Täältä on näköjään siivottu melkein kaikki lehtikirjoitteluun liittyvät viestit . Kannattaisi ehkä kuitenkin säilyttää linkki puheenjohtaja Rostilan avaukseen Aamulehdessä, joka sai aikaan todella vilkkaan keskustelun:
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema ... 7298.shtml
Rostila Aamulehdessä
-
Pro et contra
- Viestit: 140
- Liittynyt: 20.11.2008 11:25
- Paikkakunta: Tampere
Poistuneet viestit
On asetuksissa ollut näköjään päällä "autosiivous". Toivottavasti asia on nyt korjaantunut. Näitä viestejä ei ollut tarkoitus poistaa.
-
Pro et contra
- Viestit: 140
- Liittynyt: 20.11.2008 11:25
- Paikkakunta: Tampere
Voiko saada takaisin?
Voiko ne saada vielä takaisin?
-
Pro et contra
- Viestit: 140
- Liittynyt: 20.11.2008 11:25
- Paikkakunta: Tampere
Harmittaa
Harmittaa todella, että niin moni kiinnostava viittaus lehdistöön viimeisen yli puolen vuoden ajalta on vahingossa häipynyt täältä. Yritän jollain tavalla palauttaa myös maantieteilijä Veli-Pekka Tynkkysen painavan puheenvuoron siitä, miten ruotsin kielen valta haittaa Itä-Suomen ja Vaasan alueen kehitystä. LInkkiä ei ole.
-
Pro et contra
- Viestit: 140
- Liittynyt: 20.11.2008 11:25
- Paikkakunta: Tampere
Tynkkynen ruotsin kielivallasta
Maantieteen tutkijatohtori Veli-Pekka Tynkkynen kirjoitti Aamulehdessä 29.3.2009:
"Filosofi Michel Foucault on kehottanut epäilemään ajattelumme taustoja, jotta voisimme arvioida kulttuuristen tabujen oikeutusta. Itsenäisen Suomen aikana yksi keskeinen tabu on ollut suomenruotsalaisten valta, jonka kautta kielivähemmistön privilegiot on kyetty ylläpitämään. Keskeinen vallankäytön muoto on pakollinen ruotsin opetus koko maassa.
Tutkijana tähän asiaan ei ole helppo tarttua. Vallitseva diskurssi on määritellyt suomenruotsalaisten privilegiot haastavat tulkinnat äärifennomaanisiksi, vähintäänkin sivistymättömiksi, minkä näen osaksi valtadiskurssin ulossulkevaa logiikka. Tabun vahvuudesta kertoo myös tutkimuksen puute. Esimerkiksi Suomen Akatemian Valta Suomessa-ohjelman 21 hankkeesta yksikään ei suoraan käsittele suomenruotsalaisten valtaa.
Karin Arvidson ja Jan-Erik Enestam listaavat artikkelissaan (AL Asiat 22.3) joukon tekijöitä, jotka puoltavat pakkoruotsin asemaa Suomessa. Ruotsi nähdään pohjoismaisena yleiskielenä, joten Suomen kaksikielisyyden ansiosta kuulumme Pohjoismaiden muodostamaan hyvinvointipeheeseen.
Argumentaatio etenee siis niin, että pohjoismainen yhteistyömme ja jopa hyvinvointivaltiokehityksemme perusta on vaarassa, ellemme vahvista ruotsin kielen asemaa Suomessa.
Omat kokemukseni Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisessa aluetutkimusinstituutissa Nordregiossa Tukholmassa antavat vastakkaisen kuvan "skandinaaviskan" merkityksestä. Eurooppalaiseesa kontekstissamme englanti on se todellinen yhteistyön kieli. Pohjoismaisen yhteistyön virkamies- ja poliitikkotasolta nähtynä ruotsin kielen osaamisen tarve on olemassa, mutta lähes poikkeuksetta siellä Suomea ovatkin edustaneet äidinkielenään ruotsia puhuvat suomalaiset.
