Sivu 1/1

Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 10.09.2017 17:28
Kirjoittaja NRR
Hesarin pääkirjoitus kielten opetuksesta:
---
Englannin kielen vahvalla asemalla on myös kääntöpuolensa. Moni ajattelee yhden vieraan kielen taidon riittävän. Myös nopeasti kehittyvä tekniikka puheentunnistuksineen ja tekoälyineen alkaa jo kaataa kielimuureja, joita ennen pidettiin jykevinä.

Kärsijöitä tässä tilanteessa on toisen kotimaisen kielen – eli enemmistöllä ruotsin – taito sekä muiden vieraiden kielten kuten saksan ja venäjän opiskelu. Ruotsin muuttaminen valinnaiseksi ylioppilaskirjoituksissa heijastui myös intoon opiskella kieltä.

Kielitaidon leveydestä on kuitenkin myös muuta kuin taloudellista hyötyä. Kun vieraan kielen osaaminen on riittävällä tasolla, on mahdollista päästä kiinni muiden maiden ja kulttuurien ajatteluun. Suomalaisilla on melko hyvä tuntuma Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikon henkiseen maisemaan, mutta keskieurooppalainen tapa katsoa maailmaa on monille jo vieraampi.
---
Kaikkien suomalaisten ei tarvitse osata monia kieliä, mutta on tärkeää, että suomalaiset yleensä ovat kielitaitoisia ja että kaikilla on ponnistusalustana hyvä oman kielen taito. Sen pohja rakennetaan jo hyvissä ajoin ennen kouluikää.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005361294.html

Tässä siis tunnustetaan kielivarannon kapeus, muttei uskalleta kritisoida pakkoruotsia eikä puolustaa niitä, joille jo suomen kielen hallinta on haaste ja voimat pitäisi keskittää muihin kuin kieliopintoihin.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 10.09.2017 17:44
Kirjoittaja Ajatuspaja
Varovasti ?
Kyllähän tämä on vahvasti pakkoruotsia korostava, jälleen kerran.

Kärsijöitä tässä tilanteessa on ruotsin taito ..

Pakottaminen ei ole ruotsin taitoa auttanut, mutta silti pakottamista pitää jatkaa..
Ilmeisesti PELKKÄ kielten varhaistaminen ei tosiaan tuonutkaan kielten opiskelijoita, ja syy siihen on pakkoruotsi, mutta HS jatkaa jääräpäisesti 70-lukulaisella linjallaan.

Olisi pitänyt antaa samalla mahdollisuus kahden pitkän kielen lukijalle jättää ruotsi pois..sen sijaan jäätiin jauhamaan ruotsittomien tulevaisuutta ja virkamiesruotsia!

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 10.09.2017 18:23
Kirjoittaja pjl69
NRR kirjoitti:Hesarin pääkirjoitus kielten opetuksesta:
---
Ruotsin muuttaminen valinnaiseksi ylioppilaskirjoituksissa heijastui myös intoon opiskella kieltä.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005361294.html
Ja tätä intoa opiskella ruotsia mitattiin ennen valinnaistamista tarkkaan ottaen miten? Todennäköisempää on, että valinnaistaminen toi esiin sen todellisen innon joka oli aikaisemmin pakon peittelemä.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 10.09.2017 18:32
Kirjoittaja NRR
Ajatuspaja kirjoitti: Ilmeisesti PELKKÄ kielten varhaistaminen ei tosiaan tuonutkaan kielten opiskelijoita, ja syy siihen on pakkoruotsi, mutta HS jatkaa jääräpäisesti 70-lukulaisella linjallaan.

Olisi pitänyt antaa samalla mahdollisuus kahden pitkän kielen lukijalle jättää ruotsi pois..sen sijaan jäätiin jauhamaan ruotsittomien tulevaisuutta ja virkamiesruotsia!
Jos kahden A-kielen lukijat vapautettaisiin pakkoruotsia, pakkoruotsia lukisivat enimmäkseen teknisesti suuntautuneet pojat. Olisiko kaksikielisyysnäytelmällä silloin tulevaisuutta ;)

Koko ruotsin varhaistus alakouluun tehtiin, jottei olisi mahdollista luoda toimivaa kielivalintaa.

