vapaakielivalinta.fi

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Pakkor ... 6456747190

HS esitti 13. 8. pakkoruotsin olevan perustuslaillinen kysymys. Näkemys vaatii lennokasta perustuslain tulkintaa.

Perustuslain 17. pykälä takaa ruotsinkielisille oikeuden asioida viranomaisten kanssa omalla kielellään. Perustuslaissa ei sen sijaan edellytetä, että jokainen suomalainen lukee koulussa ruotsia, vaan asiasta on säädetty perusopetuslaissa. Pakollinen ruotsinopetus tuli Suomeen vasta peruskoulu-uudistuksen seurauksena, kun taas kaksi kansalliskieltä meillä on ollut itsenäisyyden alusta saakka.

Viittaus perustuslakiin on kehitelty vasta viime vuosina poliittisiin tarkoitusperiin. Ahvenanmaalla ei nykyäänkään ole pakkosuomea.

Ruotsinkielisiä on 5,6 prosenttia suomalaisista. Heitä pystytään palvelemaan vapaaehtoisten voimin. Pakko-opetus ei ole taannut käytännön kielitaitoa, jolla jokainen suomalainen voisi palvella ruotsiksi.

Laadukkaassa keskustelussa ruotsin asemasta tulisi pykälien sijaan muistaa perustella tärkein: mitä käytännön hyötyä pakollisella ruotsin opiskelulla saavutetaan?

Sampo Terho
Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja
europarlamentaarikko (ps)

Perustuslaissa ei puhuta mitään pakkoruotsista. Tämä on selvä asia. Pakkoruotsia ei voi puolustella perustuslailla.
Suurin osa suomalaisista ei koskaan elämänsä aikana tarvitse ruotsia. Kaikkien suomalaisten ei tarvitse osata ruotsia.

http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi

http://areena.yle.fi/tv/1996855

Perustuslain lukuisat virhetulkinnat kielipolitiikan vinoutumisen taustatekijöinä

Arvoisa Yksikielisen Suomen puolesta –yhdistys

Ehdotuksenne perustuslain muuttamisesta kielipolitiikan järkevöittämiseksi on
tervetullut lisä kielipolitiikan uudistamisen eri vaihtoehtojen pohdintaan.

Yhden virallisen kielen malli olisi arkijärjellä ajatellen kansalaisten enemmistön ja koko maan etu,
eikä sillä loppujen lopuksi olisi merkittäviä seurauksia ruotsinkielisen vähemmistön tosiasiallisen aseman kannalta.

Toimenpiteen hyöty kansalaisten enemmistölle olisi huomattavasti suurempi
kuin sen aiheuttama mahdollinen rajallinen haitta 5%n ruotsinkielisiksi rekisteröidylle vähemmistölle.

Kokonaisvaikutus olisi positiivinen.

Esimerkiksi monikulttuurisuustutkija Pasi Saukkonen on kirjassaan ”Erilaisuuksien Suomi” ehdottanut muutosta perustuslakiin siten, että saamen kielet säädetään Suomen kansalliskieliksi.
Samassa yhteydessä suomen kieli säädettäisiin ainoaksi koko Suomessa viralliseksi kieleksi. Saukkosen ehdotuksessa kansalliskielten määrä siis lisääntyisi, ei vähenisi, kuten yhdistyksen ehdotuksessa. Samalla kansalliskielten rooli muuttuisi symboliseksi, ja kielilainsäädäntö lähemmäksi Ruotsin vuoden 2009 kielilain henkeä, jossa ruotsin kieli säädettiin valtion viralliseksi pääkieleksi ja samalla historiallisille vähemmistökielille annettiin virallisten vähemmistökielten asema.

Suomen koko poliittinen eliitti on nykyisen kahden kansalliskielen sekä kahden virallisen kielen mallin takana yksimielisesti. Myös koulutusjärjestelmän pakkoruotsiin kriittisesti suhtautuvat perussuomalaiset ovat muiden puolueiden mukana selvästi painottaneet kahden virallisen kielen merkitystä – tosin maahanmuuton, globalisaation ja samalla Suomen luonnollisen monikielistymisen torjunnan osana.

Perustuslakipohdinta sisältää runsaasti ”yhteiskunnallisia herkkyyksiä”, joten ehdotuksen vastaanotto erityisesti ns. eliitin parissa lienee totaalisen tyrmäävä. Yhteiskunnan ylätaso on omaksunut eräänlaisen kansallisen itsepetoksen toistaessaan ”kaksikielisyyden rikkautta” ja ruotsin kielen aseman ylikorostamisen tärkeyttä.
Tavallinen kansa, erityisesti nuoret aikuiset, ovat kuitenkin kallistumassa menneeseen maailmaan kuuluvan kahden kansalliskielen mallin kannattamisesta yhden virallisen kielen mallin, pohjoismaisen mallin kannattamiseen, mitä ilmeisimmin pakkoruotsin kiveenhakatun aseman seurauksena.
(Tutkimusaineistoa vuosilta 2012/STTK ja 2017/Tampereen yliopisto/Taloustutkimus/Magma)

Perustuslaki itsessään, sen alkuperäisessä muodossa, oli alunperin nimenomaan enemmistön kannalta suuri parannus aikaisempaan tilanteeseen, jossa suomenkielisillä ei ollut mitään kielellisiä oikeuksia, koska ruotsi oli Suomessa hallinnon ainoa kieli vuoteen 1902 asti.

Ruotsin kieli sai perustuslaillisen asemansa enemmistön hyväntahtoisuuden osoituksena 1919 sillä oletuksella, että ruotsinkielinen väestö itse on kykenevä ylläpitämään omaa kieltään yhteisönsä omin voimin, laajan kulttuuriautonomian ja julkiselle vallalle säädetyn palveluvelvoitteen kautta.

Jokin kuitenkin on ratkaisevasti muuttunut perustuslain TULKINNASSA. Perustuslain kirjain ja henki eivät muuttuneet vuoden 2000 uudessa perustuslaissa, vaan kielipykälä pysyi ennallaan.
Näin ollen perustuslain kirjaimen muuttamisen sijasta pitäisi kielipolitiikan järkevöittämiseen pyrkiä ensin kaikin tavoin perustuslain TULKINNAN muuttamisen kautta, sen alkuperäistä ideaa vastaavaksi.

Mitkä sitten ovat perustuslain kielipykälän TULKINNAN suurimmat virheet?

Ensimmäinen virhetulkinta liittyy suoraan kielipykälän ”velvollinen” –muotoiluun.
17§ toteaa, että
julkisella vallalla on velvollisuus turvata kansalaisen kielelliset oikeudet .
Kyseessä on siis perustuslakien tyypillinen perusoikeus-näkökulma. Kansalaisella on perusoikeuksia, ja julkinen valta on velvollinen turvaamaan kansalaisen perusoikeudet, kielipykälässä siis kielelliset oikeudet.
KOROSTUS: Julkinen valta on velvollinen! Tähän kiteytyy perustuslain kielipykälän kirjain ja henki:
Kansalaisella on kielelliset oikeudet ja julkisella vallalla on kielelliset velvollisuudet.

