Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#16 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 18.06.2017 22:36

Ohisalo ei vaalikoneessa 2015 vaatinut pakkoa.

Ehdokkaan kommentti

Toisen kotimaisen kielen pakollinen opiskelu tulisi muuttaa kaikille pakolliseksi vapaasti valittavaksi kieleksi, jonka opiskelu alkaisi seitsemänneltä luokalta ja jatkuisi toisella asteella. Samalla ruotsinkieliset palvelut tulee turvata ja niitä on kehitettävä. Nykyisellään korkeakoulujen virkamiesruotsi ei ole riittävä: tarvitaan malli, joka todella tarjoaa eväät toimia vähemmistökielen edustajien asioissa. Keskeiset palvelut on tarjottava tarvittaessa myös muilla vähemmistökielillä.

Mutta 2016:

Kouluruotsi jakaa Vihreitä

Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ei ole samaa mieltä puoluetoveri Osmo Soininvaaran kanssa, että kouluruotsista pitäisi tulla vapaaehtoista. – On tärkeää, että meillä on kaksi kieltä Suomessa, hän sanoo.

Vihreät ovat jakautuneet pakollisen kouluruotsin suhteen, ja se koskee sekä puoluekenttää että eduskuntaryhmää. Puolueen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka on opiskellut Ruotsissa ja puhuu sujuvaa ruotsia, ei poistaisi pakollista kouluruotsia.

– Mutta haluaisin uudistaa opetusta, tehdä siitä käytännöllisempää, niin että oppilaat saisivat oppia, kuinka ruotsia käytetään käytännössä. Nykyään monet jättävät ruotsin viimeiseksi kurssiksi yliopistossa. Vaikka he läpäisevät kurssin, he eivät pysty palvelemaan ruotsiksi, hän sanoo.

Maria Ohisalo ei ole samaa mieltä puoluetoveri Osmo Soininvaaran kanssa, joka blogissaan kirjoittaa, että ruotsin kieli haittaa Suomen kilpailukykyä.

– En sanoisi siten kuin hän kirjoittaa. Hänen kommenttinsa on monella tapaa liioiteltu. Hän on oikealla asialla varoittaessaan kilpailukyvystämme globaaleilla markkinoilla, mutta pari ruotsin kurssia ei vaikuta ongelmaan, hän sanoo.

Ohisalo toteaa, että Soininvaaran kommentit herättävät yleensä keskustelua.

– Keskustelu on aina hyväksi, mutta tässä asiassa keskustelu tuntuu hyvin mustavalkoiselta. On ikään kuin kaksi vastapuolta, toinen joka ei halua koskea kouluruotsiin ja toinen joka haluaa poistaa sen, eikä mitään niiden väliltä. Silloin on vaikea jatkaa keskustelua.

Ohisalo sanoo, että kuuntelee mielellään hyviä argumentteja niiltä, jotka ovat ääripäiden välillä.

– Olisi tosi hienoa kuulla, kuinka ruotsin opetusta voisi kehittää. Meidän puolueemme on yleensä hiljaa, koska eduskuntaryhmä on jakautunut. Tarvitsemme kuitenkin työkaluja tämä keskustelun käymiseen.

Maria Ohisalo sanoo, että ruotsin opetusta tulisi kehittää niin, että se ei tuntuisi pakolta.

– Minä en pidä käsitteestä pakkoruotsi. Kieli pitäisi ymmärtää osana historiallista taustaamme. (käännös)
Viimeksi muokannut NRR, 18.06.2017 23:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#17 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 18.06.2017 23:06

Halvallapa myyvät poliittisen riippumattomuutensa, jos noilla summilla mielipiteet vaihtuvat...

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#18 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 18.06.2017 23:15

Näinhän on käynyt ennenkin: riviedustajana ollaan pakkoruotsia vastaan mutta edettäessä puolueen johtoon siirrytään pakon puolelle.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#19 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 19.06.2017 13:57

Tarvitsemme kuitenkin työkaluja tämä keskustelun käymiseen.
Tässä oppitunti numero 1.
Käyttäkää täsmällisiä ilmauksia ja täsmällisiä määritelmiä!
On ikään kuin kaksi vastapuolta, toinen joka ei halua koskea kouluruotsiin ja
toinen joka haluaa poistaa sen, eikä mitään niiden väliltä.
Silloin on vaikea jatkaa keskustelua.
Eiväthän nämä ole vastapooleina, vaan
kouluruotsin PAKOLLISUUDEN (pakkoruotsin) poistamista haluavat ja
pakollisuuden jatkamista kannattavat..