Jos ruotsi olisi jatkanut 7:nneltä alkavana kielenä, alakouluin olisi saatu toimiva kahden A-kielen tarjonta jopa pikkukouluihin. Nyt kaikki varat on pistetty siihen, että jokaisella alakoululla opetetaan ruotsia: uudet materiaalit, luokanopettajien täydennyskoulutus, uusien luokanopettajien ruotsikoulutus, ruotsinopettajien koulutus alakouluikäisten ruotsiin... siihen hupeni kehitystyö ja oppilaiden voimavarat. Pikkukouluilla ei ole mahdollisuutta panostaa vaikkapa A-espanjaan, sellainen olisi ollut koulukohtainen kehityskohde, eikä halukkaitakaan enää riitä.

Tämä tehtiin tietäen lopputulos. Tunteja saatiin kuitenkin kieltenopettajille sen verran lisää, ettei opettajakunta valita.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 10.09.2017 22:44
Kirjoittaja NRR
Oma lyhyt ja asiallinen kommenttini ei päässyt julki, miksiköhän. Pakkoruotsikritiikkiä on muissakin kommenteissa runsaasti.

Tässä hyvä esimerkki:
Olen kyllästynyt näihin epä-älyllisiin ja ympäripyöreisiin kirjoituksiin, joissa rivien välistä annetaan ymmärtää, että ruotsi olkoon pakollinen kouluissamme maailman loppuun asti. HS:ssa ei olla ymmärretty että se edustaa ahdasta ruotsinmielistä ja ruotsalaista nationalismia!

Jos Suomi olisi osa Ruotsia niin valtakunnassa suomenkielisiä olisi 40%. Opiskeltaisiinko tällöin suomea Ruotsissa ja Ahvenanmaalla? En usko - vaikka suomi on ikivanha pohjoismainen ja Ruotsin valtakunnan kieli.

Kun Suomesta tuli EU:n jäsen vuonna 1995, uskoin, että maamme nousee kansakunnaksi eurooppalaisten kansakuntien joukkoon ja että Suomesta tulee normaali ja suomettumaton pohjoiseurooppalainen maa, jossa englannin lisäksi opiskellaan merkittäviä EU-kieliä. 22 vuotta myöhemmin olemme edelleen ruotsalaisen nationalismin vankeja. Jos tässä maassa on rehellistä, rohkeaa ja vallan vaikutuspiiristä sopivasti irrallaan olevaa älymystöä, se voisi tutkia miksi.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 11.09.2017 06:19
Kirjoittaja NRR
Kommenttiosastosta löytyi kompromissiehdotus:
Tutkimusten mukaan kielten opiskeluun vaikuttaa opiskelijan oma motivaatio paljon enemmän kuin muiden kouluaineiden opiskeluun. Jokainen ymmärtää esim. matematiikan tarpeellisuuden, mutta kielet ovat enemmänkin makuasia, osa omaan persoonaa. Lähtökohtaisesti päästään parhaaseen tulokseen, kun annetaan oppilaiden itse valita, mitä kieliä he haluavat opiskella. Tätä voidaan ja joudutaan sitten rajoittamaan jonkin verran eri syistä. Esim. englannin osaaminen on tänä päivänä välttämätön, joten englanti voi olla pakollinen aine kaikille. Toisaalta taas kuntien resurssit eivät riitä opettamaan mitä tahansa kieltä, joten kielten tarjontaan ja opiskeltavien kielten määrää on rajoitettava.

Kuten kirjoituksessa todetaan, pelkkä englanti ei riitä Suomelle ja lisäksi tarvitaan hyvää äidinkielentaitoa. Sen sijaan kaksi vierasta kieltä riittää. Tällöin edellytys kuitenkin on, että toinen englannin rinnalle valittava kieli on toisaalta oppillaan vapaasti valittavissa, mutta toisaalta rajoitettu siten, että kieli on joko erittäin tarpeellinen kieli Suomelle tai erittäin sivistävä kieli. Näitä erittäin tarpeellisia tai sivistäviä kieliä ovat englannin lisäksi saksa, ranska, ruotsi ja venäjä.

