Siivikkalalainen Seppo Röppänen sanoo olevansa hiukan outo lintu.
Nokian lukiossa ruotsia opettava mies haluaisi tehdä oppiaineestaan valinnaisen.
Mies toki rakastaa työtään ja ruotsin kieltä mutta uskoo, että vapaaehtoisuus nostaisi ruotsin kielen aivan uuteen, positiiviseen valoon.
Ruotsin pakollisuudesta käyty keskustelu jämähtää kovin helposti kahdesta poterosta huuteluksi.
Röppänen haluaa tuoda keskusteluun uuden, kolmannen tien.
Röppänen toivoisi muutosta, koska hänen mielestään
– Maailma on muuttunut. Ei voida vedota vain historiaan.
Opettajan mielestä pakollisen opetuksen perustelut eivät kanna.
Opiskelun syyksi nostetaan toisten, siis suomenruotsalaisten, tarpeet opiskelijan tarpeiden sijaan.
– Oppilaasta tehdään oman opiskelunsa objekti. Hänen pitäisi olla subjekti eli miettiä, miten hän itse hyötyy opiskelusta.
Ei minulla ole mitään suomenruotsalaisia vastaan tai sitä vastaan, että heille turvataan palvelut,
mutta ratkaisuni perustelisi ruotsin tärkeyttä murrosikäisille paremmin kuin nykymalli.
Röppänen uskoo, että vapaaehtoisuus nostaisi ruotsin statusta.
– Siitä tulisi riemuruotsia, jota saa opiskella.
Riikinruotsi olisi portti kulttuuriin
Röppäsen mielestä Suomen kouluissa tulisi opettaa riikinruotsia.
Hän toteaa, että suomenruotsia opiskelevan voi olla hankalaa ymmärtää ruotsalaisten puhetta. Siksi meidän ei pitäisi opiskella kieltä vain oman maamme kansalaisia varten, vaan ovet tulisi avata koko Pohjolaan. Riikinruotsi antaisi avaimet eri murteiden ymmärtämiseen, myös suomenruotsin. Näin suomenruotsalaisistakin tulisi huolehdittua, ikään kuin siinä sivussa.
– Riikinruotsi motivoisi, koska siinä oppii samalla uutta kulttuuria. Kieli on kulttuurisidonnaista. Nyt opiskellaan Suomen kulttuuria ruotsiksi, mies perustelee.
Röppäsen visiossa ruotsi sijoitettaisiin oppiainetarjottimelle samaan palkkiin parin muun kielen kanssa. Itse palkki olisi pakollinen mutta valinta kielten välillä vapaa.
Opettaja uskoo, että valinnaisena ruotsi toisi näkyviin etunsa, kun ne eivät peittyisi enää pakollisuuden varjon alle. Muiden kielten hohto kenties hiipuisi.
Iso valtti olisi, että kieli avaa koko Pohjolan opiskelun ja työelämän pelikentäksi. Tämä toisi varteenotettavia mahdollisuuksia, sillä kynnys lähteä Pohjoismaihin on monelle pienempi kuin kynnys muuttaa vaikkapa Yhdysvaltoihin tai nyt kovin suositun espanjan kielen kotikonnuille.
Mies kuitenkin toteaa, ettei oppilas voi valintaa tehdessään nojata pelkkään hyötyajatteluun. Ylöjärveläisnuori ei ehkä tarvitse kotikulmillaan jatkuvasti ruotsia, ja tulevaisuuden tilanteita ei kukaan voi ennustaa. Silti opiskelu voi tarjota paljon eväitä.
– Ei ole hyvä lähtökohta kielenopiskelussa miettiä, tarvitseeko kieltä tässä ja nyt.
Mies myös myöntää, että valinta panee murrosikäisen taas yhden vastuun eteen.
– Mutta sellainen nykymaailma on.
