Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsiakin

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 14.11.2014 10:26

Ruotsin kielen opetuksen taustalla on kyse enemmän etupiiristä kuin kielestä. Suomenruotsalaiset ovat aina edustaneet eliittiä, ja kieli on ollut se avain, joka on taannut tiettyjä etuoikeuksia esimerkiksi yliopistotutkintoihin.

Ruotsin aateliston perintönä syntynyt suomalainen aatelisto ja sen erioikeudet lakkautettiin itse asiassa vasta vuonna 1995. Suomen Akatemian valtatutkimuksen mukaan ruotsinkielisten asema esimerkiksi virkaeliitissä alkoi hävitä vasta sotien jälkeen.

Talouselämän eliitissä ruotsinkielisten asema on edelleen vahva, vaikka suomenkieliset nimet suuryhtiöiden johdossa ovat jo yleisiä. Toisaalta finanssipiireissä, metsäteollisuudessa ja monilla muilla aloilla valta näyttää taas siirtyvän omistuksen kautta Ruotsiin.

Kieliopinnoissa pitää olla valinnan vapaus. Ruotsin opintojen pakollisuutta ei voi perustella sillä, että toista kansalliskieltämme edustaa viitisen prosenttia kansalaisista. Suomalaisten insinöörien ja muiden ammatti-ihmisten menestymisen kannalta olisi paljon tärkeämpää, että he puhuisivat jotakin toista valtakieltä englannin lisäksi.
Wau, onko vielä vapaata lehdistöäkin olemassa!

Jaska
Viestit: 1119
Liittynyt: 27.02.2011 15:43
Viesti:

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Jaska » 14.11.2014 13:46

Harmi ettei meidän puolellamme ole rikkaita säätiöitä, joiden maksamilla palkinnoilla voitaisiin rohkaista useampia medioita kielivapauden taakse... :)

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 14.11.2014 14:28

Jos kaikki pakollista ruotsia vastustavat vaihtaisivat pakkoruotsia puolustavasta S-ryhmälstä Lidliin, ja lahjoittaisivat syntyneet säästöt tärkeään tarkoitukseen, niin äkkiähän sekä palkintorahat että säätiöpääoma olisi koossa.

Noustenmaa
Viestit: 280
Liittynyt: 30.01.2013 09:36

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Noustenmaa » 14.11.2014 14:48

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Jos kaikki pakollista ruotsia vastustavat vaihtaisivat pakkoruotsia puolustavasta S-ryhmälstä Lidliin, ja lahjoittaisivat syntyneet säästöt tärkeään tarkoitukseen, niin äkkiähän sekä palkintorahat että säätiöpääoma olisi koossa.
Tää hemmo ei sitte ollenkaan ymmärrä asian vakavuutta.
Pistää vihaksi tuommoinen suoranainen vinoilu kun samalla seuraa lähes valmistuneiden tuskaa pakkoruotsinsa suorittamisesta.

Stubb sanoi jotain sen tapaista että opiskeluaikoja jotenkin lyhennettäisiin.
Tässä olisi nyt tuhannen taalan paikka.
Valmistuvia olisi tuhansittain normaalia enemmän kun nekin joilla pisteet riittäisivät mutta ruotsi puuttuu valmistuisivat.
Saataisiin ne Lipposenkin huolena olleet insinöörit edes hakemaan töitä.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 14.11.2014 15:40

Noustenmaa kirjoitti:
Jan-Erik Andelin kirjoitti:Jos kaikki pakollista ruotsia vastustavat vaihtaisivat pakkoruotsia puolustavasta S-ryhmälstä Lidliin, ja lahjoittaisivat syntyneet säästöt tärkeään tarkoitukseen, niin äkkiähän sekä palkintorahat että säätiöpääoma olisi koossa.
Tää hemmo ei sitte ollenkaan ymmärrä asian vakavuutta.
Pistää vihaksi tuommoinen suoranainen vinoilu kun samalla seuraa lähes valmistuneiden tuskaa pakkoruotsinsa suorittamisesta.
Niin - JEA sinulla on uskomaton asenneongelma.

Muuten niin S-kaupoissa kuin muissakin kaupoissa kovan työn tekee porukka, joka vastustaa pakkoruotsia siinä missä mekin - en oikeasti toivo heille sen paremmin työttömyyttä kuin lomautuksiakaan. Ihmettelen vain S-ryhmän tiedotusvastaavan asenneongelmaa - pistää pakkoruotsimainoksen lehteensä ja on mielestään ihan viaton...

Jaska
Viestit: 1119
Liittynyt: 27.02.2011 15:43
Viesti:

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Jaska » 14.11.2014 15:59

Löysätkääpä vähän asenteita! Jan-Erikin läppä oli ihan OK, vaikkei sen pointti ihan osuva ollutkaan. :)
Ei siinä kuitenkaan hyökätty kärsineiden kimppuun, vaan hän jatkoi minun säätiö-läppääni, joten ylireagointi on perusteetonta.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 14.11.2014 16:04

Jaska kirjoitti:Löysätkääpä vähän asenteita! Jan-Erikin läppä oli ihan OK, vaikkei sen pointti ihan osuva ollutkaan. :)
Ei siinä kuitenkaan hyökätty kärsineiden kimppuun, vaan hän jatkoi minun säätiö-läppääni, joten ylireagointi on perusteetonta.
Pidä sinä Jaska hyvät välit JEA:n kanssa, se on ok. Minulle on siltä kaverilta hellinnyt sen verran monta "läppää", etten näe syytä ottaa niitä hymyillen vastaan.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 14.11.2014 19:37

"Stubb sanoi jotain sen tapaista että opiskeluaikoja jotenkin lyhennettäisiin.
Tässä olisi nyt tuhannen taalan paikka."

Nimenomaan, pakollisen ruotsin vaatimus pidentää opiskeluaikoja. Se tulee kalliiksi valtiolle ja se on iso ansiomenetys nuorelle itselleen.

Sitä eivät hallituspuolueet suostu näkemään, eipä tietenkään. Niille ei kannata ääniä antaa ensi kevään vaaleissa.

Hillevi Henanen
Viestit: 2832
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Satakunna kansa: Suomessa pärjää hyvin ilman pakkoruotsi

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 14.11.2014 20:11

Hansa kirjoitti:Sitä eivät hallituspuolueet suostu näkemään, eipä tietenkään. Niille ei kannata ääniä antaa ensi kevään vaaleissa.
Tässäpä se ongelma onkin. Jos jossain puolueessa olisikin joku luotettava vapaan kielivalinnan kannattaja, niin äänivyöryn saadessaan hän saattaisi vetää perässään eduskuntaan ison liudan pakkoruotsin kannattajia meidän kiharaisen vaalimatematiikkamme takia.
Entisen puolueeni olen hyljännyt näiden takinkääntäjien takia (42 kpl viime kerralla).

Vastaa Viestiin