Tämän palstan vanhojen ketjujen lukeminen saa ajattelemaan, miten toisaalta ei olla lainkaan edetty ja miten toisaalta ollaan jopa taannuttu:
Ensimmäinen viesti:
HBL antaa melko paljon tilaa myös pakkoruotsin vastaisille mielipiteille --- helsinkiläinen kauppatieteen tohtori Pekka Lehtonen kirjoittaa Debatt-sivulla: "...Kansainvälisestä taloudellisesta näkökulmasta ns. pakkoruotsilla on melko pieni merkitys. Suomenkielinen enemmistö on kiltisti uhrannut opiskelutunteja yhteiselle utopialle kaksikielisyydestä. --- Pohjoismaisessa seminaarissa kaksi kuukautta sitten käytiin koko seminaari läpi ilman yhtäkään esitystä pohjoismaisella kielellä; kaikki tapahtui englanniksi kuten kaikissa aikaisemmisakin seminaareissa. Meidän täytyy nyt nyt alkaa ajatella Suomen strategisia resursseja ja käyttää niittä optimaalisesti hyväksemme --- Suomen strateginen resurssi ovat ilman muuta 300 000 ruotsinkielistä kansalaista. He voivat kommunikoida sujuvasti toisten pohjoismaalaisten kanssa, jos tarvitsemme sujuvaa ruotsia yhdistettynä muuhun kompetenssiin. --- Ja käytännössä järjestelmä on aina toiminut niin. --- suomalaisen täytyy pystyä palvelemaan yhä enemmän vierailla kielillä, ennen kaikkea englanniksi ja useilla muillakin kielellä. Meillä on myös venäläinen ja muita vähemmistöjä ja heidän reurssinsa käytettävinä. Suomen täytyy optimoida älylliset resurssinsa ja hyväksyä olevansa monikulttuurinen ja monikielinen maa. Optimoinnissa suomenkielistä enemmistöä ei rasitettaisi pakkoruotsilla koulussa, vaan annettaisiin markkinoiden hoitaa kielivalikoima koulussa ottaen huomioon äidinkieli ja yksilön suuntautuneisuus. Tietysti kielten tarjonta pitää järjestää tarkoituksenmukaisesti. Optimointi johtaisi tasapainoon, jossa suomenkieliset ja ruotsinkieliset kansalaiset käyttävät hyväksi suhteellisia etujaan Suomen hyväksi. Niin yksinkertaista se on: ajatelkaa taloudellisesti!"
Toinen viesti:
"Demokraattista tietä näyttää vapaan kielivalinnan eteneminen kestävän ikuisuuden. Ilmeiseti on taustavaikuttajia, rahoittajia ja verkostoja, joilla on äänestäjiä enemmän valtaa siihen, mitä asioita lähdetään hoitamaan. Herättää toiveita, että talouselämästä nousee uusi painostusryhmä."
Ja kolmas:
"Lehtonen korostaa, että Suomi on monikielinen maa. Perinteistä kaksikielisyyttä hän pitää utopiana. Tämä on mielestäni tervettä."
Ja neljäs:
"Sampo Terhon kielipolitiikkaa koskevaa blogimerkintää ja keskustelua kommentoi nimimerkki 'toivo menetetty' 08/01/2010 näin: Svenska litteratursällskapet i Finland säätiön tehtävä on puolustaa ruotsin kieltä Suomessa. 1,5 miljardin omaisuus. Nokian suurin suomalainen omistaja. Erikoista huomata että myös nokian omistajat ovat suomenruotsalaisia. Ankkalammikon piirit ja omaisuus on sellaista, että peli on pelattu, jos reilulla pelillä meinaa pakkoruotsin poistaa. Ainut mahdollisuus on koko Suomen kyntäminen syvällä taloudellisesti. Ehkä sitten."
Viides:
"No, ei sitä rahallakaan ihan mitä tahansa saa. Isompi ongelma meillä kyllä on se, että demokratiaa on vaikea toteuttaa jos kaikki tärkeät paikat yhteiskunnassa on miehitetty jollain Svenska Nu -porukalla. Helppoahan sitä sitten on leimata populismiksi se, että kaksi kolmannesta haluaa pakkoruotsin pois..."
NYT:
Tilanne on neljässä vuodessa muuttunut vain sen verran, että HBL ei enää anna debatt-osiossaan tilaa pakkoruotsin kriitikoille, ei edes näytä debattejaan ulkopuolisille eivätkä kauppatieteen tohtorit kirjoita kriittisesti muuallakaan.