64 Suomen kansakoululaitoksen kehitykseen erikoistunutta kasvatustieteilijää

[Jaakkol]

Muistelen lukeneeni, että peruskoulun opetussuunnitelmaa laadittaessa pakollista ruotsia vastusti 64 Suomen kansakoululaitoksen kehitykseen erikoistunutta kasvatustieteilijää. Muistanko oikein?

[SJONS]

Kirjoita Google hakuun Asseri Joutsimäki ja peruskoululaki! Siitä aukeaa sivumäärin tietoa peruskoulun tulosta ja lainsäädännöstä!

[Hillevi Henanen]

Pakkoruotsin historiaa
http://suomalaisuudenliitto.fi/wp-conte ... _web-2.pdf

kieliratkaisun kaksi edellytystä – valtiomiesta-
son perustelut ja yllättävä käänne
Miten vuoden 1968 peruskoulun kieliratkaisu sitten
toteutui? Miksi toinen kotimainen kieli – ruotsin kieli –
haluttiin pakolliseksi aineeksi koko ikäluokalle?
Selitys kieliratkaisun toteutumiselle löytyy kahdesta
erilaisesta lähtökohdasta. Ensinnäkin itse ruotsin kielen
merkityksestä suomalaiselle yhteiskunnalle, mitä voidaan
kutsua nimellä ”valtiomiestason perustelut”, sekä toiseksi
aivan päätöksentekoajankohtaan sisältyvästä poliittises-
ta kuviosta, josta voidaan käyttää nimitystä “yllättävä
käänne”. Valtiomiestason perustelut antoivat pohjan
peruskoulun kieliratkaisulle, kun taas yllättävä käänne
ja sen tapahtumat toimivat lopullisena sytykkeenä, joka
vakuutti päättäjät kahden kielen ratkaisun taakse.
Keväällä 1968 tapahtunut kieliratkaisun yllättävä käänne
oli summa monesta yksittäisestä asiasta, joilla ei juuri
ollut alun alkaen mitään tekemistä toistensa kanssa. Yllät-
tävän käänteen sai alulle sivistysvaliokunnan jouluviikolla
1967 julkituoma päätös yhdestä pakollisesta kielestä,
englannista, mikä aloitti kiivaan keskustelun lehdistössä.
Ensinnäkin tämä vaikutti siihen, että kielikysymys nousi
yhdeksi teemaksi presidentinvaalikamppailussa, mitä
muuten tuskin olisi tapahtunut. Presidentinvaalikamp-
pailussa kaikki kolme ehdokasta – presidentti Urho
Kekkonen, pankinjohtaja Matti Virkkunen ja tullineu-
vos Veikko Vennamo – seisoivat ruotsin kielen takana,
mikä puolestaan laajensi kielikeskustelun argumentointia
koulun sisäisistä perusteluista kansalliseen kulttuuriin, ul-
kopolitiikkaan ja tasa-arvoon perustuviin argumentteihin.
Merkittävä asia peruskoulun kieliratkaisulle oli istuvan
presidentin ja varmana vaalivoittajana pidetyn Kekkosen
kannanotto ruotsin kielen puolesta.
Toiseksi presidentinvaalien seurauksena eteen tulivat – sen
aikaisen käytännön mukaisesti –hallitusneuvottelut, mikä
teki mahdolliseksi ministerien vaihtamisen. Ilman presi-
dentin uuden toimikauden alkamista ja sitä seurannutta
uuden hallituksen nimittämistä opetusministerin salkkua
tuskin olisi vaihdettu SDP:ltä Keskustapuolueelle.
Kolmas oleellinen seikka yllättävän käänteen kannalta
oli Suomen talouspoliittinen tilanne ja siihen sisältyvä
valtuuslain edellyttämä määräenemmistö, mikä antoi
RKP:lle vaa’ankieliaseman hallitusneuvotteluissa.
Mitä ilmeisimmin pelkkä argumentoinnin laajentuminen
tai kielikysymyksen nouseminen politiikan huipulle ei
yksin olisi riittänyt kahden kielen ratkaisun toteutumi-
seen. Kieliratkaisu edellytti molempia: päivänpolitiikkaan
liittyvän yllättävän käänteen sekä ymmärryksen valtio-
miestason perusteluista.
Peruskoulun kieliratkaisun aikaan 1960-luvulla voi
nähdä, että Suomen poliittinen eliitti oli sisäistänyt val-
tiomiestason perustelut eikä ruotsin kielen asemaa juuri
kyseenalaistettu – ainakaan julkisesti. Myös lehdistö oli
sisäistänyt hyvinkin yksimielisesti tämän.
Valtiomiestason perusteluissa ruotsin kielen asema näh-
tiin niin tärkeänä osana suomalaista politiikkaa, etteivät
edes kielenopetuksen asiantuntijaperustelut pystyneet
siihen vaikuttamaan. Ruotsin kielen asemaa ei saanut
kyseenalaistaa 1960-luvun suomalaisessa politiikassa. Se
oli ehto pohjoismaiselle yhteistyölle, ja tämä taas oli yksi
tärkeä osa Suomen ulkopoliittista asemoitumista kylmän
sodan maailmassa. Peruskoulun kieliratkaisun taustalta
voi helposti löytää yhden Paasikiven keskeisimmistä tee-
seistä: ulkopolitiikka kulkee sisäpolitiikan edellä.