Vuonna 1968 peruskoulu-uudistuksessa poliittisen lehmänkaupan seurauksena syntynyt ruotsin kielen opiskeluvelvollisuus kääntää tämän asetelman ylösalaisin ja aiheuttaa yleisimmän virhetulkinnan:

VIRHETULKINTA 1: Jotta julkinen valta voi turvata ruotsinkielisten kielelliset oikeudet perustuslain vaatimusten mukaisesti, jokaikisen suomalaisen on uhrattava vuosikausia aikaansa ruotsin kielen opintoihin, jotta voi työllistyä ruotsinkielisiä palvelevaksi julkisen vallan käyttäjäksi, virkamieheksi”.
Tämä virhetulkinta on johtanut siihen, että todellisuudessa
ruotsinkielisten kielellisistä oikeuksista on tullut suomenkielisten kielellisiä velvollisuuksia.

Tällainen asetelma ei ole perustuslain hengen mukainen, vaan edustaa pikemminkin kielipoliittista kastilaitosta, jossa jokaikisen enemmistöön kuuluvan tarpeet ja toiveet syrjäytetään, jotta vähemmistöön kuuluvan oikeudet ja intressit toteutuvat. Kyse ei ole demokratiasta, vaan vähemmistödiktatuurista.
Asiaa on vatvottu viimeiset 30 vuotta, mutta pohdinnassa on keskitytty lähinnä virhetulkinnan seurausvaikutuksiin, ei itse virhetulkintaan.
Tärkeämmäksi keskustelunaiheeksi tuleekin nostaa juuri perustuslain virhetulkinta itsessään.
”ruotsinkielisillä kielelliset oikeudet, suomenkielisillä kielelliset velvollisuudet”

Virhetulkinnan oikaisu: Tajutaan perustuslain todellinen, alkuperäinen henki:
Julkinen valta on velvollinen, kansalainen ei ole henkilökohtaisesti velvollinen. Ruotsinkielisillä on kielelliset oikeudet, julkisella vallalla on velvollisuus turvata ruotsinkielisten kielelliset oikeudet (17§)
Vain mielikuvitus on rajana, millaisilla erilaisilla keinoilla julkinen valta voi turvata kielelliset oikeudet.



VIRHETULKINTA 2:
Vastaväitteenä edelliseen virhetulkintaan esitetään usein seuraava virhetulkinta:
”Koska ruotsinkieliset joutuvat lukemaan suomea pakolla, myös suomenkieliset on perustuslain vastavuoroisuusperiaatteen mukaan pakotettava lukemaan ruotsia”
Tämä asetelma ei ole mitenkään kytköksissä perustuslakiin. Kuten aiemmin todettiin, perustuslaki ei velvoita kansalaista opiskelemaan kansalliskieltä: Perustuslaissa ei siis ole kansalliskielivelvollisuutta, vaan kansalliskielioikeus. Ruotsinkielisenkään ei siis ole pakko opiskella suomea - perustuslain nojalla.
Maailmanlaajuisesti maan tai alueen enemmistökieli on kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoon tai matematiikkaan verrattava perustaito. Yksikielisesti ruotsinkieliset ovat hupeneva vähemmistö, jonka oman intressin mukaista on oppia samat perustaidot kuin koko muu väestö eli tässä tapauksessa alle 5%n vähemmistön on tarkoituksenmukaista opiskella maan selkeä enemmistökieli suomi.
Suomenruotsalaiset ovat keskuudessaan kehittäneet perustuslaintulkinnan, jossa vähemmistön välttämättömästä perustaidosta tehdään kostopolitiikalla enemmistön tarpeeton ”perustaito”.
Vähemmistökielen (huomattavasti vähemmän käytetyn kansalliskielen) osaaminen ei todellisuudessa ole sellainen perustaito, että jokaikisen suomalaisen olisi se elämässä menestyäkseen osattava.
Kun perustuslain kielipykälä säädettiin ensimmäisen kerran 1919, suomenkielisistä vain 4 % opiskeli ruotsia ja ennen peruskoulu-uudistusta 1968 osuus oli noin 20%. Valtaenemmistö pystyi silloin ja pystyisi edelleenkin elämään elämänsä täysipainoisesti ilman vähemmistön puhuman kielen osaamista.
Omituisinta tässä kostopolitiikan kaltaisessa perustuslain virhetulkinnassa on se, että yksikielisesti ruotsinkielisten osuus on laskenut jatkuvasti viimeiset sata vuotta, mutta ruotsin kielen osaamisvaatimuksia jokaikisen julkisen vallan käyttäjän osalta on samaan aikaan tiukennettu,vaikka perustaito-ominaisuus on koko ajan vähemmän relevantti myös aluetasolla. Suomen ruotsinkielisenemmistöisillä alueilla asuu vain 1% suomenkielisestä väestöstä, yksi sadasta suomenkielisestä siis.
Perustuslain ”vastavuoroisuuden” nimissä noin 1 % kaikista suomenkielisistä voisi kuulua pakollisen ruotsin opiskelun piiriin kyseisillä alueilla, ja näissä RKP-kunnissa ruotsi onkin jo nykyään poikkeuksetta pakollinen ja ainoa mahdollinen A1-kieli kunnan omalla päätöksellä.

Virhetulkinnan oikaisu :
Perustuslain kirjain ei velvoita jokaista vähemmän käytetyn kansalliskielen puhujaa opiskelemaan enemmän käytettyä kansalliskieltä. Vähemmistön luontaisen perustaidon opiskelun käytännön välttämättömyyden kostaminen enemmistölle ei ole perustuslain kirjaimeen kirjattu vaatimus eikä missään nimessä perustuslain hengen mukainen. Perustuslain 17§ ei edellytä kostopolitiikkaa.

