Svekomania ja pelot kulttuurin köyhtymisestä?

[Sees]

Wiki kirjoittaa svekomaniasta seuraavaa:

Freudenthalin ja svekomaanien "kaksi kieltä, kaksi kansaa" -malli nousi vastavoimaksi J. V. Snellmanin ajamalle "yksi kieli, yksi mieli" -aatteelle ja sen joskus aggressiivisellekin suomalaistamispolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen.

Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille.

Svekomanian vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaiset rotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa. ---

Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja hallintokulttuuri olivat maan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaistamispolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.

Fennomanian vaatimukset kuulostavat minusta edelleen täysin luontevilta ja oikeutetuilta. Vaikuttavatko svekomanian periaatteet luontevilta ruotsinkielisten piirissä vielä tänään? Onko ruotsin kieli edelleen takeena suomalaisuuden siteille länsimaiseen vapauteen ja hyvinvointiin?

[Eero Nevalainen]

Fennomanian vaatimukset kuulostavat minusta edelleen täysin luontevilta ja oikeutetuilta.

Noh; itse suhtaudun vaatimuksiin ihmisryhmän systemaattisesta, poliittisesta kielistämisestä kielelle X jos sitä sattuu itse puhumaan aina vähän erikoisena vaatimuksena, oli tilanne mikä tahansa. Fennomanian tärkein saavutus oli toki suomenkielisten peruskielioikeuksien saaminen aikaiseksi; ts. oikeus esimerkiksi ylläpitää koulutusta ja sitäkautta omaa kieltä elinvoimaisena sivistyskielenä...

Siis toki svekomania oli ruotsinkielisten omaa nationalismia ja suhtautuminen suomenkielisiin oli mitä oli, mutta voisin ehkä jopa sanoa että jossain määrin heidän näkemyksensä kieliryhmien todellisesta tilanteesta oli realistisempi... (ts. ihan oikeasti surut puhuivat ruotsia ja susut suomea...)

Vaikuttavatko svekomanian periaatteet luontevilta ruotsinkielisten piirissä vielä tänään?

Kielipolitiikka on toki edelleen identiteettipoliittisesti latautunut, ja siksi siitä keskusteleminen on "kiellettyä", tai jos siitä keskustellaan, niin siitä keskustellaan positiiviseen sävyyn ruotsinkielisen ja negatiiviseen sävyyn suomenkielisen kohdalla. Eli siis suruilla on positiivinen kieli-identiteetti, meillä vajavainen ja negatiivinen kieli-identiteetti.

Svekomanian perusperiaatteet suruuden säilyttämisestä yksikielisesti ruotsinkielisenä jouduttiin ihan käytännön pakosta kuoppaamaan joskus 50-luvun jälkeen kun porukka meinasi alkaa sulautumaan tai kuolemaan sukupuuttoon. Tilalle tuli ideologia joka iikan kaksikielisyydestä -- "if you can't beat them, make them join you". Ovela veto sinänsä -- ruotsinkielistämisestä ei voi syyttää kun suomenkielisten kuitenkin "sallitaan" pitää kielensä, kunhan tajuavat oppia myös ruotsin, ja kaikilla on ihanasti kaksi omaa kieltä...

Onko ruotsin kieli edelleen takeena suomalaisuuden siteille länsimaiseen vapauteen ja hyvinvointiin?

Tämä näkemys pomppaa usein esiin puolitahattomasti monelta suomenruotsalaiselta jos asioista lähdetään kunnolla keskustelemaan ja heidän pitää alkaa perustella "erityislaatuisuuttaan" ja patsastelulle pitää löytyä "objektiivisia" perusteluja. Tässä vaiheessa itselläni alkaa kyllä pinna kiristyä ja on yleensä vaikea olla hermostumatta; ajatus on jotenkin niin syvällisen kolonialistinen...