Aluekehitystä käsittelevissä Nordregion tutkimuksissa pohjoismaiseen hyvinvointiperheeseen luettiin usein myös Hollanti. Millä perusteella siis Suomi putoaisi tästä ringistä pois, jos pakkoruotsi poistettaisiin?
Pikemminkin olen havahtunut Lappeenrannan ja Vaasan kehitystä tutkiessani pakkoruotsin ongelmallisuuteen. Lappeenrannan keskeisiä menestystekijöitä ovat Venäjä ja venäläiset, joten siellä nuorten kielivalinnan vapaaehtoisuus siirtäisi niin henkilökohtaisia kuin kunnankin resursseja etenkin venäjän opiskeluun.
Venäjän maantiedettä pitkään tutkineena näen, että Pietarin ja Helsingin välinen akseli kasvaa väistämättä kaupunkimaiseksi ketjuksi, jossa kommunikaatio hoituu suomeksi, venäjäksi ja englanniksi.
Kielivalinnan vapaus on jatkossa yksi keskeinen tekijä Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehityksen hyödyntämisessä. Täällä venäjän osaaminen on myös hyvinvointiyhteskuntamme säilyttämisen tae, sillä venäläiset maanomistajat tuottavat jo nyt niin suuren paineen ympäristöä ja paikallisyhteisöjä kohtaan, että kommunikaatiokykyä heidän suuntaansa on parannettava.
Vaasan tutkimusteni kautta puolestaan näen, että pakkoruotsin poistaminen olisi merkittävä askel Vaasan seudulla pitkään jatkuneen kielikiistan lievittämisessä. Alueella on kielirajat ylittävä konsensus siitä, että Vaasan kasvun esteitä on purettava. Kehitystä ovat kuitenkin jarruttaneet maankäytön ja kuntapalveluiden järjestämisen ympärille kasvaneet riidat, joilla on sitkeä kielipoliittinen tausta. Seudun suomenkieliset ovat modernin ajan ristiretkellä ruotsinkielisten kuntien jarrutuspolitiikka vastaan. Pakkoruotsista luopuminen tarkoittaisi, että tällaisten "ristiretkien" kielipoliittiselta tarkoitusperältä nakerrettaisiin pohjaa, jolloin kaksikielisiä seutuja kehitettäisiin jatkossa niiden aitojen vahvuuksien kautta, ei kieli- ja valtadikotomian.
Ruotsin kielen opiskelun pakolle ei ole perusteita nyky-Suomessa. Sitävastoin siellä, missä kaksikielisyys on vahva, kuten Vaasassa ja Porvoosa, ruotsin opiskeluun pitäisi keksiä kannustavia porkkanoita. Tällä taataan se, että näissä kaksikielisissä kunnissa, joita Suomessa on 34, riittää palveluammatteihin ja virkamiehiksi molempien kielten taitajia."
"Filosofi Michel Foucault on kehottanut epäilemään ajattelumme taustoja, jotta voisimme arvioida kulttuuristen tabujen oikeutusta. Itsenäisen Suomen aikana yksi keskeinen tabu on ollut suomenruotsalaisten valta, jonka kautta kielivähemmistön privilegiot on kyetty ylläpitämään. Keskeinen vallankäytön muoto on pakollinen ruotsin opetus koko maassa.
Tutkijana tähän asiaan ei ole helppo tarttua. Vallitseva diskurssi on määritellyt suomenruotsalaisten privilegiot haastavat tulkinnat äärifennomaanisiksi, vähintäänkin sivistymättömiksi, minkä näen osaksi valtadiskurssin ulossulkevaa logiikka. Tabun vahvuudesta kertoo myös tutkimuksen puute. Esimerkiksi Suomen Akatemian Valta Suomessa-ohjelman 21 hankkeesta yksikään ei suoraan käsittele suomenruotsalaisten valtaa.