Ei voi olla vain "hiukan raskaana", sitä joko on tai ei ole raskaana!

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#20 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.06.2017 14:42

Ajatuspaja kirjoitti:
Tarvitsemme kuitenkin työkaluja tämä keskustelun käymiseen.
Tässä oppitunti numero 1.
Käyttäkää täsmällisiä ilmauksia ja täsmällisiä määritelmiä!
On ikään kuin kaksi vastapuolta, toinen joka ei halua koskea kouluruotsiin ja
toinen joka haluaa poistaa sen, eikä mitään niiden väliltä.
Silloin on vaikea jatkaa keskustelua.
Eiväthän nämä ole vastapooleina, vaan
kouluruotsin PAKOLLISUUDEN (pakkoruotsin) poistamista haluavat ja
pakollisuuden jatkamista kannattavat..

Ei voi olla vain "hiukan raskaana", sitä joko on tai ei ole raskaana!
Epäilen, että Ohisalo kuten moni muukin pitää kouluruotsia pakollisen ruotsin synonyyminä (sanat pakkoruotsi tai pakollinen kouluruotsi vain ovat kiellettyjä) ja se mitä hän kaipaa on hiukan kevennetty pakko, esim. pakko vain lukion kävijöille ja amk-opintoihin hakeutuville.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#21 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.06.2017 16:10

Touko Aallon kerrotaan olevan lähellä Osmo Soininvaaraa:
Vihreät nimittivät viikonloppuna Touko Aallon puheenjohtajaksi jäsenäänestyksen pohjalta. Mitä tämä suurelle yleisölle melko tuntematon mies ajaa ja mitä hän tuo tullessaan suomalaiseen politiikkaan?

Yritän vähän maalata kuvaa vihreiden uudesta johtajasta ja puolueen tulevaisuudesta sen pohjalta, mitä olen kuullut ja lukenut sekä joskus Aallon kanssa keskustellutkin.

Monella tavalla Aalto on ensinnäkin perusarvoiltaan perinteinen vihreä. Hän on liberaali henkilö, joka on kannattanut vahvasti homo- ja lesbopareille samoja avioliitto- ja adoptio-oikeuksia kuin heteropareille.

Lisäydinvoimaa Aalto vastustaa, mutta monen puoluetoverinsa tapaan ei kirkasotsaisen kiihkeästi. Hän ei ole esimerkiksi ryhtynyt puheenjohtajakisassa vahvoilla olleen Emma Karin tapaiseen manööveriin Fennovoiman voimalahankkeen horjuttamiseksi. Ei tosin ole ollut jyväskyläläisenä vastaavaa paikkaakaan.

Aalto kannattaa vasemmistohenkisesti lisäverotusta mieluummin kuin julkisten menojen karsintaa eikä hyväksy suuria tuloeroja. Yksityisiä sote-palveluja hän ei hevillä nostaisi julkisten rinnalle, valinnanvapauteen hän suhtautuu nihkeästi.

Aallon talouspoliittista osaamista on kehunut varsinkin puolueen merkittävä vaikuttaja Osmo Soininvaara. Entinen puheenjohtaja ja ministeri toivoi Aaltoa tästä syystä puheenjohtajaksi ja toive siis toteutui.

Aallosta löytyy myös ripaus ajattelua, joka lähentää häntä hieman esimerkiksi perussuomalaisiin, keskustalaisiin ja kokoomuslaisiin varsinkin kehäkolmosen ulkopuolella.

