Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.08.2017 07:32

Pakon puolustelulle ei ole enää sijaa. Koko korttitalo romahti keväällä opetusneuvosten avoimen kirjeen myötä:
Nyt olemme lukinneet kielitaitovarannon kahteen vähän puhuttuun kieleen ja yhteen maailmankieleen. Pohjoismaiden ulkopuolella suomella ja ruotsilla on vähän käyttöä. Suomen kielitaitovarannon korjaaminen edellyttää ruotsin kielen pakollisuudesta luopumista.

Tiedämme hyvin, että tämän mielipiteen esittäjät leimataan sivistymättömiksi moukiksi. Otamme riskin. Ruotsin kieli, pohjoismaiset arvot ja pohjoismainen yhteistyö ovat arvokkaita asioita Suomelle. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikkien suomalaisten pitäisi opiskella ruotsia pakollisena kielenä.

Kansainvälisen yhteistyön edellyttämät kielitaitotarpeet ovat muuttuneet 50 vuodessa radikaalisti. Myös tietämys kielenoppimisesta on mullistunut. Nyt tiedämme, että kielen opiskelu kannattaa aloittaa varhain.

Suomessa tarvitaan myös saksan, venäjän, ranskan ja espanjan osaajia. Osa väestöstä voisi hankkia kohtuullisen kielitaidon kiinassa, japanissa tai arabiassa. Jokaista suomenkielistä ei tule enää pakottaa lähes identtiseen kielitaitoprofiiliin.
Näin kirjoittivat kielten opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta ja kansainvälisyyskasvatukseen erikoitunut opetusneuvos Liisa Jääskeläinen hesarissa keväällä 2017 http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005116136.html

Tämän jälkeen ei enää voida sanoa, että alan asiantuntijat kannattaisivat pakkoruotsia ja ettei se ole poissa mistään. Ei voida liioin vedota "sivistykseen", "pohjoismaisuuteen" , "siltaan länteen", "pakkomatematiikkaan" tai "laiskuuteen" tai "asenneongelmiin". Pakkoruotsi on ongelma eikä mitään sen kaltaista ole missään muualla.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.08.2017 08:07

Tällaiselle jargonille, jota tässä esittelee kokoomusopiskelijoiden hallituksen jäsen ja tuleva ruotsin opettaja KN, ei enää pitäisi olla tilaa:
Tiedän hyvin 2010-luvun pohjoismaisten kielten ylioppilaana, että mahdollisesta paikallisesta ruotsin kielen pakollisesta opiskelusta voitaisiin luopua ainakin itäisissä maakunnissa, joissa venäjän kielen osaaminen on noussut ruotsin ohi merkittävämmäksi valttikortiksi niin työelämän kuin alueen talouselämän kannalta.

Ruotsin taito on kuitenkin palvelujen laadun kannalta puhdas välttämättömyys esimerkiksi monissa maamme talouden veturina toimivissa Etelä- ja Länsi-Suomen kunnissa, joissa toisen kotimaisen kielen opetus tulee täten turvata. Jos nykyistä pakkoruotsin opiskelua halutaan siis kritisoida ja ehdottaa sen korvaamista jollakin muulla kielellä, tulee asian puolesta esittää konkreettisia ja faktapohjaisia argumentteja sivistyneesti vastakkaista osapuolta kunnioittaen tukeutumatta ruotsin kieltä ja sen kulttuuria loukkaavaan materiaaliin.

Täytyy kuitenkin aina tätä maassamme pakollisena opetettavaa pohjoisgermaanista kieltä kritisoidessa muistaa, että ainakin osittain sen opetuksen myötä enemmistöltään suomalais-ugrilainen maamme on vahvasti sidoksissa muutoin skandinaaviseen Pohjolaan, johon maamme on kautta aikojen kuulunut niin kulttuurisesti kuin poliittisesti. Lisäksi varsinkin nykyään, kun Euroopan unionia koettelevat monenlaiset haasteet, on Pohjoismaissa herännyt tahto yhä tiiviimmästä yhteistyöstä maiden välillä, minkä takia ruotsin kielen opettamista ja osaamista tulee tulevaisuudessa vaalia Suomessa. Pakkoruotsi on maassamme tästäkin näkökulmasta varsin monipuolinen hyödyke, jonka avulla yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteistyökyky Skandinavian naapureihimme säilyvät vahvoina ja vakaina.
Tässä on ruotsin opettajia sitova liturgia, jolla estetään omaa ja oppilaiden ajattelua kehittymästä. Miksi nuoria pitää ohjata toistelemaan valheellista liturgiaa muka argumentointina. Opetussuunnitelman henkeä ja laaja-alaisten taitojen ykköskohtaa loukataan karusti. Miksi pakotamme nuoret poliitikot tähän?

