Itseään kohtaan ehkä. Minulla oli taannoin oppilas, joka tuntui kykenevät näkemään asiat vain omasta näkökulmastaan. Eräällä tunnilla nousi esiin sana empatia ja kyselin luokalta, miten sen määrittelisi. "Itsesääli", vastasi tämä kaveri oitis. Osalle empatia todellakin on sitä.
Ruotsinkielisen kanssa avioitunut ja siten kaksikielistynyt suomalaistoimittaja koulujen kaksikielisyyskasvatuksen videolla (se Molempi parempi -projekti) kokee kaksikielistymisensä olleen merkittävä muutos hänessä: ”mä luulen, että mä olen muuttunut kaksikielisyyden myötä, koska olen joutunut tekemään kielen kanssa töitä ja olen oppinut uusia kulttuureja ja olen avoimempi ja ihan varmasti empaattisempi, koska olen joutunut katsomaan muita ihmisiä ja ymmärtämään, että olemme kaikki erilaisia…"
Me kaikki olemme kokeneet muutoksia identiteetissä ja näkökulmissa, jotka ovat aiheuttaneet käsitteellisiä muutoksia. Asuminen ulkomailla, lasten syntymä, uusi ammatti, läheisen saattohoito, kokemus kaiken aloittamisesta alusta jne. On lupa uskoa, että tuollaiset kokemukset rikastuttavat ja avartavat - mutta samalla täytyy muistaa, ettei muiden elämä ole jäänyt paikalleen. Myös muut käyvät läpi jatkuvien käsitteellisten muutosten sarjaa (useimmiten) ja oma muutos on osa tätä jatkuvaa kasvun ja kehityksen prosessia. - Miksi juuri ruotsin kielen kanssa tekemisiin joutuneet kuvittelevat, että se on henkisen kasvun portaikossa oleellinen nousu?
Meille on muodostunut ihmeellinen tapa, jossa ruotsinkieliseen kulttuuriin (ei vähiten pitkän etuoikeutetun aseman tuoma) huolettomuus ja itsevarmuus nostetaan aina malliksi muille. Tämä on väärin kaikkia kohtaan.