.
Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista jommankumman pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi?
Lepomäki Elina+
Kyllä.
ELINA LEPOMÄKI:
Niin-kutsutusta pakkoruotsista on luovuttava mutta meidän tulee säilyttää maan kaksikielisyys. Kielipaino kouluissamme on muutenkin jo varsin suuri eikä ole mitään syytä rajata kansakuntamme kieliosaamista ehdoin tahdoin suppeaksi. Annetaan niille tilaa, jotka haluavat ruotsia – äidinkielenään tai vieraana kielenä – opiskella. Kunnioitetaan kuitenkin myös sitä, että osa haluaa englannin ja suomen kielen lisäksi opiskella enemmän luonnontieteitä tai vaikkapa sitten mandariinia, sikäli kuin sen opetusta on tarjolla. Ns. pakkoruotsi ei myöskään takaa palveluiden saatavuutta ruotsiksi. Vähäisellä motivaatiolla ruotsia opiskelleet eivät muutenkaan hakeudu tai pääse tehtäviin joissa sujuvaa ruotsin kielen taitoa edellytetään. Kansakuntana hyödymme jos osaamisalueemme on mahdollisimman laaja ja ne jotka jotain osaavat, osaavat sen myös kunnolla. Tämä pätee niin ruotsinkieleen kuin kaikkiin muihinkin taitoihin.
Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Stubb siirtyy kevään eurovaalien jälkeen mitä todennäköisemmin europarlamenttiin. Hänen seuraajakseen eduskuntaan on tulossa Elina Lepomäki. Lepomäki on koulutukseltaan KTM ja DI. Lepomäki on työskennellyt useita vuosia investointipankkiirina Lontoossa ja Pohjoismaissa. Ilmeisen lahjakas henkilö. Lepomäki vastasi v 2011 HSn vaalikoneeseen mm seuraavasti:
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Lepomäen ajatukset näyttävän olevan pitkälti samansuuntaisia kuin, mitä kansalaisaloitteessa http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi esitetään.
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Jos nyt valituksi tulee, niin eiköhän Kokoomus (ja RKP) palauta ruotuun, vaikka oikeasti ajattelisi mitä. Ilman ryhmäkuria pakkoruotsi olisi poistunut jo aikoja sitten. Ryhmäkuri näkyy jollain tasolla varmasti myös näissä kokeneiden kansanedustajien vaalikonevastauksissa.
-
- Viestit: 26
- Liittynyt: 27.05.2013 19:41
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Elina Lepomäki osallistui keskustelutilaisuuteen pakkoruotsista Otaniemessä marraskuussa.
http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... om%C3%A4ki
Keskustelutilaisuutta seuranneen mukaan:
http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... om%C3%A4ki
Keskustelutilaisuutta seuranneen mukaan:
Elina Lepomäki oli kielivapauden kannalla kaikkein eniten. Hän sanoi: "tulisi siirtyä meidänkin jo muiden sivistysvaltioiden joukkoon ja sallia vapaus", joka kirvoitti kuuluvat aplodit.
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Vaalien lähestyessä on odotettavissakin, että kokoomus ja demarit flirttailevat kielivapauden kanssa ja nostavat esiin "Onhan meillä Lepomäkikin" -kortin; se kun on ainoa keino olla menettämättä äänestäjiä persuille. Mutta äänestäjien ei pidä mennä lankaan! Kataisen johtama kokoomus ei tule kallistumaan kielivapauden puolelle eikä salli kansanedustajiensa livetä kielipakottajien rintamasta äänestyksissä. Ei Lepomäkikään saa/saisi äänestää pakkoruotsia vastaan.
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
Näin varmaan vaalien kohdalla.Jaska kirjoitti:Vaalien lähestyessä on odotettavissakin, että kokoomus ja demarit flirttailevat kielivapauden kanssa ja nostavat esiin "Onhan meillä Lepomäkikin" -kortin; se kun on ainoa keino olla menettämättä äänestäjiä persuille. Mutta äänestäjien ei pidä mennä lankaan! Kataisen johtama kokoomus ei tule kallistumaan kielivapauden puolelle eikä salli kansanedustajiensa livetä kielipakottajien rintamasta äänestyksissä. Ei Lepomäkikään saa/saisi äänestää pakkoruotsia vastaan.