perusteltu päätös vai lehmänkauppa?
Vielä on esitettävä kysymys, oliko kevään 1968 kielirat-
kaisu lehmänkauppa vaiko johdonmukainen, perusteltu
päätös. Yleinen historiatietoisuus on vahvasti omaksunut
sen kannan, että kieliratkaisun takana oli opetusministeri
Johannes Virolaisen ja RKP:n tekemä lehmänkauppa.
Kieliratkaisu ei ollut Virolaisen eikä Keskustapuolueen
RKP:n kanssa tekemä lehmänkauppa. Vaikka Virolainen
oli ruotsin kielen kannattaja, ei hän poliitikkona hyötynyt
hallitusneuvotteluiden yhteydessä RKP:n asettamasta kie-
liehdosta. Lehmänkauppaa ei tapahtunut, koska ei ollut
mitään, mistä tehdä kauppaa.
Myöskään Keskustapuolue ei hyötynyt hallitusneuvot-
teluissa esille nousseesta kielikysymyksestä. Puolueelle
tärkeintä oli saada RKP hallitukseen tasapainottamaan
poliittista painoarvoa muuten vasemmistolaisessa hal-
lituksessa. Tätä perustelua tukee myös puolueen äänes-
tyskäyttäytyminen kielipykälässä. Puolueesta kaikkiaan
14 edustajaa äänesti kahden pakollisen kielen ohjelmaa
vastaan.
Virolaisen suurin merkitys kieliratkaisussa oli oman
puolueen enemmistön saamisessa kahden kielen ratkai-
sun taakse

[SJONS]

Kiitos HH! Kekkonen muutti elämänsä aikana mielensä ruotsin kieleen suhteen. Hän oli nuoruudessaan Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja ja kova suomalaisuusaatteen ajaja. . Poliittisen vallan kasvaessa hän alkoi tarvita tukea monelta taholta ja silloin kelpasivat myös ruotsinkielisten äänet ja tuki. Näin kerrottiin jossakin Kekkosen historiasta kertovassa dokumentissa. Ei Kekkonen koskaan erityisen hyvin puhunut ruotsia, auttavasti, toisin kuin hänen kilpakumppaninsa K.J.Fagerholm.

Virolainen oli Karjalan evakkoja ja suhde itäiseen naapurimaahan se mukainen. Väittämää, että llityimme ruotsin kielen kautta länteen, pitää varmaan paikkansa. Tilanne kuitenkin muuttui Eu:iin llittymisen jälkeen ja YYA-sopimuksen päättymisen yhteydessä. Nyt olemme liittymässä Natoon! Rkp on ainoa, joka gallupien mukaan vaatii, että me liitymme vatsa, kun Ruotikin hyväksytään Naton jäseneksi. Kaikkien muiden puolueiden kannattajat liittyisivät Natoon heti, kun se on mahdollista.

