Vapaus olla valitsematta
Lähetetty: 03.06.2010 05:35
http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoi ... suu/180444
Aamulehdessä oli 1.6. Mielenkiintoinen pääkirjoitus: Kolme kieltä yksi suu, missä hyvin kahta vierasta kieltä (englanti+ruotsi) oppinut kirjoittaja ei enää pystynytkään oppimaan kolmatta kieltä:
Minusta ruotsin opiskelu yläasteaikoina ei ollut sen kummoisempaa kuin muukaan peruskoulun puuhailu. Olin terävä oppilas, kieli upposi päähän nopeasti ja mitä sitä olisi muutakaan päiväsaikaan tehnyt? (Tämä tapahtui aikaan ennen kaapelikanavia ja internetiä.)
Arvosanani pyöri ysin ja kympin välillä ja ylioppilaskirjoitusten tuloksena oli laudatur.
Ongelmat alkoivat vasta, kun otin valinnaisaineeksi c-saksan. Se ei nimittäin uponnut päähän sitten millään. Ihmiset väittivät saksan menevän helposti, koska se on samankaltainen kieli ruotsin kanssa, mutta ihmiset valehtelivat kuten yleensä.
--- Näin jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että vahinkoa oli vaikea välttää: minun päähäni ei mahdu kolmea vierasta kieltä.
Kirjoitus on hyvä siksi, että siinä haastetaan (yksilötasolta, meillähän ei mikään tutkimus puolla yksilöllisyyttä) se liturgiaksi muodostunut käsitys, että kolme vierasta kieltä on jokaisen suomenkielisen saavutettavissa kohtuullisin panostuksin.
Suomalaislapsia (uralilaisen kieliperheen lapsia) syyllistetään helposti siitä, että he eivät opiskele yhtä paljon vieraita kieliä kuten suurten kaupunkien suomenruotsalaislapset - siis ne lapset, jotka ovat syntyneet keksimäärin koulutetumpiin perheisiin, kaksikieliseksi ja valmiiksi äidinkielenään indoeurooppalaista kieltä puhuen (ahvenanmaalaisiin ei verrata, eikä ruotsalaislapsiin).
Puolustaudumme usein näitä syytöksiä vastaan kuvaamalla, miten kaikki lapset pystyisivät opiskelemaan ainakin kaksi maailmankieltä, mikäli ruotsi olisi vapaaehtoinen. Monilta tämä onnistuisi mutta sittenkin on mielestäni puolustettava myös niitä, joille se toinenkin vieras kieli on jo liikaa. Osa lapsista/nuorista ei ole valmis opiskelemaan kahta vierasta kieltä.
Kielten oppiminen ei korreloi vain kieliin käytetyn ajan kanssa vaan kielten oppijoina ihmiset ovat hyvin erilaisia. Joku tekee oikein kovasti töitä heikon numeronsa eteen, toinen saa kevyesti ysin tai kympin.
Itselleni vapaa kielivalinta tarkoittaa nimenomaan sitä, että kielten valitseminen lähtee lapsen/nuoren/aikuisen omista tarpeista eikä liturgisesta näkemyksestä suomalaisen, pohjoismaisen ja/tai eurooppalaisen identiteetin vaatimasta kielitaidosta. Jollekin riittää yksi vieras kieli, jollekin viisi kieltä on vasta alkua.
Aamulehdessä oli 1.6. Mielenkiintoinen pääkirjoitus: Kolme kieltä yksi suu, missä hyvin kahta vierasta kieltä (englanti+ruotsi) oppinut kirjoittaja ei enää pystynytkään oppimaan kolmatta kieltä:
Minusta ruotsin opiskelu yläasteaikoina ei ollut sen kummoisempaa kuin muukaan peruskoulun puuhailu. Olin terävä oppilas, kieli upposi päähän nopeasti ja mitä sitä olisi muutakaan päiväsaikaan tehnyt? (Tämä tapahtui aikaan ennen kaapelikanavia ja internetiä.)
Arvosanani pyöri ysin ja kympin välillä ja ylioppilaskirjoitusten tuloksena oli laudatur.
Ongelmat alkoivat vasta, kun otin valinnaisaineeksi c-saksan. Se ei nimittäin uponnut päähän sitten millään. Ihmiset väittivät saksan menevän helposti, koska se on samankaltainen kieli ruotsin kanssa, mutta ihmiset valehtelivat kuten yleensä.
--- Näin jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että vahinkoa oli vaikea välttää: minun päähäni ei mahdu kolmea vierasta kieltä.
Kirjoitus on hyvä siksi, että siinä haastetaan (yksilötasolta, meillähän ei mikään tutkimus puolla yksilöllisyyttä) se liturgiaksi muodostunut käsitys, että kolme vierasta kieltä on jokaisen suomenkielisen saavutettavissa kohtuullisin panostuksin.
Suomalaislapsia (uralilaisen kieliperheen lapsia) syyllistetään helposti siitä, että he eivät opiskele yhtä paljon vieraita kieliä kuten suurten kaupunkien suomenruotsalaislapset - siis ne lapset, jotka ovat syntyneet keksimäärin koulutetumpiin perheisiin, kaksikieliseksi ja valmiiksi äidinkielenään indoeurooppalaista kieltä puhuen (ahvenanmaalaisiin ei verrata, eikä ruotsalaislapsiin).
Puolustaudumme usein näitä syytöksiä vastaan kuvaamalla, miten kaikki lapset pystyisivät opiskelemaan ainakin kaksi maailmankieltä, mikäli ruotsi olisi vapaaehtoinen. Monilta tämä onnistuisi mutta sittenkin on mielestäni puolustettava myös niitä, joille se toinenkin vieras kieli on jo liikaa. Osa lapsista/nuorista ei ole valmis opiskelemaan kahta vierasta kieltä.
Kielten oppiminen ei korreloi vain kieliin käytetyn ajan kanssa vaan kielten oppijoina ihmiset ovat hyvin erilaisia. Joku tekee oikein kovasti töitä heikon numeronsa eteen, toinen saa kevyesti ysin tai kympin.
Itselleni vapaa kielivalinta tarkoittaa nimenomaan sitä, että kielten valitseminen lähtee lapsen/nuoren/aikuisen omista tarpeista eikä liturgisesta näkemyksestä suomalaisen, pohjoismaisen ja/tai eurooppalaisen identiteetin vaatimasta kielitaidosta. Jollekin riittää yksi vieras kieli, jollekin viisi kieltä on vasta alkua.