VIRHETULKINTA 3:
Suomi on kaksikielinen maa: ”Yksi kansa, kaksi kieltä”
Tämä tulkinta on propagandan huippu:Koko poliittinen eliitti julistaa ”perustuslakiin vedoten” maan ja kansan kaksikielisyyden rikkautta pyhän mantran kaltaisesti. Tämä siitä huolimatta, että jopa perustuslain kielipykälä mainitsee useamman kielen kuin kaksi. Todellisuus on sitäkin monimuotoisempi:
Suomessa puhutaan ainakin 200 eri kieltä, joten kaksikielisyys rajoittuneena ruotsin kielen korostamiseen on muiden kielten sekä muiden kielten ja suomen muodostamien erilaisten kaksikielisyyksien vähättelyä, josta on lyhyt askel syrjintään kielen perusteella, jollainen syrjintä kielletään perustuslain 6§ mukaan.
Virhetulkinnan oikaisu: ”Kaksikielisyyden rikkaus” sulkee pois monikielisyyden rikkauden. Luovutaan propagandistisesta ”kaksikielisyyden rikkaus” –hokemasta koko maan kielioloja koskevana väitteenä.
Yksilökohtainen kaksikielisyys toki on rikkautta, mutta muillekin kaksikielisyyksille kuin ruotsi-kaksikielisyydelle pitää antaa niille kuuluva kunnioitus ja arvostus.
Perustuslain 17§ tulisi tässä mielessä joka tapauksessa uudistaa lisäämällä sinne ”kielellinen monimuotoisuus” ahtaan ja poissulkevan kansalliskielikirjauksen sijasta. Tosiasiallisen monikielisyyden arvostaminen ei ole ristiriidassa virallisen yksikielisyyden kanssa (vertaa Ruotsin kielilaki 2009)
Kielipolitiikan uskottavuuden kannalta ikävä tosiasia on se, että yksikielisesti ruotsinkielisen väestön osuuden ollessa enää vain noin 2% koko väestöstä, perustuslain kirjaimenkin noudattaminen on suurimmassa osassa Suomea käytännössä mahdotonta.
Tässä mielessä yhdistyksen avaus voi avata silmiä sille, että paitsi perustuslain virheellinen TULKINTA myös perustuslain KIRJAIN alkaa kieltämättä olla vanhentunut, aikansa elänyt.

VIRHETULKINTA 4:
Jokaisen suomalaisen on tehtävä uhrauksia ruotsin kielelle, koska Suomi kuuluu
pohjoismaiseen yhteisöön,
jonka yhteinen kieli on ruotsi.
Perustuslain näkökulmasta tämä vaatimus on täysin perusteeton. Suomen perustuslaissa ei ole mainintaa pohjoismaisesta yhteydestä saati sen aiheuttamasta velvollisuudesta osata ruotsia.
Sen sijaan Euroopan Unionin jäsenyys on kirjattu Suomen perustuslakiin, joten eurooppalaisten kielten opiskeleminen olisi vähintään yhtä relevanttia kuin ruotsin kielen pakottaminen epämääräisen ”arvoyhteisöön” kuulumisen aiheuttamana velvoitteena.
Suljetaanko Suomi pois ”pohjoismaisesta perheestä”, jos ruotsilla ei olisi kansalliskieliasemaa?
Suomi nojaa turvallisuuspolitiikassaan Euroopan Unionin jäsenyyteen ja on niin integroitunut NATOon ja transatlanttiseen yhteistyöhön kuin vain on mahdollista ilman NATO-jäsenyyttä.
Ruotsi puolestaan nojaa USAn tukeen. Suomen vahva liittolaissuhde Ruotsiin on siis peitelty liittolaissuhde USAhan. Ruotsin ja USAn sotilaallisen ja tuvallisuuspoliittisen yhteistyön kieli on englanti, ei ruotsi.
Siksi ruotsin kansalliskieliaseman poistaminen ei aiheuta seurauksia turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, koska länteen kuulumisen kieli on joka tapauksessa englanti, vaikka se ei olekaan mikään länteen kuulumisen kriteeri, vaan kriteerinä on yhteinen eurooppalais-amerikkalainen arvopohja.
Venäjä ei Suomen ”taiteilusta” piittaa, vaan katsoo Suomen kuuluvan automaattisesti länsiliittoutumaan, joten siinäkin mielessä ei kannata yrittää ”hämätä” Venäjää enää 2000-luvulla muistellen 1700-lukua.

Virhetulkinta 5:
”Kansalliskielten välillä tulkkaaminen viranomaisessa on kielletty”
Tämä suurelle yleisölle tuntematon ja täysin käsittämätön virhetulkinta on vallalla erityisesti ruotsinkielisten virkamiesten parissa, mutta jopa kokoomuksen Henna Virkkunen kuntaministerinä toimiessaan tulkitsi kuntaliitosten kielitaitovaatimuksia siten, että suomenkielisen virkamiehen palvelua ei voi kääntää tai tulkata ruotsin kielelle ruotsinkielistä asiakasta palveltaessa. Virkkunen vetosi tässä juuri perustuslain 17§ ”samoin perustein” kirjaukseen. Vaatimus on käsittämätön, koska tulkattuna ruotsinkielinen saa parempaa palvelua kuin virkamiesruotsin todistuksen ”tyydyttävä ruotsi”, jota virkamiehen kielitaitovaatimuksissa kaksikielisissä kunnissa vaaditaan.

Virhetulkinnan oikaisu: ”Samoin perustein” tarkoittaa sitä, että esim Pietarsaaressa ummikkoruotsalainen lääkäri voi palvella suomenkielistä asiakasta tulkin ja käännösten avulla. Kyseessä ei siis ole yksipuolinen toimi, vaan tulkkausta ja erityisesti digitalisaation myötä kehittynyttä käännösteknologiaa voitaisiin käyttää kumpaankin suuntaan.
Suomessa on eri ministeriöiden, julkisen hallinnon ja eduskunnan käytössä maailman kattavin käännösmateriaali kieliparilla suomi-ruotsi.

VIRHETULKINTA 6:
”Jos suomen- ja ruotsinkielinen lakiteksti ovat ristiriidassa, kummatkin ovat yhtä päteviä”
Tämä on varsin tuore ilmiö, jota on pohdittu aivan viime aikoina.
Yksittäiset lakitekstit ovat olleet erisisältöisiä riippuen siitä, luetaanko teksti ruotsinkielisestä lakikirjasta vai suomenkielisestä lakikirjasta. Koska Ahvenanmaalla kieltäydytään ymmärtämästä suomea, siellä on sovellettu ruotsinkielistä lakitekstiä, joka on ollut ristiriidassa suomenkielisen lakitekstin kanssa.
Onneksi tässä asiassa jopa oikeusministeri on tulkinnut perustuslakia terveellä järjellä eli että suomenkielinen lakiteksti on oikea ja pätevä, ja ruotsinkielinen lakiteksti on vain käännös, virheellinen käännös. Tämä alleviivaa suomen kielen todellista asemaa Suomen pääkielenä, ja ruotsin asemaa vähemmistökielenä, vaikka tällaista kirjausta perustuslaki ei tunne.
Perustuslakifundamentalismi perustuslain tulkinnassa suomen kielen vahingoksi näyttää tämän esimerkin valossa olevan tyypillisempää suomenruotsalaisiksi ”kääntyneille” ja täysin kaksikielisille, ruotsinkielisiksi rekisteröityneille kuin suomenruotsalaisille itselleen.