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.08.2017 08:22

Kapea kielivaranto on koko maan tappio. Sitä ei kustannustehokkaasti korjata vaatmalla kahden vieraan kielen sijasta kaikilta kolme kieltä - sellaista resurssien, voimien ja lahjakkuuden tuhlausta maa ei kestäisi, niin ei tehdä muuallakaan.

Näen kuitenkin, että pakkoruotsista eniten kärsivät:
- erityisoppilaat (moni on erilainen oppija tietämättään, kielelliset ongelmat ovat yleisiä),
- maahanmuuttajataustaiset oppilaat (esimerkiksi Helsingissä jo lähes viidennes koululaisista)
- teknisesti suuntautuneet pojat,
- vähemmän koulutettujen kotien lapset.
Näiden kohdalla pakkoruotsi syö motivaatiota järjettömyydellään ja todellisen käytön puuttumisella, se vie aikaa ja resursseja oleellisilta opinnoilta (esim. maahanmuuttajien suomi2 tai kotikieli), se saa madaltamaan tavoitteita ja se myös karsii jatkosta, se nostaa jopa opinnoissa tien lopullisesti pystyyn, vieläpä korkeakoulutasolla.

Meille on juurtunut käsittämätön tapa halventaa kielellisesti vähemmän lahjakkaita ja hiljentää heidät ja heidän perheensä häpäisemällä: jokainen oppii ellei ole laiska, tyhmä ja asenneongelmainen.Tämä on surkea tilanne monikielistyvässä maassa, jossa pitäisi muokata koulutusta palvelemaan paremmin tulevaisuuden osaamisen kehittämistä: sekä analyyttistä että luovaa ajattelua, toisten kunnioittamista, osallisuuden vahvistamista sekä inhimillisyyttä rikastavaa teknologiaa.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 04.08.2017 14:14

korttitalo romahti keväällä opetusneuvosten avoimen kirjeen myötä:
Koko kaksikielisyyden korttitalo on romahtanut jo aikoja sitten.
Ajatushautomo Magman raporttia ei ole uskallettu julkaista missään merkittävässä mediassa!
Niin mikä raportti?
No se raportti, missä alle 35-vuotiaiden
enemmistö ei enää pidä järkevänä ylläpitää kahta kansalliskieltä!

Korttitalon kortteja yritetään epätoivoisesti liimata takaisin koko poliittisen eliitin voimin,
ainoastaan Jussi Halla-aho uskaltaa sanoa totuuden: Kaksikielisyyden aika on ohi!
Tai sanoivathan Vaasan sairaala-aktiivit sen jo ennen Halla-ahoa:
AITOA KAKSIKIELISYYTTÄ ON VAIN VAASAN KESKUSSAIRAALASSA..
eli kielipolitiikan kontekstissa: Aitoa kaksikielisyyttä on vain Österbottenissa!

Kehitys on kulkenut pakkoruotsin takia juuri siihen suuntaan, mihin se loogisesti kulkee.
Kun pakkoruotsin perusteeksi vedetään kerta toisen jälkeen "Kaksikielisyyden rikkaus",
kyllä "hitaampikin alkaa hahmottaa", että "mitähän hyötyä siitä kaksikielisyydestä juuri minulle sitten on?
Ja vastaus on ilmeinen: Kaksikielisyydestä hyödyn kerää aivan joku muu kuin suomenkielinen väestö!

Suomalaisuuden liitto on tekemässä uutta kieliohjelmaa, kuulemma valmistuu syksyllä.
Toivottavasti se saadaan mahdollisimman laajasti julkiseen keskusteluun!

