Eräs selitys eliitin käytökselle pakon puolustelussa

[NRR]

Olen aiemmin kertonut, että nuorena olisin varmaan kysyttäessä kannattanut pakkoa. Tietämättömyyttäni. Ymmärtämättömyyttäni. Nuorta itseäni näin kriittisesti arvioiden ainoa sana, joka tulee mieleeni, on "opportunisti". Koin varmasti tekeväni hyvää työtä ja saavani ansaitsemani menestyksen. Sitä paitsi mahdollisuus kiertää pääsykokeita ruotsinkielisten kiintiöiden kautta tai ohittaa muita ruotsintaidon avulla, sopii pehmeämmillekin kyynärpäille.

Nyt löysin mahdollisen selityksen omalle käytökselleni hesarin tiedeblogista, jossa tällä kertaa käsitellään sitä, miksi menestys näyttää tekevän ihmisistä piittaamattomampia muista:
http://www.hs.fi/tiede/Rahamoodissa+rik ... hitaat-a-1

Tässä eräs blogin kuvaama koejärjestely:

Valitaan sattumanvaraisesti kaksi henkilöä, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä, samaa sukupuolta ja samaa tuloluokkaa. Heidät pannaan pelaamaan monopolia, mutta peliä on manipuloitu siten, että henkilö A saa jo lähtökohtaisesti paremmat asemat, ja hän voittaa koko ajan. Henkilö B pysyy koko pelin ajan kaukana hännillä, teki miten hyviä siirtoja tahansa.

Kun peli alkaa, molemmille valkenee nopeasti, että jotakin on vialla. Ei ole mahdollista, että toinen voittaa ja toinen häviää koko ajan. Mutta koska kyseessä on tutkimus, he jatkavat pelaamista. Ehkä juju valkenee pelin edetessä.

Ensin henkilö A suhtautuu menestykseensä hieman nolosti ja anteeksipyyntelevästi. Mutta kun peli etenee, A alkaa muuttua. Hän muuttuu voitonriemuiseksi. Hän ei enää pyytele anteeksi, vaan paukuttaa nappulaansa pelilaudalla. Jos pelin alussa hän vielä osoitti vastapelaajaansa kohtaan empatiaa, viisitoista minuuttia myöhemmin siitä ei ole mitään jäljellä.

Pelisession jälkeen Piff ja hänen kollegansa ovat haastatelleet molempia pelaajia, ja törmänneet eriskummalliseen ilmiöön. Nimittäin vaikka henkilö A on pelin alussa täysin tietoinen siitä, että peliä oli jollakin tavalla sorkittu, pelin loppuun mennessä hän käyttäytyy kuin olisi unohtanut sen.

Todellakin, hän on vakuuttunut siitä, että hän voitti oman nerokkuutensa ja kekseliäiden siirtojensa ansiosta. Tämä on Piffin mukaan tapa, jolla ihmismieli toimii: Kun meille annetaan jokin etuoikeus, mielemme selittää muutamassa minuutissa, että ei sitä meille itse asiassa lahjoitettu, vaan ansaitsimme sen omalla erinomaisuudellamme.

[NRR]

Miettiessäni tätä suomenkielisten osuutta pakkoruotsikuvioissa en voi olla ajattelematta, että kyseessä on yllä kuvattu yleisinhimillinen tarve löytää kädestään ne kortit, joilla voi samastua kohtuullisen pieneen valtaeliittiin, osin todellisten osin kuviteltujen etujen tai ainakin tappioiden vähenemisen toivossa sitä itsekään ymmärtämättä.