Aalto on pakkoruotsin vastustaja aika perussuomalaisin argumentein. Hän vastasi Helsingin Sanomien vaalikoneessa keväällä 2015 olevansa samaa mieltä siitä, että ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

”On erittäin tärkeää vaalia kahden virallisen kielen rikkautta, mutta kysymys kuuluukin, miten se parhaiten tehdään? Pakollinen ruotsin kielen opiskelu estää valitsemasta muita tarpeellisia kieliä, koska oppijan resurssit ovat rajalliset”, hän muun muassa perusteli.

Aallossa on myös keskustalaista siltarumpumiestä sikäli, että hän kannattaa koko Suomen pitämistä asuttuna vaikka verovaroin, eikä hän kuntien määrääkään ole innokkaasti vähentämässä.

Kokoomuslaisuutta löytyy vähän alkoholin saatavuuden parantamispuolelta ja siitä, että hän ei olisi kiristämässä hyvätuloisten palkkaverotusta.

---

”Touko Aalto pärjää paneeleissa, joissa testataan tulevia pääministerikandidaatteja ja joissa on hyvä ymmärtää taloutta”, hänen taustapirunsa Osmo Soininvaara sanoi viime kuussa Vihreässä langassa.

Kaksi vuotta on pitkä aika. Siinä ajassa tapahtuu paljon, ja on vielä presidentinvaalitkin. Pekka Haaviston kampanja voi tuoda Touko Aallon vihreille vetoapua---
http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuo ... -taustalla

Tämä kuulostaa todella hyvältä. Kun nyt Touko osaisi pitää puolueen propakkoleidit muissa puuhissa.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#22 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 19.06.2017 16:18

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuo ... nen-ruotsi

Onko Huusko muuttanut mielensä termistä ??
Viimeksi tänään näin sanan pakkoruotsi ruotsinkielimyönteisyyttään julistaneen Helsingin Sanomien suuressa otsikossa, jossa kerrottiin kyseisen seikan olevan osa perussuomalaisten säästöpakettia. Se hyppäsi toimituksen kannanottona silmille, oltakoon itse asiasta eli yhden puolueen suhteesta toiseen kotimaiseen tai ruotsin kielen pakollisesta opiskelusta mitä mieltä tahansa.

Pakkoruotsin sijaan on arvoneutraalimpaa puhua pakollisesta ruotsista siinä missä pakollisesta matematiikastakin tai pakollisesta peruskoulusta, koska olemme yhteisellä sopimuksella niistä lasten etuja ajatellen päättäneet.

Pakollisen vastakohtana puhumme vapaaehtoisesta tai vapaavalintaisesta esimerkiksi lukion vapaaehtoisen tai vapaavalintaisen saksan ja venäjän kohdalla. Jos päätämme tulevaisuudessa muuttaa jonkun asian - esimerkiksi ruotsin kielen opiskelun jossain oppilaitoksessa tai niissä kaikissa vapaavalintaiseksi - se on sitten vapaavalintaista eikä pakollista.

Ei, en suurin surminkaan ole kieltämässä sanan pakkoruotsi käyttämistä, ja olenpa itsekin sitä ikään kuin neutraalina terminä käyttänyt. Olisin myös valmis vähentämään ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta, kuten olen täällä Puheenvuorossa jo kirjoittanut otsikolla ”Tuli tuore ja toivottu avaus keskusteluun pakkoruotsista”.

Uusi Suomi välttää jatkossa sanan pakkoruotsi käyttämistä toimituksellisena sanana. Tällainen suositus on annettu myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta Kotuksesta.

Kun haastateltavat, bloggaajat ja muut pakkoruotsista puhuvat, siteeraamme heitä tietysti kuten ennenkin. Kyseisen arvolatautuneen sanan käyttö tekstissä ja/tai otsikossa ei estä meitä esimerkiksi nostamasta blogikirjoitusta Puheenvuoron karuselliin.