Kaikkia samoja selityksiä liikkuuu edelleen! Liitymme pakkoruotsin kautta Skandinaviaan! Natoon liityminen tapahtuu Ruotsin kanssa käsi kädessä jne. jne.

Opetushallitus ja -viranomaiset ajoivat aikanaan peruskouluun yhteiseksi kieleksi englantia. Tästä kertoo se, että jo vuonna 1963 kesäyliopistot aloittivat pikakouluttaa kansakoulunopettajista englannin kielen tuntiopettajia ala-aseelle. Tuon eduskunnan päätöksen jälkeen huomattiin, että maassamme ei ole ruotsin kieleen opettajia, mutta englannin kieleen oli. Kokeiluperuskouluissa ja suurten kaupunkien alakouluissa aloitettiin englannin opetus jo 1960-luvun alussa. Peruskouluun englannista tuli pitkä kieli, joka aloitettiin 3.luokalta ja ruotsia opiskeltiin vasta 7.-9. luokilla. Siellä oppikouluista siirtyneet lehtori hoitivat ruotsin kielen opetuksen.

[Hillevi Henanen]

...ja näin oli asioiden tarkoitus sujua

kielirauhan ihanne
Kielirauhakomitea (1945) esitti käsityksensä hyvästä, tavoiteltavana olevasta kielirauhasta, siitä ”minkälaiseksi on kielirauha maamme kahden kielityhmän välillä ajateltava” (emt., 76–78). Tähän kuului,
• ”että kummankin kieliryhmän keskuudessa ollaan selvillä toisen taholla vallitsevista syvimmistä asiaa koskevista ajatuksista ja siis myös tiedetään, mihin toisen kieliryhmän taholla todellisuudessa pyritään ja mihin ei”;
• ”että näissä täten oikeiksi katsotuissa pohja-ajatuksissa on kummankin kieliryhmän taholla pysyttävä ja että niiden ulkopuolelle ei saa oman eikä isänmaan yhteisen edun takia mennä”. Näin ”olisi siten saatu alku kieli- ryhmien väliselle keskinäiselle luottamukselle, joka on kaiken tällä alalla saavutettavan rauhan ensimmäisiä edellytyksiä”;
• ”että ruotsinkielisellä taholla ei pyritä saamaan oikeuksia ja asemaa sivu sen, mihin kielellisen vähemmistön tulee tyytyä”;
• ”että vähemmistön ulkopoliittinen toiminta on objektiivista ja tapahtuu valtakuntaa rakentavan toiminnan merkeissä”;
• ”että aktiivinen toiminta ruotsinkieliselle kansanainekselle turvattujen etujen ja oikeuksien vähentämiseksi ja ennen kaikkea pyrkimys sen suomalaistamiseksi olisi kokonaan pois suljettu”;
• että ”puolin ja toisin luovuttaisiin kielipoliittisesta taisteluasenteesta ja suunnattaisiin ajatus ja toiminta ensisijaisesti valtakunnallisiin kysymyksiin ja asian käsittelyyn valtakunnalliselta pohjalta”;
• ”valtakunnallisen ajattelun ja toiminnan aikaansaaminen ulospäin, muihin valtioihin kohdistuvassa toiminnassa” niin, että ”olisi ulospäin saatava selväksi, että kieliriita on täällä sivuutettu kanta ja että kieliasia hoidetaan täällä omana sisäisenä asiana, sekä että se on saatu järjestymään tavalla, johon täällä ollaan tyytyväisiä”;
• että ”sellainen kielellinen vähemmistö, joka muodostaa vain vajaan kymmenennen osan kansaa, ei voi edellyttää itselleen kaikkien niiden toiveiden täyttymistä, joita se ehkä itselleen asettaa, vaan että siinä kohden on rajoituksia, joita suomenkielisellä taholla ei voida parhaalla tahdollakaan poistaa”;