VIRHETULKINTA 7:
”Perustuslaki vaatii yksikielisesti ruotsinkielisen hallinnon, jotta ruotsinkielisten kielelliset oikeudet toteutuvat samoin perustein”
Tämä väite voidaan kumota vetoamalla siihen, että samalla tavalla myös suomenkielisillä pitäisi olla mahdollisuus yksikielisesti suomenkieliseen hallintoon. Suomessa ei kuitenkaan ole yksikielisesti suomenkielistä hallintoa muualla kuin yksikielisesti suomenkielisissä kunnissa. Hallintouudistusten myötä hallinto on muutettu keinotekoisesti kaksikieliseksi myös niissä rakenteissa, missä ruotsinkielisten osuus on mitattavissa promilleina, ei siis edes prosentteina.
Valtionhallinto on kaksikielinen, mutta vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan suomenkielinen virkamies ei ruotsia todellisuudessa työssään käytä (Jyväskylän yliopisto:Tiia Turkia pro gradu-tutkielma)
Vain 10% suomenkielisistä valtionhallinnon virkamiehistä käytti ruotsia vähintään kerran viikossa.
Kielelliset oikeudet eivät siis vaadi erillistä ruotsinkielistä hallintoa, vaan ruotsia äidinkielenään puhuvia virkamiehiä ja edellä mainittuja toimivia käännöstoimintoja.
Kiintoisa yksityiskohta on, että Suomessa ei ole enää lainkaan yksikielisesti ruotsinkielisiä kuntia, ei maakuntia eikä sairaanhoitopiirejä, joten jokaisella organisaatiolla on valmius toimia suomen kielellä.


VIRHETULKINTA 8:
Mitään demokratiavajetta ei ole, koska ”kansaa edustaa vapailla vaaleilla valittu eduskunta”.
”Edustuksellinen demokratia on todellista kansanvaltaa”.
Eduskunnan enemmistö ei ole koskaan kannattanut suomenkielisten vapauttamista ruotsivelvollisuudesta, vaikka mielipidetiedustelut ovat vuosikymmeniä viestittäneet suomenkielisten enemmistön vastustavan ruotsin kielen henkilökohtaista velvoittavuutta jokaikisen kansalaisen velvollisuutena.
Mielipidetiedusteluissa selvitetyllä kansan enemmistön mielipiteellä ei siis ole ollut mitään merkitystä.
Virhetulkinnan oikaisu: Vuosikymmenestä toiseen kansan enemmistön tahto on ollut tehdä ruotsin opiskelusta vapaaehtoista. Demokratian toteutumattomuus on johtanut paitsi pakkoruotsin, myös ruotsin kielen kansalliskieliaseman ja yhä laajempaan kyseenalaistamiseen. Demokratian toimimattomuus on havaittavissa kieli-ilmapiiritutkimuksissa. Keskiverto suomalainen ei palvele ruotsinkielistä ruotsin kielellä, koska kielen pakkosyöttö on aiheuttanut laajan antipatian kielen käyttöä kohtaan.
Tässä toistuu sortokausien passiivinen vastarinta, joka on havaittavissa yhteiskunnan kaikilla tasoilla poliittista ja poliiittisin perustein nimitettyä virkamieskunnan ylintä johtoa lukuunottamatta.
Demokratiavajeella on myös vakavampia seurauksia:
Kansa ei tutkimusten mukaan koe voivansa vaikuttaa asioihin puolueiden kautta, mikä johtaa edustuksellisen demokratian uskottavuuden ja laajemmin jopa lainsäädännön legitimiteetin kyseenalaistamisen lisääntymiseen, mikä puolestaan johtaa yhteiskunnan vakauden kannalta kielteiseen kehitykseen.
Ikivanha tuomarinohje on tässäkin ajankohtainen: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”'

Yhteenveto:

Nykyisessä perustuslain ja kielilakien tulkinnassa on sisäänrakennettuna hierarkia-ajattelu, joka ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisarvo on jakamaton:
Ruotsinkielisten tarpeet menevät nykyjärjestelmässä aina suomenkielisten tarpeiden edelle.
Tämä ruotsin kielen privilegio nähtiin hallintorakenteiden osalta konkreettisesti Kokkolan suuntautumisessa 2009 ja Vaasan keskussairaalan kiistassa 2016.
Yksilön kannalta hierarkia näkyy suomenkielisen enemmistön ruotsipakossa ja erityisesti korkeakoulujen pakkoruotsissa eli virkamiesruotsissa, joissa hierarkia toteutuu äärimmillään:
”Ruotsinkieliselle yksilölle taataan kielelliset oikeudet
säätämällä suomenkieliselle yksilölle kielelliset velvollisuudet”

Yleisellä tasolla hierakia toteutuu siten, että ruotsinkieliset vaativat samat oikeudet kuin enemmistöllä, mutta sen lisäksi he vaativat positiivista erityiskohtelua ”vähemmistöaseman perusteella”.
Tämän seurauksena ruotsin kielellä on tosiasiassa kielipoliittinen privilegio enemmistön kustannuksella-perustuslain virhetulkintojen kautta suorastaan perustuslain vastaisesti.
Hierarkia-ajattelu ei sisälly perustuslain 17§ kirjaimeen eikä henkeen, mutta sen nykyinen tulkinta on kuvatun hierarkia-ajattelun kaltainen. Toisaalta sama hierarkia-ajattelu ulottuu historiaan, jossa suomea puhuvan ”suomalaisen kansan” olemassaolo kielletään ennen Suomen itsenäistymistä, vaikka toisaalta samoilla alueilla Ruotsin vallan aikana asuneet saamelaiset yleisesti tunnustetaan alkuperäiskansaksi.
Hierarkia linkittyy selvästi myös pohjoismaiseen yhteistyöhön, ja ilmenee pohjoismaisen kielipoliittisen vastavuoroisuusperiaatteen noudattamatta jättämisenä.

”Ruotsinkielinen Suomessa on sata kertaa arvokkaampi kuin suomenkielinen on Ruotsissa”
Tämä inhorealistinen päätelmä perustuu niiden taloudellisten panosten vertailuun, joita yhtäältä Ruotsi käyttää suomenkielisten vähemmistöoikeuksien turvaamiseen ja toisaalta siihen, miten paljon Suomi panostaa ruotsinkieliseen väestöön ja sen suoranaisiin etuoikeuksiin.
Taustalla on edellämainittu poliittinen kielellisen hierarkian periaate.
Perustuslaki on aina juridiikan ja politiikan välimaastossa tarpomista, joten vaihtoehtona perustuslain muuttamisvaatimukselle voisi panostaa perustuslain TULKINNAN radikaaliin muuttamiseen keskittymällä edellämainittujen virhetulkintojen oikaisemiseen.
Toki jokainen Suomen kielipolitiikan vinoutuneisuuteen kyllästynyt kansalainen voi ymmärtää täysin sen turhautumisen, jonka perustuslain virhetulkinnat ja kielikeskustelun ohjaaminen sivuraiteille on aiheuttanut ja jonka seurauksena perustettu yhdistys on päättänyt vaatia perustuslain KIRJAIMEN muutosta, koska virhetulkintojen perusolemuksesta ei edes keskustella, vaan keskitytään virhetulkintojen seurausvaikutusten haitallisuuden asteesta kiistelemiseen.