Kiihkotonta keskustelua
Mies ei ole joutunut selittelemään ehkä erikoiselta kuulostavaa kantaansa.
Hän haluaa tuoda rohkeasti ajatuksensa esiin ja olla rehellinen niin itselleen kuin oppilaille.
Opettajan mielestä kaikki keskustelu on hyväksi.
Hän ei kuitenkaan viime aikoina ole puhunut paljon näkemyksistään,
koska pitkään jatkunut pakkoruotsikeskustelu on alkanut väsyttää ihmisiä.
– Tärkeintä tässä keskustelussa on hienotunteisuus ja kiihkottomuus.
----------
Juttu on julkaistu paikallislehti Ylöjärven Uutisissa 2013.
Mainittakoon, että S.R. kirjoitti asiasta jo 6.9.2012 Aamulehden mielipideosiossa
ja sai 13.9.2012 tukea ruotsin kielen dosentti Kari Leinoselta.
Valtamedia ei tällaisia rohkeita aloituksia juuri julkaise uutissivuillaan,
vaan syyllistää vastaavat kannanotot pääkirjoituspalstoillaan!
Täällä Tampereen seudulla "maalaisjärki" kyllä tuntuu toimivan!
Ruotsinopettajan rohkea kannanotto
-
JV Lehtonen
- Viestit: 1868
- Liittynyt: 22.04.2013 09:55
Re: Ruotsinopettajan rohkea kannanotto
Tässä vielä dosentti Leinosen kannanotto "skannattuna"
Ruotsinruotsia, mutta ei sitäkään pakolla
Ruotsin kielen lehtori Seppo Röppänen avasi (6.9.) uuden mielenkiintoisen näkökulman keskusteluun ruotsin kielen opetuksesta Suomessa:
mitä varten suomenkielinen opiskelee ruotsia ja mitä hyötyä hänelle on siitä?
Perinteinen lähtökohta on ollut ja on yhä edelleen, että "laki vaatii kaikkia suomalaisia opiskelemaan ruotsia, jotta ruotsinkielisen kansanosan palvelut voidaan turvata sen omalla äidinkielellä", kuten lehtori Röppänen asian ilmaisee.
Eiköhän tässä todellisuudessa ole kyse hätävarjelun liioittelusta. Riittäisi varmasti, jos kaksikielisillä alueilla olisi virkoja, joissa vaadittaisiin hyvä ruotsin kielen taito palveluiden turvaamiseksi.
Varsin vaatimattoman kouluruotsin taidon, jota korkeakoulutasolla kutsutaan virkamiesruotsiksi, vaatiminen kaikilta suomenkielisiltä oppilailta ei liene tarpeen, eikä suomenruotsalainen sillä taida kovin kummoista palvelua saada. Koko kansan ruotsin kielen opiskelua perustellaan usein myös emotionaalisilla argumenteilla, kuten sillä, että suomenkieliset tutustuvat täten suomenruotsalaisuuteen, mikä vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä. Toinen kotimainen kieli on siis tässä mielessä erikoisasemassa.
Röppänen korostaa painopisteen siirtämistä suomenruotsista eli toisesta kotimaisesta ruotsinruotsiin, jonka hän on havainnut motivoivan omia oppilaitaan selvästi enemmän. Ruotsinruotsin suosion voi hyvin ymmärtää sillä, että se esimerkiksi saksan, ranskan tai venäjän lailla on vieras kieli, joka kuvaa vierasta maata (Sverige) ja tämän kulttuuria sen laajassa merkityksessä. Suomenruotsi taas kuvaa samaa maata ja kulttuuria (Finland) kuin kielenoppijoiden äidinkieli suomi - samma på svenska.