Parempaan kielitaitoon on siis olemassa yksinkertainen ja ennen kaikkea kustannustehokas ratkaisu - ratkaisu, joka maksaa vähemmän kuin pakkoruotsi, mutta tuo sekä paremman että laajemman kielitaidon Suomelle. Tämä on malli, jossa kouluissa on äidinkielen lisäksi kaksi pakollista kieltä, kielet ovat oppillaan vapaasti valittavissa koulujen tarjonnasta, mutta koulujen tarjontaa säädellään lailla siten, että koulujen (tai ainakin kuntien) on tarjottava vähintään kolmea vierasta kieltä, joista yhden on oltava englanti, toisen on oltava ruotsi ja kolmannen kielen on oltava venäjä, saksa tai ranska.
Voisihan tuhon listaan nostaa espanjan, jonka suosio on syystä ohittanut monessa paikassa nuo vanhat kielet...

Kun koulut on jo nyt velvoitettu tarjoamaan kahta A-kieltä pakkoruotsin rinnalle, mtään ongelmaa ei pitäisi olla - paitsi ettei pakkoruotsi olisi enää pakkoruotsia peruskoulussa. Sitten pitäisi vielä huolehtia, ettei ruotsia ole pakko aloittaa lukiossa ja heikosti sujuneen A-kielen voisi vaihtaa uuteen alkavaan kieleen lukiossa tai ammattikoulussa. Myös vapautukset tulisivat mahdollisiksi niille, joille vieraat kielet ovat vaikeita ja/tai suomi tarvitsee lisätukea.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 11.09.2017 14:45
Kirjoittaja NRR
Tänään kirjoitukseni meni läpi - miksiköhän se jätettiin eilen julkaisematta:
Useita virallisia kieliä on monissa maissa muttei missään pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille alakoulusta yliopistoon. Missään muualla ei ole kaikille akateemisille pakollista "virkavähemmistökielen koetta" kuten meillä.

Miettikääpä, mitä tekisi Ruotsin kieltenopetukselle ja koko koulutukselle "historiallisista syistä" kaikkia koskeva alakoulusta yliopistoon luettava pakkosuomi.

Suomalaiset ovat koulutettua ja lastensa parasta ajattelevaa joukkoa. He tekisivät lastensa kanssa viisaita kielivalintoja. Pakkoruotsi ei kuulu vapaaseen eurooppalaiseen arvopohjaan.

Opetusneuvokset kirjoittivat tästä avoimessa kirjeessään hesarissa keväällä: Vain luopumalla pakkoruotsista saadaan laajempi kielivaranto. Kolme vierasta kieltä kaikille ei ole realismia.

Re: Hesari varovasti kielten opetuksesta

Lähetetty: 12.09.2017 06:24
Kirjoittaja NRR
Juttuun on tullut fiksua palautetta muttei enää niin runsaasti kuin mitä tuli vastaaviin kirjoituksiin joitakin vuosia sitten (tosin osa on jätetty julkaisematta). Pakkoa puolustaa ihan muutama ja argumentteina Suomen historiattomuus, kansalliskieliin liittyvä velvoite sekä pakon määrän vähättely (muutama kurssi = alakoulusta yliopistoon kaikille).

Mitään vuoropuhelua media ei aiheesta harrasta. Toimittajat eivät tunnu häpeävän propagandistin osaansa, kohta samansisältöinen aalto lyö läpi paikallislehtien.

Pakkoruotsihehkuttelu on moralistista:
- me koulutetut vanhemmat emme muka kykene ajattelemaan lastemme parasta,
- ei riitä, että antaisimme ruotsia haluavien lukea sitä sydämensä kyllyydestä, sillä ruotsittomuus vertautuu pakon puoltajien mielissä vapaaseen kasvatukseen sen rujoimmissa muodoissa: ruotsittomat lapsemme murentaisivat eettisen suomalaisuuden kurittomuudellaan, historiattomuudellaan ja riippumattomuudellaan Nordenista.

Kauanko tämä jatkuu?