Keskustelu ruotsin kielen pakollisuudesta kouluissa – peruskoulussa, ammattikoulussa, lukiossa, ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa - jatkukoon.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#23 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 20.06.2017 13:25

Ajatuspaja kirjoitti: Eikö kansainvälisissä konferenseissa ole tarkoitus avartaa näkemystä ja tutustua kansainvälisesti
erilaisiin kulttuureihin myös vapaa-ajalla ? Heli Järvinen vetäytyy porisemaan oman porukan keskuuteen
Vihreiden kansanedustaja Järvisen pakkoruotsihehkutteluun on saatu julkaistua vastine:
http://www.ita-savo.fi/mielipide/lukijo ... aan-367754

Koska julkisuudessa esiintyy jatkuvasti virheellisiä käsityksiä ruotsin kielen kouluopiskelusta Suomessa (mm. Heli Järvinen, I-S 15.6.), muutama tosiasia lienee syytä kerrata.

Ensinnäkin: Ruotsi on ainoa lailla turvattu pakollinen oppilaalle vieras kieli peruskoulussa. Ilman kokeilua ruotsia ei voi vaihtaa mihinkään muuhun, vaikka jopa englanti voidaan haluttaessa korvata jollakin muulla kielellä. (Isoissa kunnissa näin tapahtuukin, jolloin A-kielenä voi jossain koulussa olla englannin vaihtoehtona esimerkiksi saksa tai ranska.)

Toiseksi: Ruotsi on ollut oppivelvollisuuskoulussa pakollisena vasta 70-luvulta alkaen. Kansakoulussa pakollista ruotsia ei ollut, mutta vapaaehtoisessa oppikoulussa oli.

Kolmanneksi: Kukaan ei ole esittänyt, että ruotsin opiskelu tulee kieltää. Sen sijaan on esitetty, että ruotsista tehdään vaihtoehtoinen jonkun muun kielen kanssa. Ajatus, että perheet tai kunnat eivät itse kykene valitsemaan esimerkiksi saksan, ranskan, venäjän ja ruotsin väliltä, on outo.

Neljänneksi: Virkamiesruotsi ei edellytä kaikkien suomalaisten pakollista ruotsin opiskelua. Todistuksen molempien kotimaisten kielten auttavasta osaamisesta saa kuka tahansa tarpeeksi motivoitunut viranhakija. Ahvenanmaalaiset ovat päässeet helposti Suomen virkoihin, vaikka sikäläisissä kouluissa ei pakkosuomea olekaan.

Viidenneksi: Ruotsin osaamattomuudesta on vähemmän haittaa kuin jonkun maailmankielen osaamattomuudesta. Kaksi oppilaalle vierasta kieltä on sopiva määrä oppivelvollisuuskouluun; kolme kaikille on jo liikaa. Kieliä tarjotaan nyt valinnaisina aineina, mutta halukkuutta on ”pakkoruotsin” takia aika vähän.

Kuudenneksi: Jos peruskoulun tarjoamat kielet olisivat A1-englanti ja pakollisena lisäkielenä joko saksa, ranska, venäjä tai ruotsi, kielten osaaminen Suomessa monipuolistuisi selvästi. (Nyt laajasti osataan vain englantia ja ruotsia.)

Lopuksi: Ruotsin kielen erikoisasema Suomessa ei johdu nykytarpeesta vaan historiallista syistä. Tämän tunnustaminen mahdollistaisi avaramman kielipoliittisen ajattelun – myös kansanedustajille.

Jari Rusanen
Savonlinna
Luulisi nyt kansanedustajankin ymmärtävän.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#24 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 27.06.2017 09:47

Vihreät on statisti, vallitsevan tilanteen säilyttäjä.
Ainoa todellinen vaihtoehto on edelleen vain ja ainoastaan perussuomalaiset!

http://www.halla-aho.com/scripta/kielip ... uksia.html

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#25 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 27.06.2017 12:58

Yksittäisten ihmisten nouseminen esiin on voima, joka kaataa pakkoruotsin. Esim. eläkkeellä olevien opetusneuvosten mielipidekirjoitukset Hesarissa jokin aika sitten oli toimintaa, joka edustaa puolueisiin sitoutumatonta voimaa.

Kaikista puolueista löytyy nykyään pakkoruotsin lakkauttamisen kannattajia. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään.

rationalisti
Viestit: 186
Liittynyt: 11.02.2013 10:46

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#26 Lukematon viesti Kirjoittaja rationalisti » 28.06.2017 13:44

TK kirjoitti:Yksittäisten ihmisten nouseminen esiin on voima, joka kaataa pakkoruotsin. Esim. eläkkeellä olevien opetusneuvosten mielipidekirjoitukset Hesarissa jokin aika sitten oli toimintaa, joka edustaa puolueisiin sitoutumatonta voimaa.