On ymmärrettävää, että yksiselitteinen kirjaus ei antaisi tilaa virhetulkinnoille, kuten perustuslain nykyinen varsin lavea ja monitulkintainen muotoilu todistettavasti antaa- suomenkielisten vahingoksi.
Siinä mielessä tavallinen kansalainen voi suhtautua myönteisesti ruotsin kielen kansalliskieliaseman lakkauttamiseen perustuslain muutoksen kautta, kunhan ruotsinkielisten kielelliset oikeudet turvataan vähemmistökielilainsäädännön pohjalta. Ruotsin kielen asema Suomessa raportoidaan jo nyt Euroopan Neuvostolle ”vähemmistö- ja alueellisena kielenä”, ei kansalliskielenä.
Perustuslain muutos yhdenmukaistaisi Suomen kansallisen lainsäädännön Eurooppaan suuntautuvaa raportointia vastaavaksi, jolloin eliitin parissa vallitseva massiivinen kansallinen itsepetos loppuisi.

Kehitysehdotuksena yhdistykselle pohdittavaksi voisi kuitenkin mainita jonkinlaisen selvityksen tekemisen siitä, mitä konkreettisia seurausvaikutuksia ruotsin kansalliskieliaseman lakkauttaminen aiheuttaisi ruotsinkielisille ja syntyisikö tästä ihmisoikeusongelmia mainitun Euroopan Neuvoston silmissä.

Esim. miten käy ruotsinkielisten koulujen tai varuskunnan tai ruotsinkielisen YLEn ja muun median.

Näitä kysymyksiä on syytä pohtia aivan konkretian tasolla.
Suomenkielisille ja koko ajan kasvavalle vieraskielisten joukolle yhden virallisen kielen malli toisi vain parannuksia ja turhan kuormituksen helpotusta verrattuna nykytilanteeseen.

Sitä ei kukaan kiistäne.

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: ↑10.11.2020 19:00 Perustuslain lukuisat virhetulkinnat kielipolitiikan vinoutumisen taustatekijöinä

Arvoisa Yksikielisen Suomen puolesta –yhdistys

---

Olet kirjoittanut todella painavaa asiaa, kiitos!

Tässä otan siitä pätkiä selkiyttääkseni omia ajatuksiani:

Ruotsin kieli sai perustuslaillisen asemansa enemmistön hyväntahtoisuuden osoituksena 1919 sillä oletuksella, että ruotsinkielinen väestö itse on kykenevä ylläpitämään omaa kieltään yhteisönsä omin voimin, laajan kulttuuriautonomian ja julkiselle vallalle säädetyn palveluvelvoitteen kautta.

Jokin kuitenkin on ratkaisevasti muuttunut perustuslain TULKINNASSA. Perustuslain kirjain ja henki eivät muuttuneet vuoden 2000 uudessa perustuslaissa, vaan kielipykälä pysyi ennallaan. Näin ollen perustuslain kirjaimen muuttamisen sijasta pitäisi kielipolitiikan järkevöittämiseen pyrkiä ensin kaikin tavoin perustuslain TULKINNAN muuttamisen kautta, sen alkuperäistä ideaa vastaavaksi.

Mielestäni tämä on hyvä lähtökohta jatkotyöskentelylle!

Ja sitten olet kirjannut perustuslain nykyiset virhetulkinnat (kahdeksan kaikkiaan), joita on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana työstetty niin median kuin juristien ja poliitikkojen sekä tieteentekijöitten pakkoruotsiverkostoissa:

VIRHETULKINTA 1:
Jotta julkinen valta voi turvata ruotsinkielisten kielelliset oikeudet perustuslain vaatimusten mukaisesti, jokaikisen suomalaisen on uhrattava vuosikausia aikaansa ruotsin kielen opintoihin ---
ruotsinkielisten kielellisistä oikeuksista on tullut suomenkielisten kielellisiä velvollisuuksia.

Virhetulkinnan oikaisu: Tajutaan perustuslain todellinen, alkuperäinen henki: Julkinen valta on velvollinen, kansalainen ei ole henkilökohtaisesti velvollinen.

VIRHETULKINTA 2:
”Koska ruotsinkieliset joutuvat lukemaan suomea pakolla, myös suomenkieliset on perustuslain vastavuoroisuusperiaatteen mukaan pakotettava lukemaan ruotsia”
Tämä asetelma ei ole mitenkään kytköksissä perustuslakiin. --- Suomen ruotsinkielisenemmistöisillä alueilla asuu vain 1% suomenkielisestä väestöstä, yksi sadasta suomenkielisestä siis. --- ”vastavuoroisuuden” nimissä noin 1 % kaikista suomenkielisistä voisi kuulua pakollisen ruotsin opiskelun piiriin kyseisillä alueilla, ja näissä RKP-kunnissa ruotsi onkin jo nykyään poikkeuksetta pakollinen ja ainoa mahdollinen A1-kieli kunnan omalla päätöksellä.

Virhetulkinnan oikaisu :
Perustuslain kirjain ei velvoita jokaista vähemmän käytetyn kansalliskielen puhujaa opiskelemaan enemmän käytettyä kansalliskieltä.

VIRHETULKINTA 3:
Suomi on kaksikielinen maa: ”Yksi kansa, kaksi kieltä”
Tämä tulkinta on propagandan huippu --- kaksikielisyys rajoittuneena ruotsin kielen korostamiseen on muiden kielten sekä muiden kielten ja suomen muodostamien erilaisten kaksikielisyyksien vähättelyä, josta on lyhyt askel syrjintään kielen perusteella, jollainen syrjintä kielletään perustuslain 6§ mukaan.

Virhetulkinnan oikaisu: ”Kaksikielisyyden rikkaus” sulkee pois monikielisyyden rikkauden. Luovutaan propagandistisesta ”kaksikielisyyden rikkaus” –hokemasta koko maan kielioloja koskevana väitteenä.
Yksilökohtainen kaksikielisyys toki on rikkautta, mutta muillekin kaksikielisyyksille kuin ruotsi-kaksikielisyydelle pitää antaa niille kuuluva kunnioitus ja arvostus. Perustuslain 17§ tulisi tässä mielessä joka tapauksessa uudistaa lisäämällä sinne ”kielellinen monimuotoisuus” ahtaan ja poissulkevan kansalliskielikirjauksen sijasta. ---

VIRHETULKINTA 4:
Jokaisen suomalaisen on tehtävä uhrauksia ruotsin kielelle, koska Suomi kuuluu pohjoismaiseen yhteisöön,
jonka yhteinen kieli on ruotsi.