Ruotsinruotsin ollessa kohdekielenä opiskelijoita voitaisiin totuttaa ymmärtämään puhutun yleiskielen lisäksi myös alueellisia variantteja. Ruotsinruotsi vahvistaisi pohjoismaista ulottuvuutta ja lyhentäisi samalla tietä norjan kielen suuntaan. Koulussa opitun suomenruotsin eli kouluruotsin pohjalla hyvin monilla suomenkielisillä on vaikeuksia selviytyä Ruotsissa, ja jos kommunikaatiokieli sen tähden muuttuu englanniksi, niin koulun satsaus toiseen kotimaiseen ei ole onnistunut.
Suomenkielisten opiskelijoiden kannalta suomenruotsin heikkous on, että heillä on minimaaliset mahdollisuudet käyttää sitä. Normaali kommunikaatiotilanne on, että suomenkielinen ja suomenruotsalainen puhuvat keskenään suomea. Suomea osaamattomat suomenruotsalaiset ovat harvinaisia.
Oppimistuloksetkin paranisivat, jos tutkittaisiin ilman tunteita ja politiikkaa.
Ruotsinruotsia lehtori Röppäsen lailla käyttävien ja siihen satsaavien opettajien määrä on Suomen kouluissa varsin pieni. Yliopistoissakin ruotsinmaalaisia opettajia on vain muutamia. Mutta vaikka opettaja itse ei käyttäisikään ruotsinruotsia, niin hänelle on tänä päivänä kyllä hyvää ruotsinruotsalaista materiaalia runsaasti saatavilla.
Ruotsin kielen säilyttäminen Suomessa yhtenä pohjoismaista on tärkeää. Opiskelijoiden motivaatio ja oppimistulokset paranisivat varmasti, jos luovuttaisiin ruotsin kielen pakollisuudesta ja tutkittaisiin asiapohjalla ilman tunteita j a politiikkaa, mihin ruotsin kieltä yksilön ja yhteiskunnan tasolla tarvitaan.
Kari Leinonen Ruotsin kielen dosentti
Julkaistu Aamulehdessä "Näkökulma"-osion jälkipuintina 13.9.2012.
Ruotsinruotsia, mutta ei sitäkään pakolla
Ruotsin kielen lehtori Seppo Röppänen avasi (6.9.) uuden mielenkiintoisen näkökulman keskusteluun ruotsin kielen opetuksesta Suomessa:
mitä varten suomenkielinen opiskelee ruotsia ja mitä hyötyä hänelle on siitä?
Perinteinen lähtökohta on ollut ja on yhä edelleen, että "laki vaatii kaikkia suomalaisia opiskelemaan ruotsia, jotta ruotsinkielisen kansanosan palvelut voidaan turvata sen omalla äidinkielellä", kuten lehtori Röppänen asian ilmaisee.
Eiköhän tässä todellisuudessa ole kyse hätävarjelun liioittelusta. Riittäisi varmasti, jos kaksikielisillä alueilla olisi virkoja, joissa vaadittaisiin hyvä ruotsin kielen taito palveluiden turvaamiseksi.
Varsin vaatimattoman kouluruotsin taidon, jota korkeakoulutasolla kutsutaan virkamiesruotsiksi, vaatiminen kaikilta suomenkielisiltä oppilailta ei liene tarpeen, eikä suomenruotsalainen sillä taida kovin kummoista palvelua saada. Koko kansan ruotsin kielen opiskelua perustellaan usein myös emotionaalisilla argumenteilla, kuten sillä, että suomenkieliset tutustuvat täten suomenruotsalaisuuteen, mikä vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä. Toinen kotimainen kieli on siis tässä mielessä erikoisasemassa.
Röppänen korostaa painopisteen siirtämistä suomenruotsista eli toisesta kotimaisesta ruotsinruotsiin, jonka hän on havainnut motivoivan omia oppilaitaan selvästi enemmän. Ruotsinruotsin suosion voi hyvin ymmärtää sillä, että se esimerkiksi saksan, ranskan tai venäjän lailla on vieras kieli, joka kuvaa vierasta maata (Sverige) ja tämän kulttuuria sen laajassa merkityksessä. Suomenruotsi taas kuvaa samaa maata ja kulttuuria (Finland) kuin kielenoppijoiden äidinkieli suomi - samma på svenska.