Tähän asti suomenkielinen enemmistö on ollut kielipolitiikan objekti, kun taas ruotsinkielinen väestö
on ollut kielipolitiikan subjekti!!! Nyt on aika muuttaa tämä asetelma!

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 04.08.2017 17:14

tulisi välttää epärakentavaa kielikeskustelua, koska keskustelua voidaan käydä asiallisestikin.

– Toivottavasti pääsemme eroon sellaisesta keskustelusta, jota kutsutaan hurrivihaksi, toivoo Halla-aho.
ruotsin kielen opetuksen pakollisuudesta luopuminen ei riitä. Sen lisäksi olisi luovuttava kielitaitovaatimuksesta valtion viroissa, koska vain harva sitä tarvitsee. Halla-aho pitää maan kaksikielisyyttä keinotekoisena asetelmana yksikielisessä maassa.

– Me emme tarvitse kahta kansalliskieltä. Ruotsinkieliset palvelut voidaan järjestellä esimerkiksi maakunnan tai kuntien tasolla.

Halla-aho viittaakin yllättävään tahoon, kun hän perustelee ruotsin kielen tarpeettomuutta.

– Nyt on puhuttu, että kielitaitovaatimuksesta pitäisi tinkiä, kun palkataan esimerkiksi Somaliasta tai Irakista tulleita ihmisiä kuntien palvelukseen. Tällä tavalla myönnetään, että ruotsin kielen taitoa ei oikeasti tarvita, kun tietyt työntekijät voidaan vapauttaa tästä vaatimuksesta, vertaa Halla-aho
https://www.keskipohjanmaa.fi/155080/ha ... s/04a17087

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 04.08.2017 17:28

Ajatuspaja kirjoitti:
– Nyt on puhuttu, että kielitaitovaatimuksesta pitäisi tinkiä, kun palkataan esimerkiksi Somaliasta tai Irakista tulleita ihmisiä kuntien palvelukseen. Tällä tavalla myönnetään, että ruotsin kielen taitoa ei oikeasti tarvita, kun tietyt työntekijät voidaan vapauttaa tästä vaatimuksesta, vertaa Halla-aho
https://www.keskipohjanmaa.fi/155080/ha ... s/04a17087
Jännä nähdä, kuinka pitkään suomalaiset itse katsovat sivusta ja passiivisina tätä koko ajan eriarvoistuvaa kielishowta...

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 04.08.2017 17:34

pjl69 kirjoitti:
Ajatuspaja kirjoitti:
– Nyt on puhuttu, että kielitaitovaatimuksesta pitäisi tinkiä, kun palkataan esimerkiksi Somaliasta tai Irakista tulleita ihmisiä kuntien palvelukseen. Tällä tavalla myönnetään, että ruotsin kielen taitoa ei oikeasti tarvita, kun tietyt työntekijät voidaan vapauttaa tästä vaatimuksesta, vertaa Halla-aho
https://www.keskipohjanmaa.fi/155080/ha ... s/04a17087
Jännä nähdä, kuinka pitkään suomalaiset itse katsovat sivusta ja passiivisina tätä koko ajan eriarvoistuvaa kielishowta...
Niin, suomen kielen osaamisestahan suvaitsevaisto on valmis tinkimään, jotta maahanmuuttajat työllistyisivät,
mutta suomenkielisillä on AINA vastassa ruotsin kielen osaamisvaatimus...
suomenkielisen työllistyminen on siis sivuseikka!

Vaasassahan tästä asiasta kiistellään yleisesti.. esim. Pohjalainen-lehden vaatimus kielitaitovaatimusten höllentämisestä,
jotta suomenkieliset hakeutuisivat Vaasaan töihin.. Nyt ei halukkaita "Vaasaan-mänijöitä" juuri ole..

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Ei enää valheita muka hyvästä pakkoruotsista

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 12.08.2017 08:54

RKP/folktinget-verkostossa ei kukaan näytä kommentoivan opetusneuvosten kannanottoa. Se on niin kiistaton ja arvovaltainen sinetti pakkoruotsin järjettömyydelle, että se on vaiettava täysin. Minkään median toimittajat eivät myöskään näytä haluavan kajota aiheeseen.

Vastaa Viestiin