Perustuslain näkökulmasta tämä vaatimus on täysin perusteeton. Suomen perustuslaissa ei ole mainintaa pohjoismaisesta yhteydestä saati sen aiheuttamasta velvollisuudesta osata ruotsia. Sen sijaan Euroopan Unionin jäsenyys on kirjattu Suomen perustuslakiin, joten eurooppalaisten kielten opiskeleminen olisi vähintään yhtä relevanttia kuin ruotsin kielen pakottaminen epämääräisen ”arvoyhteisöön” kuulumisen aiheuttamana velvoitteena. ---

VIRHETULKINTA 5:
”Kansalliskielten välillä tulkkaaminen viranomaisessa on kielletty”
Tämä suurelle yleisölle tuntematon ja täysin käsittämätön virhetulkinta on vallalla erityisesti ruotsinkielisten virkamiesten parissa --- Vaatimus on käsittämätön, koska tulkattuna ruotsinkielinen saa parempaa palvelua kuin virkamiesruotsin todistuksen ”tyydyttävä ruotsi”, jota virkamiehen kielitaitovaatimuksissa kaksikielisissä kunnissa vaaditaan.

Virhetulkinnan oikaisu: ”Samoin perustein” tarkoittaa sitä, että esim Pietarsaaressa ummikkoruotsalainen lääkäri voi palvella suomenkielistä asiakasta tulkin ja käännösten avulla. Kyseessä ei siis ole yksipuolinen toimi, vaan tulkkausta ja erityisesti digitalisaation myötä kehittynyttä käännösteknologiaa voitaisiin käyttää kumpaankin suuntaan. ---

VIRHETULKINTA 6:
”Jos suomen- ja ruotsinkielinen lakiteksti ovat ristiriidassa, kummatkin ovat yhtä päteviä”

--- suomenkielinen lakiteksti on oikea ja pätevä, ja ruotsinkielinen lakiteksti on vain käännös, virheellinen käännös. Tämä alleviivaa suomen kielen todellista asemaa Suomen pääkielenä, ja ruotsin asemaa vähemmistökielenä, vaikka tällaista kirjausta perustuslaki ei tunne. ---

VIRHETULKINTA 7:
”Perustuslaki vaatii yksikielisesti ruotsinkielisen hallinnon, jotta ruotsinkielisten kielelliset oikeudet toteutuvat samoin perustein”

--- Vain 10% suomenkielisistä valtionhallinnon virkamiehistä käytti ruotsia vähintään kerran viikossa.
Kielelliset oikeudet eivät siis vaadi erillistä ruotsinkielistä hallintoa, vaan ruotsia äidinkielenään puhuvia virkamiehiä ja edellä mainittuja toimivia käännöstoimintoja.

Kiintoisa yksityiskohta on, että Suomessa ei ole enää lainkaan yksikielisesti ruotsinkielisiä kuntia, ei maakuntia eikä sairaanhoitopiirejä, joten jokaisella organisaatiolla on valmius toimia suomen kielellä.

VIRHETULKINTA 8:
Mitään demokratiavajetta ei ole, koska ”kansaa edustaa vapailla vaaleilla valittu eduskunta”.
”Edustuksellinen demokratia on todellista kansanvaltaa”.

Eduskunnan enemmistö ei ole koskaan kannattanut suomenkielisten vapauttamista ruotsivelvollisuudesta, vaikka mielipidetiedustelut ovat vuosikymmeniä viestittäneet suomenkielisten enemmistön vastustavan ruotsin kielen henkilökohtaista velvoittavuutta --- Demokratian toteutumattomuus on johtanut paitsi pakkoruotsin, myös ruotsin kielen kansalliskieliaseman ja yhä laajempaan kyseenalaistamiseen. ---
Tässä toistuu sortokausien passiivinen vastarinta, joka on havaittavissa yhteiskunnan kaikilla tasoilla poliittista ja poliiittisin perustein nimitettyä virkamieskunnan ylintä johtoa lukuunottamatta.

Demokratiavajeella on myös vakavampia seurauksia: Kansa ei tutkimusten mukaan koe voivansa vaikuttaa asioihin puolueiden kautta, mikä johtaa edustuksellisen demokratian uskottavuuden ja laajemmin jopa lainsäädännön legitimiteetin kyseenalaistamisen lisääntymiseen, mikä puolestaan johtaa yhteiskunnan vakauden kannalta kielteiseen kehitykseen.

Ikivanha tuomarinohje on tässäkin ajankohtainen: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”'

Ruotsi menee nyt aina suomen edelle, suomenkielisten tarpeiden edelle, suomenkielisten opiskelijoitten tarpeitten edelle, enemmistön tarpeitten edelle, suomalaisten historian edelle...

Ruotsinkielisten tarpeet menevät nykyjärjestelmässä aina suomenkielisten tarpeiden edelle.
---
Yksilön kannalta hierarkia näkyy suomenkielisen enemmistön ruotsipakossa ja erityisesti korkeakoulujen pakkoruotsissa eli virkamiesruotsissa, joissa hierarkia toteutuu äärimmillään: ”Ruotsinkieliselle yksilölle taataan kielelliset oikeudet säätämällä suomenkieliselle yksilölle kielelliset velvollisuudet”

--- ruotsinkieliset vaativat samat oikeudet kuin enemmistöllä, mutta sen lisäksi he vaativat positiivista erityiskohtelua ”vähemmistöaseman perusteella”. --- ruotsin kielellä on tosiasiassa kielipoliittinen privilegio enemmistön kustannuksella - perustuslain virhetulkintojen kautta suorastaan perustuslain vastaisesti.

--- sama hierarkia-ajattelu ulottuu historiaan, jossa suomea puhuvan ”suomalaisen kansan” olemassaolo kielletään ennen Suomen itsenäistymistä, vaikka toisaalta samoilla alueilla Ruotsin vallan aikana asuneet saamelaiset yleisesti tunnustetaan alkuperäiskansaksi.

Osallisuudessa pohjoismaisuuteen toistuu sama virhetulkinta, joka ohittaa suomenkielisyyden merkityksen.

Hierarkia linkittyy selvästi myös pohjoismaiseen yhteistyöhön, ja ilmenee pohjoismaisen kielipoliittisen vastavuoroisuusperiaatteen noudattamatta jättämisenä.

”Ruotsinkielinen Suomessa on sata kertaa arvokkaampi kuin suomenkielinen on Ruotsissa”
Tämä inhorealistinen päätelmä perustuu niiden taloudellisten panosten vertailuun, joita yhtäältä Ruotsi käyttää suomenkielisten vähemmistöoikeuksien turvaamiseen ja toisaalta siihen, miten paljon Suomi panostaa ruotsinkieliseen väestöön ja sen suoranaisiin etuoikeuksiin.

Taustalla on edellämainittu poliittinen kielellisen hierarkian periaate.

Perustuslain tulkintaa on viety tarkoitushakuisesti järjettömään suuntaan, kai sitä voitaisiin uudelleen myös järkevöittää?

Perustuslaki on aina juridiikan ja politiikan välimaastossa tarpomista, joten vaihtoehtona perustuslain muuttamisvaatimukselle voisi panostaa perustuslain TULKINNAN radikaaliin muuttamiseen keskittymällä edellämainittujen virhetulkintojen oikaisemiseen.