Ruotsinruotsin ollessa kohdekielenä opiskelijoita voitaisiin totuttaa ymmärtämään puhutun yleiskielen lisäksi myös alueellisia variantteja. Ruotsinruotsi vahvistaisi pohjoismaista ulottuvuutta ja lyhentäisi samalla tietä norjan kielen suuntaan. Koulussa opitun suomenruotsin eli kouluruotsin pohjalla hyvin monilla suomenkielisillä on vaikeuksia selviytyä Ruotsissa, ja jos kommunikaatiokieli sen tähden muuttuu englanniksi, niin koulun satsaus toiseen kotimaiseen ei ole onnistunut.
Suomenkielisten opiskelijoiden kannalta suomenruotsin heikkous on, että heillä on minimaaliset mahdollisuudet käyttää sitä. Normaali kommunikaatiotilanne on, että suomenkielinen ja suomenruotsalainen puhuvat keskenään suomea. Suomea osaamattomat suomenruotsalaiset ovat harvinaisia.
Oppimistuloksetkin paranisivat, jos tutkittaisiin ilman tunteita ja politiikkaa.
Ruotsinruotsia lehtori Röppäsen lailla käyttävien ja siihen satsaavien opettajien määrä on Suomen kouluissa varsin pieni. Yliopistoissakin ruotsinmaalaisia opettajia on vain muutamia. Mutta vaikka opettaja itse ei käyttäisikään ruotsinruotsia, niin hänelle on tänä päivänä kyllä hyvää ruotsinruotsalaista materiaalia runsaasti saatavilla.
Ruotsin kielen säilyttäminen Suomessa yhtenä pohjoismaista on tärkeää. Opiskelijoiden motivaatio ja oppimistulokset paranisivat varmasti, jos luovuttaisiin ruotsin kielen pakollisuudesta ja tutkittaisiin asiapohjalla ilman tunteita j a politiikkaa, mihin ruotsin kieltä yksilön ja yhteiskunnan tasolla tarvitaan.
Kari Leinonen Ruotsin kielen dosentti
Julkaistu Aamulehdessä "Näkökulma"-osion jälkipuintina 13.9.2012.
Re: Ruotsinopettajan rohkea kannanotto
Siis kaksi vuotta sitten näki tällaista tekstiä Ruotsin kielen yliopistomiehen mielipidekirjoituksessa:
Aivan loistavaa tekstiä - on ihme, ettei tällaista suoraa tekstiä tule enemmän.Perinteinen lähtökohta on ollut ja on yhä edelleen, että "laki vaatii kaikkia suomalaisia opiskelemaan ruotsia, jotta ruotsinkielisen kansanosan palvelut voidaan turvata sen omalla äidinkielellä", kuten lehtori Röppänen asian ilmaisee.
Eiköhän tässä todellisuudessa ole kyse hätävarjelun liioittelusta. Riittäisi varmasti, jos kaksikielisillä alueilla olisi virkoja, joissa vaadittaisiin hyvä ruotsin kielen taito palveluiden turvaamiseksi.
Varsin vaatimattoman kouluruotsin taidon, jota korkeakoulutasolla kutsutaan virkamiesruotsiksi, vaatiminen kaikilta suomenkielisiltä oppilailta ei liene tarpeen, eikä suomenruotsalainen sillä taida kovin kummoista palvelua saada.
Re: Ruotsinopettajan rohkea kannanotto
Ei Röppänen varmaankaan ole ainut ruotsinope, joka ajattelee, ettei pakkoruotsi ole järkevä systeemi. Röppänen on vain toistaiseksi hyvin harvinainen rohkea yksilö, joka uskaltaa sanoa asian julkisesti ääneen.
http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi
http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi