Yllättävän yksimielisiä pakkoruotsin ymmärtäjät ovat siitä, että Suomi on maailman ainoa maa, missä kielivapaus ei voi toimia, missä se on kalliimpaa kuin satsaaminen tarpeettomaan ja unohtuvaan pakolliseen pieneen vähemmistökieleen ja missä ainoa mahdollinen kustannustehokas kielivapauden muoto on valinta pakkorutosin ja pakkovenäjän välillä - moni heistä katsoo, että suomenkieliset eivät pelkkää venäjävihaansa ja/tai laiskuuttaan tätä kelpuuta.
Pakon ymmärtäjät nostavat kielivapauden esteeksi se, että vain osa nuorista itärajallakaan haluaa opiskella venäjää. Kuitenkin juuri se on kielivapauden idea, ettei kaikkien tarvitse lukea samoja kieliä! On vain kielivapauden tarpeen osoittamista, että nuorista vain osa haluaa ruotsia ja/tai venäjää ja osa painottaisi saksaa, ranskaa, espanjaa - kuten Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Miksi vaihtelevat kielikiinnostukset vieraiden kielten suhteen tekevät suomalaisnuorista laiskoja ja pahoja, kun taas ahvenanmaalaisnuoret ja ruotsalaisnuoret ovat ok?
Pakon ymmärtäjät puhuvat siitä, miten suomalaiset kirjoittivat venäjän ennen nykyistä ahkerammin huolimatta pakkoruotsista, ettei muka silloin ei ollut pahemmin ongelmia sen suhteen, että kolme kieltä on ihan liikaa. Se oli liikaa silloinkin, mutta silloin lukio oli kaikkiaan kielipainotteisempi, jätettiin muuta pois. Ei ollut ainereaalia ja velvoitetta hankkia tulevan alan kannalta syvällinen aineosaaminen. Ei ollut nykyisenkaltaista ympäristöä, joka muissakin maissa painottaa asiaosaamista kieliosaamisen sijaan. Eikä nuorten arkikaan ollut nykyisellä tavalla kuormittunut. Vieraiden kielten opiskelu on vähentynyt muissakin maissa. On ollut aika muuttaa painotuksia. Tämän vuoksi meillä jopa ylioppilaskirjoitusten kielipainotteisuutta purettiin tekemällä vain äidinkieli pakolliseksi.
Toisaalla kirjoitetaan hyvin: "--- Vain idiootti korvaa yhdestä riesasta irti päästyään sen toisella pakkoriesalla. Tottakai kielivapauden vaatijat edellyttävät Suomenmaahan vapaata kielivalintaa niin ruotsin kuin venäjänkin suhteen, muista kielistä puhumattakaan. Suomessa on jo korkea aika päästä pelkästä valtapolitiikasta kielipolitiikkaan. --- Muistan hyvin kun itäsuomalaisia kuntia pyysi mahdollisuutta opiskella venäjää ruotsin tilalla, niin siitä alkoi heti kova polemiikki, että pakkovenäjä tulee pakkoruotsin tilalle. Eihän sitä niin oltu edes tarkoitettu esittää, vaan vain oppilaan oman valinnan mahdollisuutena valita joko ruotsi, tai sitten venäjä. --- Tietysti se olisi ollut erittäin järkevä päätös, mutta RKP:n vastustus oli liian kova. He pelkäsivät, että muutkin suomalaiset alkaisivat tahtoa enemmän kielivaihtoehtoja?"
Täytyy muistaa, että pakkovalinta ruotsin ja venäjän välillä on nimenomaan ruotsinkielisten omista riveistä noussut ehdotus. Pakkovenäjähän ei ole koskaan ollut suomenkielisten tai uussuomalaisten tavoite. Pakkovenäjän nosti ruotsin vaihtoehdoksi Professori Meinander 2009 ja Vihreiden Heidi Hautala tuki sitä. Ehdotuksen mukaan lukiossa voisi olla vaihtoehtoina pakollinen ruotsi tai pakollinen venäjä. Jokainen valitsisi jomman kumman, mutta valittu kieli pitäisi myös kirjoittaa ylioppilaskokeissa. Hautalan mielestä tällainen järjestely vahvistaisi sekä ruotsin että venäjän kielen asemaa. Hän myös huomautti, että ruotsin kirjoittaminen on nykyään vapaaehtoista, mikä on heikentänyt kielen asemaa entisestään.
Pakkovenäjä-kortti on siis luotu aikanaan nimenomaan vahvistamaan ruotsin asemaa sekä toteutumattomana uhkana että vähemmän houkuttelevana vaihtoehtona mahdollisesti toteutuessaan ja keinona nostaa ruotsi taas pakolliseksi mahdollisimman monen yo-kirjoituksissa. Tässä ollaan taas oltu valmiita uhraamaan niin monikieliset, matemaattis-tekniset kuin erilaisia kielellisen oppimisen ongelmia omaavat. En vielä vuosia tätä kielikuviota seurattani ole lakannut hätkähtämästä pakkoruotsin ystävien tylyjä siirtoja - ja niiden markkinointia mediassa.
Tämä muka kustannustehokas pakkovalinta ruotsin ja venäjän välillä on vain "malli", jolla ohjataan koko keskustelu sivuraiteelle.