Toki jokainen Suomen kielipolitiikan vinoutuneisuuteen kyllästynyt kansalainen voi ymmärtää täysin sen turhautumisen, jonka perustuslain virhetulkinnat ja kielikeskustelun ohjaaminen sivuraiteille on aiheuttanut ja jonka seurauksena perustettu yhdistys on päättänyt vaatia perustuslain KIRJAIMEN muutosta, koska virhetulkintojen perusolemuksesta ei edes keskustella, vaan keskitytään virhetulkintojen seurausvaikutusten haitallisuuden asteesta kiistelemiseen.

Tarvitaanko selvitys ruotsin aseman muuttamisen vaikutuksiin?

--- Ruotsin kielen asema Suomessa raportoidaan jo nyt Euroopan Neuvostolle ”vähemmistö- ja alueellisena kielenä”, ei kansalliskielenä. Perustuslain muutos yhdenmukaistaisi Suomen kansallisen lainsäädännön Eurooppaan suuntautuvaa raportointia vastaavaksi, jolloin eliitin parissa vallitseva massiivinen kansallinen itsepetos loppuisi.

Kehitysehdotuksena --- selvityksen tekemisen siitä, mitä konkreettisia seurausvaikutuksia ruotsin kansalliskieliaseman lakkauttaminen aiheuttaisi ruotsinkielisille ja syntyisikö tästä ihmisoikeusongelmia mainitun Euroopan Neuvoston silmissä.

Esim. miten käy ruotsinkielisten koulujen tai varuskunnan tai ruotsinkielisen YLEn ja muun median.

Näitä kysymyksiä on syytä pohtia aivan konkretian tasolla.

Tavoite - reiluutta ja rehellisyyttä?

Suomenkielisille ja koko ajan kasvavalle vieraskielisten joukolle yhden virallisen kielen malli toisi vain parannuksia ja turhan kuormituksen helpotusta verrattuna nykytilanteeseen.

Suurin osa suomenkielisistä ei koskaan elämänsä aikana tarvitse ruotsia. Ruotsi on suomenkielisille turha kieli.

Kielten osaltakin voi suorittaa konmaritusta: luovutaan siitä, mitä ei tarvita. Pitäisi olla maailman yksinkertaisin asia siirtää sivuun, pois vaatimuslistalta sellainen, mitä ei enää tarvita.

Pakkoruotsi pois on mitä luonnollisin vaatimus nykypäivän Suomessa.

Tavalliset ihmiset eivät tarvitse pitkiä perusteluja selvälle asialle. Enemmistö suomenkielisistä tietää omasta kokemuksestaan, että ruotsi on suomenkielisille täysin turha kieli.

TK kirjoitti: ↑16.11.2020 00:24 Tavalliset ihmiset eivät tarvitse pitkiä perusteluja selvälle asialle. Enemmistö suomenkielisistä tietää omasta kokemuksestaan, että ruotsi on suomenkielisille täysin turha kieli.

Olet oikeassa.

Silti näitä pitkiäkin pohdintoja tarvitaan, koska tuolla perustuslakiin vetoamisella suljetaan usein tavallisen kriitikon suu: "Ai, et halua pakkoruotsia, no muuta sitten perustuslakia..."

Erityisesti perustuslakia kunnioittamaan kasvaneet nuoret vaikenevat ja yrittävät hyväksyä virhetulkinnan.

Löysin täältä muistiinpanoni kymmenen vuoden takaa, kun Katainen nollasi kokoomuksen puoluekokouksen päätöksen irtautua pakkoruotsista. Katainen vetosi siihen, että sama puoluekokous oli päättänyt kunnioittaa ruotsin perustuslaillista asemaa eli näin pakkoa ei voisi pirkaa, päätökset olivat muka ristiriitaisia. Sasi ajoi omasta puoluekokouksestaan kiireesti RKP:n puoluekokoukseen selittämään tilannetta. Ja minä täällä:

Kataisen täytyy olla tietoinen siitä, ettei perustuslaki vaadi pakkoruotsia ---. Miksi hän sitten rinnasti ja riitautti kokouksen päätökset
- toisaalta olla puuttumatta ruotsin kielen perustuslailliseen asemaan
ja
- toisaalta purkaa pakollinen ruotsi

Oletan, että tämä oli etukäteen suunniteltu taktiikka. Jo vuosi sitten Kokoomuksen puoluekokouksessa pakollisen ruotsin purkaminen oli tulla hyväksytyksi. --- perustuslain tulkinta on niin hankala juttu, ettei perustuslakiin ja kansalliskieliin vetoamista voi todistaa vääräksi.

Se on siis paras mahdollinen veruke. --- Isompi kysymys on sitten se, miksi puoluejohtajilla on niin vahva missio pitää pakollinen ruotsi - mitä he voittavat sitä suojellessaan tai mitä he häviäisivät sen kaatuessa?

Koko kielipoliittinen keskustelu käydään ilmeisesti ruotsiksi HBL:n sivuilla. Vain sieltä luen, mitä kokoomusministerit ja kokoomustaustaiset virkamiehet ajattelevat ja miten toimivat: Lankinen, Virkkunen, Katainen, Sasi, Vapaavuori ja Stubb.

15/06/2010 HBL ”Ilman muuta hallituspuolueena, joka pitää kiinni perustuslaista, tuemme kaksikielisyyttä, emme mitenkään toimi ehdotuksen suuntaisesti.” --- ”Kokoomuksen puoluejohto tulee siis tekemään kaikkensa jatkaakseen sillä linjalla, että (ruotsin) kielen opetusta varhaistetaan.”

--- Suomen perustuslaki on maan kallein asiakirja. --- Jos kansaa lyödään perustuslailla päähän kuten tässä pakkoruotsikeskustelussa --- asia on oltava valmis myös todistamaan. Miten suomenkielinen media ei tartu asiaan?

--- ensimmäiseksi tulisi julkisesti selvittää tämä myytti perustuslain ja pakkoruotsin liitosta. --- Jos meillä on perustuslaki, jota tulkitaan vastoin valistuneen ja perustuslakia lukevan kansanosan ymmärrystä, olemme kansakuntana tuuliajolla. Ei demokratia voi toimia näin!

"perustuslain tulkinta on niin hankala juttu, ettei perustuslakiin ja kansalliskieliin vetoamista voi todistaa vääräksi."

Kyse ei ollut tästä,vaan vallankäytöstä ja valehtelusta.
Sasi kävi selittämässä RKPlle,että kyllä Jykä jotain keksii,ettei päätöstä tarvi noudattaa.

Rkp ja kokoomus olivat samassa hallituksessa,joten hallituksen toimintakyvyn turvaamiseksi päätettiin keksiä jotain..

Jykä sen siinä viime metreillä sitten keksi..

https://youtu.be/TVHUMH9liA4

Kielipolitiikassa näkee hyvin, miten irvokkaasti poliitikot voivat valehdella.
Kyllä poliitikot tietävät, ettei perustuslaki edellytä eikä vaadi pakkoruotsia. Pakkoruotsia ei ole edes mainittu perustuslaissa.