Nyt kansalaisaloitteen pian toivottavasti herättämässä keskustelussa kannattaa huomioida se, mitä Lepomäki ensimmäiseksi sanoo (siis se ensimmäinen virke, joka mielipiteestä yleensä jää ihmisten mieleen):
"Niin-kutsutusta pakkoruotsista on luovuttava mutta meidän tulee säilyttää maan kaksikielisyys."
On selvää, että pakkoruotsin kannattajat ja ymmärtäjät pyrkivät siirtämään keskustelun pois kielivapaudesta vatkaamalla loputtomasti siitä, että pakkoruotsista luopuminen on kaksikielisyyden loppu. On vain tiukasti todettava, että maa oli kaksikielinen vuosikymmenet ennen pakkoruotsiakin, joten koko kaksikielisyys teema ei tähän kuulu. Kaksikielisyys tarkoittaa sitä, että ruotsinkielisillä voi olla omat koulunsa ja palvelunsa, jotka voidaan suunnitella ilman pakkoruotsia. Onnistuvathan islantilaisetkin hoitamaan palvelunsa omalla porukalla, miksei sitten sama hoituisi Suomessa, kun lisäksi osa muunkielisistä kuitenkin valitsisi vapaaehtoisen ruotsin.
-
- Viestit: 1868
- Liittynyt: 22.04.2013 09:55
Re: Stubbin seuraajan näkemys ruotsin opiskelusta
"pakkoruotsista luopuminen on kaksikielisyyden loppu"
Mutta tämä ajatushan todistaa, että kaksikielisyys ei ole itseään kantava rikkaus,
vaan se perustuu pakkoon!
Monikielisyys taas kantaa itsensä, jos sen vain annetaan kantaa!
Olemmehan osa monikielistä yhteisöä nimeltä EU- ilman kielipoliittisia pakkokeinoja ja voimatoimia
yksittäistä unionin kansalaista kohtaan!
Eikö kenenkään poliitikon tavoitteena ole monikielinen Suomi monikielisessä Euroopassa ?
Suomen erityispiirre tosin on, että maan pääkieli on suomi.
Lähes kaikissa EU-maissa on oma erityispiirteensä, oma pääkielensä!
"Kaksikielisyys" on kaksiteräinen miekka.
Sen äärikansallismielinen, ahdasmielinen muoto voidaan katsoa myös ylilyönniksi,
joka lopulta kaataa itse kaksikielisyysjärjestelmän eli
Saukkosen romahdus-skenaario toteutuu.
Toisaalta pj. Rostila on puhunut kaksikielisyydestä mahdollisuutena vs kaksikielisyys velvoitteena.
"Perustuslakiin ja Suomen kaksikielisyyteen vedoten on yhtäältä esitetty, että ruotsin valinnaisuus vaarantaisi ruotsin aseman Suomen toisena kansalliskielenä. Toisaalta, on myös esitetty vaatimuksia Suomen tekemisestä yksikieliseksi valtioksi, jolloin ruotsilla olisi vähemmistökielen asema. Kumpikin näkemys kärjistää nyt tarpeettomasti kieliryhmien välisiä ristiriitoja, eikä edistä aitoa kaksikielisyyttä Suomessa.
On rakentavampi lähtökohta, että vapaus ruotsin opiskelussa yhdistetään ruotsin pitämiseen kansalliskielenä."
"Suvaitseva ja joustava kielipolitiikka avaa mahdollisuuden väistää ja välttää yhteiskunnassa muhivat kielikiistoja.
Uskomme siihen, että ruotsin valinnaisuus voidaan toteuttaa, vaikka ruotsin asemasta kansalliskielenä pidettäisiin kiinni."
http://blogit.iltalehti.fi/ilmari-rostila/

Olet oikeassa, nyt on aika puhua monikielisyyden puolesta.JV Lehtonen kirjoitti:"pakkoruotsista luopuminen on kaksikielisyyden loppu"