Niin, median suomettumisen ajan itsesensuuria muistellaan HBL:n ÅA:n väitöksestä kertovassa jutussa kaiholla:Ajatuspaja kirjoitti: Tuo mystinen " Kielirauha" kannattaa kyllä perata tarkkaan. Pakkoruotsin lanseeraaminenhan nimenomaan rikkoi sen Kielirauhan, joka sotien jälkeen saavutettiin.Ja kapina jatkuu edelleen!
Itämaasta itsenäisyyteen -teoksessa on varsin seikkaperäinen selvitys Kielirauhan kuristavasta luonteesta suomenkielisen väestön kannalta!
Väistö oli siis löytänyt lehdistöstä 60-luvulla vain yhden mielipidekirjoituksen, jossa "kritisoitiin ruotsia Suomessa".Väistö har under sitt arbete letat efter insändare i både svensk- och finskspråkiga tidningar för att hitta avvikande röster – sådana som öppet skulle ha kritiserat svenskan i Finland.
– Jag hittade en insändare från 60-talet. En. Medierna var helt enkelt överens om hur de hanterade frågan. I slutet av 80-talet drog sedan Finskhetsförbundet i gång en kampanj mot "tvångssvenska", men den hade aldrig tagit fart om inte medierna hade bytt strategi. Det var medierna som övergav språkfreden och det är oerhört intressant. (HBL pari päivää siiten)
Tarkoittaako näin ylimalkainen lause sitä, että pakkoruotsin ja ylipäätään ruotsin kielen olemassaolon kritiikki ovat aina yksi ja sama asia?
Mediat olivat kuulemma kielikeskustelun sensuurissa yksimielisiä. Taustalla naruja pitelevistä tahoista ei sanaakaan. Ikään kuin sensuuri olisi ollut eettisyyden osoitus.
Ja kun pakkoruotsilla ei ole ollut päivääkään kansalaisten enemmistön tukea, kutsutaan "intressantiksi" ja "kielirauhan hylkäämiseksi" sitä, ettei enää 80-luvulla täysin sensuroitu Suomalaisuuden liiton yritystä nostaa pakkoruotsi yleiseen keskusteluun.
Missä nyt se pohjoismaisuuden arvoihin liitetty avoimuus ja vapaus ja demokratian rakkaus?