Karin Arvidson ja Jan-Erik Enestam listaavat artikkelissaan (AL Asiat 22.3) joukon tekijöitä, jotka puoltavat pakkoruotsin asemaa Suomessa. Ruotsi nähdään pohjoismaisena yleiskielenä, joten Suomen kaksikielisyyden ansiosta kuulumme Pohjoismaiden muodostamaan hyvinvointipeheeseen.
Argumentaatio etenee siis niin, että pohjoismainen yhteistyömme ja jopa hyvinvointivaltiokehityksemme perusta on vaarassa, ellemme vahvista ruotsin kielen asemaa Suomessa.
Omat kokemukseni Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisessa aluetutkimusinstituutissa Nordregiossa Tukholmassa antavat vastakkaisen kuvan "skandinaaviskan" merkityksestä. Eurooppalaiseesa kontekstissamme englanti on se todellinen yhteistyön kieli. Pohjoismaisen yhteistyön virkamies- ja poliitikkotasolta nähtynä ruotsin kielen osaamisen tarve on olemassa, mutta lähes poikkeuksetta siellä Suomea ovatkin edustaneet äidinkielenään ruotsia puhuvat suomalaiset.
Aluekehitystä käsittelevissä Nordregion tutkimuksissa pohjoismaiseen hyvinvointiperheeseen luettiin usein myös Hollanti. Millä perusteella siis Suomi putoaisi tästä ringistä pois, jos pakkoruotsi poistettaisiin?
Pikemminkin olen havahtunut Lappeenrannan ja Vaasan kehitystä tutkiessani pakkoruotsin ongelmallisuuteen. Lappeenrannan keskeisiä menestystekijöitä ovat Venäjä ja venäläiset, joten siellä nuorten kielivalinnan vapaaehtoisuus siirtäisi niin henkilökohtaisia kuin kunnankin resursseja etenkin venäjän opiskeluun.
Venäjän maantiedettä pitkään tutkineena näen, että Pietarin ja Helsingin välinen akseli kasvaa väistämättä kaupunkimaiseksi ketjuksi, jossa kommunikaatio hoituu suomeksi, venäjäksi ja englanniksi.
Kielivalinnan vapaus on jatkossa yksi keskeinen tekijä Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehityksen hyödyntämisessä. Täällä venäjän osaaminen on myös hyvinvointiyhteskuntamme säilyttämisen tae, sillä venäläiset maanomistajat tuottavat jo nyt niin suuren paineen ympäristöä ja paikallisyhteisöjä kohtaan, että kommunikaatiokykyä heidän suuntaansa on parannettava.
Vaasan tutkimusteni kautta puolestaan näen, että pakkoruotsin poistaminen olisi merkittävä askel Vaasan seudulla pitkään jatkuneen kielikiistan lievittämisessä. Alueella on kielirajat ylittävä konsensus siitä, että Vaasan kasvun esteitä on purettava. Kehitystä ovat kuitenkin jarruttaneet maankäytön ja kuntapalveluiden järjestämisen ympärille kasvaneet riidat, joilla on sitkeä kielipoliittinen tausta. Seudun suomenkieliset ovat modernin ajan ristiretkellä ruotsinkielisten kuntien jarrutuspolitiikka vastaan. Pakkoruotsista luopuminen tarkoittaisi, että tällaisten "ristiretkien" kielipoliittiselta tarkoitusperältä nakerrettaisiin pohjaa, jolloin kaksikielisiä seutuja kehitettäisiin jatkossa niiden aitojen vahvuuksien kautta, ei kieli- ja valtadikotomian.
Ruotsin kielen opiskelun pakolle ei ole perusteita nyky-Suomessa. Sitävastoin siellä, missä kaksikielisyys on vahva, kuten Vaasassa ja Porvoosa, ruotsin opiskeluun pitäisi keksiä kannustavia porkkanoita. Tällä taataan se, että näissä kaksikielisissä kunnissa, joita Suomessa on 34, riittää palveluammatteihin ja virkamiehiksi molempien kielten taitajia."