Kaikista puolueista löytyy nykyään pakkoruotsin lakkauttamisen kannattajia. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään.
Ensimmäiset hyvät kannanotot pakkoruotsia vastaan muistan 90-luvun alun mielipidekirjoituksista, tuolloin vielä aktiiviset opetuksen ammattilaisetkin uskalsivat ottaa suoraan kantaa. Silloin, kuten nytkin, kansan enemmistö vastusti pakkoruotsia. Noista ajoista on nyt kauemmin kuin niistä ajoista on pakkoruotsin käyttöönottoon.

Ainoa pakkoruotsin heikennys siitä lähtien on hyvin kosmeettinen pakkoruotsin kirjoittamispakon purku ylioppilastutkinnosta, minkä paluun tulemme todennäköisesti näkemään pian ylioppilaskirjoitusten kielten määrän lisäyksen myötä. Muutoin kehityskulku on ollut varsin yksisuuntaista. Kielikokeilukin on sorvattu siihen malliin, että ihmettelen suuresti, jos tulos tulee olemaan mitään muuta kuin, että eihän ihmiset halua edes valita mitään muuta kuin ruotsia (johtuen virkamiesruotsista).

Mikäli tämän näytelmän päättymistä toivoo yksittäisten ihmisten esiinnousun kautta, voi odottavan aika käydä pitkäksi. Kielivalinnan vapauttamisesta koituvat hyödyt realisoituisivat noin viidentoista vuoden viiveellä. Päätös on nyt jo nelisenkymmentä vuotta myöhässä.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#27 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.07.2017 07:08

Ajatuspaja kirjoitti:
puolueessa on paljon naisia, jotka innolla vielä lähtevät pakonpuolustamisristiretkelle..

Tässä yksi esimerkki Itä-Suomen lehdistä:
Sama kirjoitus julkaistu useassa lehdessä..

http://www.ita-savo.fi/mielipide/puheen ... ielestamme

Keskusta ja kokoomus haluavat väkisin vähentää suomalaisten ruotsin kielen taitoa. Sitä varten 2000 oppilasta aiotaan vapauttaa ruotsin opinnoista. Perusteena on se, ettei ruotsia enää tarvita ja että hyötyä on enemmän muista kielistä, kuten venäjästä.

Ajatus pakkoruotsista vapautumisesta saattaa Itä-Suomessa kuulostaa houkuttelevalta, mutta nuorten vanhempien ei kannata mennä halpaan.

Jo nyt, kun ruotsi on ollut 10 vuotta vapaaehtoinen aine yo-kirjoituksissa, moni opiskelija on helisemässä ruotsin opintojen kanssa yliopistoissa. Kuitenkin valtion virkamiespätevyyden saavuttamiseksi ruotsin koe on suoritettava. Haluatteko todella tilanteen, jossa lastenne on vaikeampi päästä näihin virkoihin?

Vapautusta toisesta kotimaisesta kielestämme on rummutettu tehokkaasti puhumalla pakkoruotsista. Kannattaa muistaa, että kouluissa on myös pakkomatematiikkaa, pakkoyhteiskuntaoppia ja pakkoliikuntaa. Ruotsi ei ole yhtään sen pakollisempi kuin biologiakaan.
Monipuolisella ainevalikoimalla on tarkoitus tuottaa paitsi päteviä ihmisiä työelämään myös laaja-alaisesti elämää, luontoa ja kulttuureja ymmärtäviä nuoria. Kannattaa myös muistaa, että senkään oppilaan kohdalla, jolla ruotsin kanssa on hankaluuksia, tilanne ei helpotu. Jatkossa hankaluudet siirtyvät vain koskemaan venäjää tai jotain muuta vaihtoehtoista kieltä.