En yhtään vähättele perustuslaista käytäviä pitkiäkin keskusteluja. Pakkoruotsin osalta kuitenkin riittää kiteytys: perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.

TK kirjoitti: ↑16.11.2020 20:10 Kielipolitiikassa näkee hyvin, miten irvokkaasti poliitikot voivat valehdella.
Kyllä poliitikot tietävät, ettei perustuslaki edellytä eikä vaadi pakkoruotsia. Pakkoruotsia ei ole edes mainittu perustuslaissa.

En yhtään vähättele perustuslaista käytäviä pitkiäkin keskusteluja. Pakkoruotsin osalta kuitenkin riittää kiteytys: perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.

Tuo pitkä versio on työkaluksi niille, jotka joutuvat väittelemään niiden röyhkeästi
valehtelevien poliitikkojen kanssa.

"Päätöksen perusteluissa on korostettu, että ruotsia on osattava yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltä. Näin ollen Keski-Pohjanmaan ruotsinkieliset saavat tämän tulkinnan mukaan Vaasassa parempaa palvelua kuin Oulussa."

Tämä on perustuslain mukainen linjaus.Oikeuskanslerin tulkinta,

Perustuslaki vaatii, että

ruotsia on osattava yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltä.

Se on oikea tulkinta.

Ruotsinkielisiä tietysti on liian vähän puhumaan äidinkielenä ruotsia,
joten perustuslakia ei todellisuudessa pystytä noudattamaan kuin hyvin pienessä osassa Suomea.

Siinä mielessä nykyinen perustuslaki on auttamatta vanhentunut ja kuollut kirjain.

Pakkoruotsi on turhaa simputusta ja resurssien haaskausta
- kaikkialla Suomessa.

Jos ruotsin osaamista tarvitaan jollakin tietyllä työpaikalla tai jossain yksittäisessä kunnassa, niin ko. työpaikan ja kunnan pitäisi järjestää työntekijöilleen ruotsin opetusta tarpeen mukaan. Niin yksinkertaista käytännön toteutus voisi olla. Ja sen pitäisi olla.

Surut ohjaavat kielipoliittisia keskusteluja saivarteluiksi. Surut ovat innoissaan, jos joku lähtee väittelemään mistä tahansa lainpykälästä tai vaikka perustuslaista. Helposti keskustelun saa ohjailtua upottavalle suolle, jossa kuravesi roiskuu ja kiinteitä saarekkeita ei näy.

Surut ovat onnistuneet saamaan ilmoille valheellisen hokeman "Suomi on kaksikielinen maa". Tätä valheellista hokemaa sitten perustellaan peruslailla ja muilla sopiviksi havaituilla jutuilla.
"Kaksikielisyyden rikkautta" kaupitellaan kuin helppoheikit markkinoilla.

Jotta keskusteluihin tulisi jotain tolkkua ja ne edistyisivät, niin suomenkielisten on kehiteltävä omia todellisuuspohjaisia iskulauseita.
Pakkoruotsi on käsite, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja kaikki tietävät, mistä on kyse. Lyhyt lause, perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia, pitäisi saada yhtä hyvin tunnetuksi kuin sana pakkoruotsi. Lisäksi pitäisi kehitellä uusia, selviä, tyrmääviä iskulauseita ja uudissanoja kielitaistelusanastoon.

Surut ovat innoissaan, jos joku lähtee väittelemään mistä tahansa lainpykälästä tai vaikka perustuslaista. Helposti keskustelun saa ohjailtua upottavalle suolle, jossa kuravesi roiskuu ja kiinteitä saarekkeita ei näy.

Ei tuota perustuslakipohdintaa ole tarkoitettu surujen kanssa käytävään väittelyyn,vaan keskusteluihin suomalaisten poliitikkojen kanssa.

Surujen ajatusmalli on niin vinoutunut,että siihen ei auta muu kuin enemmistöpäätökset,jotka jyräävät heidät.


Näin on käynyt vain kerran,kun yo-pakkoruotsi poistettiin.

Siksi tarvitaan työkaluja,joilla voi vaikuttaa suurten puolueiden ajatteluun.


Puolueet kehittävät itse iskulauseita,ei niitä kiinnosta meidän iskulauseet.

Esim Yksikielisen Suomen puolesta -yhdistyksen perustaminen on jo viesti itsessään.

"Jos suomalainen ei saa maan "kaksikielisyyden" takia olla vapaa
omassa kotimaassaan,
ainoa ulospääsy vapauteen on poistaa ruotsin kansalliskieliasema."

Tässä on nyt 10 vuotta vierähtänyt vapaammasta keskustelusta (media),ja eliitti on saanut lakaistua kriittiset
äänet maton alle.

Mutta,tyynen pinnan alla hiljainen prosessi jatkuu.

Siinä mielessä perustuslakipohdinta voi olla turhaa,että kansan enemmistö ei enää kaipaa kahta virallista kieltä,vaan oikea tavoite tosiaan on ruotsin kansalliskieliaseman alasajo,
koska se ei anna mitään "toiselle osapuolelle",(vieläpä enemmistölle),

se vain ottaa. "Huono avioliitto"

TK kirjoitti: ↑18.11.2020 09:32 Surut ohjaavat kielipoliittisia keskusteluja saivarteluiksi. Surut ovat innoissaan, jos joku lähtee väittelemään mistä tahansa lainpykälästä tai vaikka perustuslaista. Helposti keskustelun saa ohjailtua upottavalle suolle, jossa kuravesi roiskuu ja kiinteitä saarekkeita ei näy.

Surut ovat onnistuneet saamaan ilmoille valheellisen hokeman "Suomi on kaksikielinen maa". Tätä valheellista hokemaa sitten perustellaan peruslailla ja muilla sopiviksi havaituilla jutuilla.
"Kaksikielisyyden rikkautta" kaupitellaan kuin helppoheikit markkinoilla.

Jotta keskusteluihin tulisi jotain tolkkua ja ne edistyisivät, niin suomenkielisten on kehiteltävä omia todellisuuspohjaisia iskulauseita.

Tämä!

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: ↑18.11.2020 10:34 Tässä on nyt 10 vuotta vierähtänyt vapaammasta keskustelusta (media), ja eliitti on saanut lakaistua kriittiset äänet maton alle.

---

Siinä mielessä perustuslakipohdinta voi olla turhaa,että kansan enemmistö ei enää kaipaa kahta virallista kieltä, vaan oikea tavoite tosiaan on ruotsin kansalliskieliaseman alasajo,
koska se ei anna mitään "toiselle osapuolelle", (vieläpä enemmistölle), se vain ottaa. "Huono avioliitto"

Totta!

Arvostan kuitenkin tätä perustuslakiteemaa, sillä nuoria lyödään edelleen perustuslailla päähän näiden kritisoidessa pakkoruotsia. Julkeaa väärinkäyttöä! Ja juristit ovat hiljaa. Kertoo ongelman laajuuden.