun perussuomalaisten äänestäminen on ainoa tapa saada kansan enemmistön mielipide näkyviin päätöksissä, ei silloin suurin ongelma ole pakkoruotsi vaan se, että Suomi on apartheid-valtio jossa vähemmistö määrää mitä tehdään.