Mitään hyviä kompromisseja ei sitten ole

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Mitään hyviä kompromisseja ei sitten ole

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 26.04.2014 08:56

Lehtiin on ilmestynyt jo joitakin ns. kompromissiehdotuksia, ne voidaan karkeasti jakaa kahteen:

- pakollisuus vain peruskoulussa (mutta aloitetaan ruotsi nykyistä aikaisemmin)

Näin ajatellaan, että saadaan suomenkielisille sellainen pohja ruotsissa, ettei juuri kukaan henno jättää sitä kesken ja sitten lukiossa moni kuitenkin valitsee ruotsin varsinkin, jos sen vaihtoehdoksi pannaan esim. kymmenen kurssin venäjä eli vaaditaan joka tapauksessa lukiossa nykyisen B1-kielen tasoista osaamista toisessa vieraassa kielessä. Usein vielä ajatellaan, että virkaruotsia vastaavia kokeita laaditaan sitten muissa kielissä yliopistolle.

- pakollisuutta ei peruskoulussa, mutta sen sijaan lukiossa kyllä

Näin ajatellaan, että estetään syntymästä ei-ruotsia-osaava akateemisten joukko Suomeen. Perheet, jotka haluavat lapsensa menevän lukioon valitsisivat ruotsin jo alaluokilla, jotta lukio sujuisi sitten paremmin. Myös ne, jotka ovat huonoja kielissä, joutuvat valitsemaan ruotsin alaluokilla, koska jos he valitsevat vaikkapa espanjan, heillä on sitten lukiossa englannin lisäksi espanja ja ruotsi, tai sitten espanja on lopetettava. Virkamiesruotsi voisi tässä mallissa jatkaa kuin ennenkin.


Paras kompromissi on se, että

- poistetaan ensin virkaruotsi kesällä, pelkkä asetusmuutos riittää ja korkeakoulujen kielikeskukset kiittävät - samoin opiskelijat, erityisesti

- tehdään ensi talven aikana ruotsista valinnaisaine lukioihin ja päätetään vain se, montako kurssia kielikorista (äi+vieraat kielet) on vähintään valittava, ei kielten jakautumista, näin osa voi halutessaan painottaa äidinkieltä ja englantia

- annetaan syksyllä 2016 opiskelijoiden valita kielet alakoulussa ja vaikka kaikkien tulisi ottaa kaksi vierasta kieltä, annetaan erityisopetuksen ja koulun johdon sekä perheen yhdessä päättää, korvaako maahanmuuttajalapsi yhden kielen kotikielenopinnoillaan tai lisäsuomella ja korvaako suomenkielinen kielivaikeuden omaava lapsi toisen vieraan kielen vaikka äidinkielen lisäopinnoilla

- ai niin, mutta tämähän ei ollut kompromissi vaan paras vaihtoehto, no olkoon ;)

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Mitään hyviä kompromisseja ei sitten ole

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 26.04.2014 09:41

Eduskunnassa asia on seuraavan kerran esillä 15.5.

Silloin haluaisin kuulla pakon kannattajilta sen todellisen syyn,
miksi jokaisen pitää lukea ruotsia.

Onko se palveluvelvoite, tutustuminen maan de facto vähemmistöön vai jokin muu ?

Jos syy on palveluvelvoite, silloin mitään kompromisseja ei voi harkitakaan,
vaan lähtökohta on oltava äidinkieleltään ruotsinkielinen palvelija,
vapaaehtoinen ruotsi ja täsmäkoulutus alkeista alkaen vaikka aikuisiällä
rajatuilla aloilla, esim. ambulanssinkuljettaja Vöyrissä.

Jos taas kyseessä on "ruotsinkieliseen kulttuuriin tutustuminen",
siihen riittää ns. kulttuuriruotsi, joka voidaan integroida vaikkapa
äidinkielen, musiikin, kuvaamataidon ja vastaavan opetukseen.
Onhan meillä suomen kielen aakkosissakin kirjain å 8-)

Vapaaehtoinen A-ruotsi voidaan aloittaa aikaisemmin, ja pitääkin aloittaa aikaisemmin,
jotta Suomessa olisi tulevaisuudessakin ruotsia erinomaisesti osaavia suomenkielisiä!
Sehän on elinkeinoelämänkin tarve.
On aivan käsittämättömän vaikea rekrytoida hyvin ruotsia osaavia suomenkielisiä nykyään.
Vapaaehtoinen ruotsi toisi lisää aidosti ruotsia osaavia.

Pakkoruotsissa paino on ideologisesti PAKKO-sanassa,
ruotsi ja kielitaito on sivuseikka! Pakko on itseisarvo!

Kompromissi siis riippuu siitä, mikä on tavoite.

Valinnainen ruotsi on parempi vaihtoehto kielitaidon kannalta, yksiselitteisesti.

Mutta poliittinen aine pitää olla rehellisesti poliittinen, siis kulttuuriruotsi,
kuormittavat kieliopinnot eivät olla valeasu poliittiselle aineelle.

Yhden vuoden kulttuuriruotsi integroituna muihin aineisiin on kompromissi,
jos halutaan edistää ruotsinkielisen väestön arvostusta- ylisuuren hallinnon edistämisen sijasta.

TK
Viestit: 2590
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Mitään hyviä kompromisseja ei sitten ole

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 26.04.2014 10:20

Ei enää mitään kompromisseja! Kompromissien aika on jo ohi.

http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi

Vastaa Viestiin