Suomalaisten nuorten kielitaito on mennyt jo vuosia alaspäin kuin lehmän häntä. Englantia osataan yhä paremmin, mutta muita kieliä entistä huonommin. Tähän ongelmaan ei auta ruotsin vähentäminen vaan muiden kielten lisääminen. Ja kun osaa yhtä vierasta kieltä, on yleensä helpompi oppia seuraavia.

Kannatan lämpimästi niin venäjän kuin muidenkin kielien opiskelua. Itse valitsin aikanaan pitkän matematiikan, joka toi tullessaan kemian ja fysiikan, mutta karsi samalla kielimahdollisuuksia. Saksan onnistuin onneksi pitämään, ja venäjän kirjoitin omaksi ilokseni aikuisena, kun venäläisiä alkoi muuttaa kesämökkinaapureiksi. Silti tai sen lisäksi siitä ”pakkoruotsista” on ollut ja on valtava hyöty.
Kaikissa kansainvälisissä seminaareissa työkielenä on yleensä englanti, mutta heti virallisien osuuksien jälkeen kokoontuvat pohjoismaiset kollegat porisemaan ruotsiksi.

Koska meillä on eniten yhteistä niin yhteiskuntajärjestelmien, kaupan, tasa-arvon, työelämäongelmien ja monien muiden asioiden puolesta juuri läntisten naapurimaidemme kanssa, on hyöty mahdollisuudesta osallistua keskusteluihin ollut todellinen.

Itä-Suomen haasteena on enemmänkin pienet koulut, jossa koko oppilasjoukon pitäisi valita yksimielisesti joku ylimääräinen kieli, jotta se saataisiin mukaan opetukseen ja lukujärjestykseen. Jatkossa eri oppilaitosten: ammattiopistojen, lukioiden ja erilaisten kansalaisopistojen kannattaa tehdä entistä enemmän yhteistyötä kielivalikoiman laajentamiseksi.
Hallitusohjelmassa luvataan lisätä ja monipuolistaa kielten opiskelua.

Sitä ei tehdä kielitaitoamme entistään heikentämälle vaan tuomalla ruotsin ja englannin rinnalle lisää vaihtoehtoja.
Heli Järvinen
Kansanedustaja (vihr.)
Kerimäki
Eikö kansainvälisissä konferenseissa ole tarkoitus avartaa näkemystä ja tutustua kansainvälisesti
erilaisiin kulttuureihin myös vapaa-ajalla ? Heli Järvinen vetäytyy porisemaan oman porukan keskuuteen
eli ei todellisuudessa halua tutustua muuhun maailmaan kuin pohjoismaihin..
Hyvin asiallista ja silmiä avaavaa palautetta tuli tähän. No nyt sama avaus julkaistiin täsmälleen samanlaisena uudelleen:
http://www.lansi-savo.fi/mielipide/puhe ... muu-368205

Tällä tavoin pakkoruotsiverkosto toimii: liturgiaa toistetaan uupumatta, vuoropuheluun ei ryhdytä, vastineita ei edes lueta.

Tuntuu jo turhalta vastata:
Missään muualla maailmassa ei ole pakkoruotsimme kaltaista pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille alakoulusta yliopistoon.

Pakkoruotsia luetaan lähes pisimmän A-kielen verran ja sen tarve on vain paperilla = virkapakkoruotsin läpäisy. Todellisuudessa me pakkoruotsimme erinomaisin arvosanoin lukeneet emme tarvitse koko kieltä, kansainvälisissä seminaareissa Pohjoismaissakin käytämme englantia, koska läsnä on aina monikielinen joukko, jolle englanti on se paras yhteinen kieli.

Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi, koska se söi nuorten muun kielitaidon. Täsmälleen saman tekee pakkoruotsi mannermaalla, syö nuorten muun kielitaidon. Tästä ovat toistuvasti kirjoittaneet kielten ja kansainvälisyyskasvatuksen opetusneuvokset Hesarissa viime keväänä: vain tekemällä ruotsi vapaaehtoiseksi saadaan laajempi kielivaranto.

Pakkoruotsi myös haittaa monen kielellisesti vähemmän lahjakkaan tai monikielisestä taustasta tulevan, esim. maahanmuuttajanuoren koulutusta.