• että ”toimenpiteitä, joihin ryhdytään suomenkielisen kansanaineksen asian hoitamiseksi ja suomenkielisen kulttuurin edistämiseksi, ei suinkaan ole sellaisinaan käsitettävä tarkoitetuiksi loukkaamaan ruotsinkielistä väestöä ja sen etuja ja oikeuksia”;
• että kummallakin kieliryhmällä on vapaus edelleen toimia ”omakielisten pyrintöjen ja omakielisen kulttuurin hyväksi”. Tähän olisi ”oikeus ja mahdollisuus, mutta toiminta tulisi silloin tapahtumaan kieliriidasta vapaana”;
• että suomenkielisten saavuttama valta-asema asettaa ”myös huomattavia velvollisuuksia asemansa käyttöön nähden. Sen tulee siinä suhteessa aina pitää silmällä
valtakunnan kokonaisuuden etua”. Suomenkielisille asetettiin vaatimukseksi ”vääjäämätön oikeamielisyys” ja ”eri kansalaispiirien oikeutettujen vaatimusten ymmärtäminen, jolloin asiassa on aina otettava huomioon myös se, mitä toinen kansanosa itse pitää asemansa ja oikeuksiensa loukkaamisena”; ”suomenkielisellä väestöllä on nyt varaa olla entisiä vastustajiaan kohtaan suopea ja mieluummin avokätinen kuin kitsas, sitä enemmän kun tällainen asenne myös valtakunnalliselta kannalta asiaa katsoen vie otollisempaan tulokseen”;
• että ”on vain hyvin suurella varovaisuudella ryhdyttävä ajamaan keinotekoisia muutoksia oleviin oloihin ja olojen luonnolliseen kehitykseen”, ja sen sijaan on ”parempi antaa olojen kypsyttää mieliä asiain luonnollisen kehityksen aiheuttamien muutoksien aikaansaamiselle suopeiksi kuin voimakkailla otteilla nujertaa vastustus ja ajaa uudistus nopeasti läpi”;
• että olojen luonnollisen kehityksen vastustaminen ”on vastoin kaikkia terveen yhteiskuntaelämän vaatimuksia eikä voi johtaa otollisiin pysyviin tuloksiin”, mikä koski sekä suomenkielisten ”pitkälle tähtääviä ehdotuksia” että ”ruotsinkieliseltä taholta tapahtunutta asennoitumista olojen luonnollista kehitystä vastaan”; ”Tällaisesta asennoitumisesta on siis luovuttava jos tahdotaan kielirauhaan päästä”;
• että pidättäydytään omien vaatimusten kärjekkäästä esittämisestä julkisuudessa: ”Erityisesti alituinen puhe omista vaatimuksista, joka on kuluneina vuosikymmeninä ollut yleisenä käsittelyaiheena kokouksissa ja sanomalehdissä, olisi saatava lakkaamaan ja siten poistettava sellaisen puheen aikaansaama rauhattomuus.”

Julkisen riitelyn lopettaminen – siis se, mikä nykyään muistetaan kielirauhasta – mainitaan siis vasta lopuksi.
Tämän pidättyvyyden ehtona olisi kuitenkin ehdottomaan keskinäiseen luottamukseen perustuva kielirauha, jossa vähemmistö on vaatimuksissaan kohtuullinen ja jossa hyväksytään kummankin kieliryhmän omat kulttuuriset tarpeet ja kysymykset, jossa vähemmistö on varma oikeuksistaan ja jossa enemmistö suhtautuu vähemmistöön hyväntahtoisesti ja jossa annetaan tila luonnolliselle kehitykselle, eikä sitä vastusteta keinotekoisesti. Tähän kielirauhaan kuuluisi, että suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä edustavat tahot ja Suomen valtio antaisi ulkovalloille selkeän viestin siitä, että kielipolitiikka on maan sisäinen asia, eikä Suomessa ole kielikiistaa

Kaukana ollaan näistä tavoitteista.