Kaikkialla muualla on laveampi kielivaranto juuri siksi, ettei ole pakkoruotsin kaltaista pientä pakkokieltä. Meillä toki luetaan kieliä enemmän kuin muualla, mutta juuri siksi, että niiden, jotka haluavat aitoa kielitaitoa, on luettava kolme kieltä. Tässä määrä ei korvaa laatua. Olisi parempi voida valita itselleen järkevä ja omaa taustaa, omia intressejä kuvaava kielitaito, jonka ylläpito koulun jälkeenkin on mielekästä.

Ruotsi tehtiin vapaaehtoiseksi yo-kokeissa valtavan yleisen paineen vuoksi, painetta tuli niin kodeista, opiskelijoilta kuin rehtoreilta ja koulun kehittäjiltä. Tavoitteena oli purkaa liian kielipainotteinen yo-koe ja tehdä tilaa matematiikan kirjoittamiselle, ainereaalille, ammattiväylää kirjoituksiin tuleville sekä ja nimenomaan lyhentää lukioaikaa ja vähentää reppuja. Ruotsista oli muodostunut jo liian monelle se aine, joka esti ylioppilaaksi pääsyn tai pitkitti vuodella lukiota. On todella epäasiallista väittää, että yo-ruotsi olisi pitänyt korvata toisella kielellä, kielikurssejahan ei helpotettu lainkaan, samat pakkoruotsin kurssin jäivät lukioon estämään muiden kielten valintaa.

Pakkoruotsia puolustetaan pelkillä valheilla. Kielten olemukseen oppiaineena kuuluu valinnaisuus. Kieliä on paljon ja niistä on pyrittävä etsimään itselle se kaikkein kiinnostavin ja käytettävin. Näin tehdään kaikkialla. Vain englannilla on tällä hetkellä sellainen asema, että se on voitu useimmissa Euroopan maissa nostaa kaikille yhteiseksi. Muualla Pohjoismaissa ja Ahvenanmaalla yhteinen englanti helpottaa lukujärjestystä ja helpottaa muiden kielten valinnaisryhmien muodostamista. Vain Suomessa pakollisena on englannin sijaan ruotsi!

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#28 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 06.07.2017 13:19

Heli Järvisen pakkoruotsin hehkutukseen on yleisön palstalla vastannut Leo Havukainen:

Kansanedustaja Heli Järvinen lyttäsi puheenvuorokirjoituksessaan (LS 30.6.) mahdollisesti syksyllä 2018 alkavan kielikokeilun. Samoin Järvinen epäili lasten vanhempien harkintakykyä kielivalinnan tekemisessä kokeiluun mukaan pääsevien oppilaiden osalta. Kyytiä sai myös sana pakkoruotsi. Henkilökohtaisesti hänellä on ollut ilo porista ruotsia kansainvälisten seminaarien vapaa-ajalla.

Suon Järviselle ilonsa porista ruotsia ties missä. Muilta osin kirjoitus edustaa niin vanhakantaista ajattelua, että siitä on sekä maamme että koululaistemme oma etu kaukana.

Pakkoruotsi on oikea ilmaus ruotsin pakollisuudelle. Matematiikkaakin sentään ”puhutaan” kaikkialla maailmassa, mutta ruotsia ei. Ruotsi on todella ainoa pakollinen oppiaine kaikilla opetuksen tasoilla peruskoulusta yliopistoon ja ilman virkamiesruotsikokeen hyväksyttävää suorittamista ei saa lopputodistusta miltään koulutusalalta. Suomessa on jo nyt liikaa näitä koulutuspapereitta jääneitä ja syrjäytymiskierteeseen joutuneita.

Enemmistö eli 70 prosenttia suomalaisista haluaa ruotsin valinnaiseksi. Enemmistö suomalaisista ymmärtää, että maamme tarvitsee monien kielten osaajia. Koko koulu- ja opiskeluaika tiivistettynä eri oppiaineille vie pelkän ruotsin opiskelu ihmisen elämästä puoli vuotta. Tämänkin ajan voisi käyttää kieleen, jota itse haluaa lukea.

Pakkoruotsi on poliittinen oppiaine. 1970-luvulle asti alle 40 prosenttia suomalaisista joutui lukemaan ruotsia eli he, jotka kävivät oppikoulua. Kansakoulun käyneet eivät lukeneet ruotsia. Ruotsi on ollut pakollinen oppiaine vasta peruskoulusta alkaen. Kun peruskoulu-uudistusta valmisteltiin 1960-luvun lopulla, niin eri alojen asiantuntijat kuin poliittiset puolueetkin olivat yksimielisiä, että uudessa peruskoulussa ruotsi jää valinnaiseksi.

Edellä olevan sovitun päätöksen jälkeen muodostettiin 1968 uusi pääministeri Mauno Koiviston muodostama punamultahallitus. Opetusministeri Johannes Virolainen halusi Ruotsalaisesta kansanpuolueesta lisää porvarivoimaa hallitukseen vasemmistopuolueiden vastapainoksi, sillä kokoomus ei tuolloin ollut salonkikelpoinen hallitukseen. Niinpä Virolainen lupasi Rkp:lle tuesta palkkioksi ruotsin kielen pakollisuuden uuteen peruskouluun.

Vasemmistopuolueet ”ostettiin vapaiksi” jo sovitusta peruskoulupäätöksestä (ruotsi valinnaiseksi) tulopoliittisella ratkaisulla, jossa ay-jäsenmaksut sovittiin verotuksessa vähennyskelpoisiksi. Siten kaikki poliittiset puolueet olivat voittajia, mutta häviäjiksi joutuivat suomenkieliset koululaiset. Heli Järvinen; onko sinusta tällainen lehmänkauppapäätös edelleen oikeutettu? Miksi huonoja päätöksiä ei voisi korjata?

Pienoiskoossa Suomi muodostuu 18 suomenkielisestä, yhdestä ruotsinkielisestä ja yhdestä muunkielisestä. Yksi ruotsinkielinen siis vaatii 19 muuta suomalaista palvelemaan itseään ruotsiksi. Muualla maailmassa vähemmistöt opiskelevat enemmistön kielen eikä päinvastoin.

Poliittisten hämähäkinverkkojen purkaminen pitäisi tehdä kielipolitiikassa laaja-alaisesti niin, että virkamiesruotsin vaatimus poistettaisiin ensimmäisten joukossa, jotta helijärvisten ei tarvitsisi kehäpäätelmissään todeta ruotsin tulevan mörkönä sitten viimeistään yliopistossa eteen. Sen jälkeen on helpompi tehdä ruotsista valinnainen.

Ruotsinkielisten palveluiden turvaaminen ei ole suomenkielisten elämäntehtävä. Tulkkauspalveluita käytetään maahanmuuttajille ja kehittynyt tietotekniikka tarjoaa jo nyt monipuolista apua. Muutamien vuosien kuluttua puhe tai kirjoitus voidaan tulkita nopeasti ja riittävän täsmällisesti muille kielille; ehkä jopa ruotsiksi. Ja edelleenkö ruotsia luetaan pakollisena, koska eduskunnan heli järviset niin haluavat?

Leo Havukainen
valtiotieteiden maisteri
Mikkeli
http://www.lansi-savo.fi/mielipide/luki ... sta-368456

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vihreiden tempoileva pakkoruotsikanta

#29 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.07.2017 06:31

Heli Järvisen kirjoitus ilmestyy nyt Etelä-Saimaassa. Se on jo kahdessa lehdessä kerännyt runsaan kritiikin, mutta taas se ilmestyy sellaisenaan. Vaikka se ilmestyy ikään kuin yleisökirjoituksena, kysehän on sovitusta jutusta. Näin yritetään vähentää halukkuutta kielikokeiluun idässä.

http://www.esaimaa.fi/m/Mielipide---San ... 367643/564

Ilmeisesti koko Kaakon viestinnän lehtivalikoima ( http://kaakonviestinta.fi/) julkaisee tämän kirjoituksen muutaman viikon välein.

Juuri näin pakkoruotsiverkosto "keskustelee": samaa virheellistä sanomaa toistetaan ja toistetaan ja ollaan kuin ei olisi oikaisuja koskaan nävtykään!

Vastaa Viestiin