Onko kielivapaus vaikea hahmottaa?

[NRR]

Sosiaalisessa mediassa taas ei valitettavasti tarjota mitään vaihtoehtoa,
vaan ainoastaan vaaditaan pakkoruotsia pois..

Minkälaisia vaihtoehtoja tarkoitat?

Meillä nyt on
pakollinen mutta vapaasti koulun tarjonnasta valittava A1-kieli
vapaaehtoinen ja vapaasti koulun tarjonnasta valittava A2-kieli
pakollinen ruotsi B1-kielenä, ellei sitä ole jo valittu
vapaaehtoinen ja vapaasti koulun tarjonnasta valittava B2-kieli

Kielivapauden vallitessa meillä olisi
pakollinen mutta vapaasti koulun tarjonnasta valittava A1-kieli
vapaaehtoinen ja vapaasti koulun tarjonnasta valittava A2-kieli
pakollinen mutta vapaasti koulun tarjonnasta valittava B1-kieli
vapaaehtoinen ja vapaasti koulun tarjonnasta valittava B2-kieli

Onko tämä vaikea hahmottaa?

[NRR]

Pakkoruotsin kannattajat väittävät, että koska pienessä koulussa on pienempi valinnanvara kuin isossa, koko ajatus valinnaisuudesta on "epätasa-arvoinen". No muutkin mahdollisuudet ovat laajempia isoissa yksiköissä kuin pienissä, oli kyse sitten painotusluokista tai vaikka urheilu- tai soittoharrastuksesta.

Isossa kunnassa ja isossa koulussa voidaan tarjota useita A1-kieliä - mutta miten mahdollisuudet valintaan tarjotaan myös pieniin kuntiin ja pienille kouluille. A1- ja A2-kielten tavoitetasot ovat samat, joten mitään kohtuutonta ei tapahdu, lukeeko oppilas A1-englannin ja A2-saksan vai toisinpäin. Niillä, joilla on vain yksi A-kieli, englanti on tietysti luontevin ja halutuin, joten se valikoituu A1-kieleksi useimissa kouluissa. Jos englannin asema joskus muuttuu, vanhemmilta tullut palaute saa korjaamaan tarjontaa.

Paitsi ryhmäkokoihin ja tarjontaan, täytyy kiinnittää huomio myös lukujärjestyksiin.

Harva lienee laatinut lukujärjestyksiä, mutta koulun kannalta lukujärjestykset ovat oleellisia. Alakoulu on yleensä se helpompi osa lukujärjestystä ja ainoastaan A2-kielet on sijoitettava reunaan (uskontojen ja valinnaikurssien rinnalle), koska ne ovat vain osalla oppilaita. Jos nyt avataan A1-, A2- ja B1-kielet siten, että kussakin voi olla useita vaihtoehtoisia kieliä, täytyy sitoa yhteen useita luokkia ja useita opettajia - ja kenties osa tunneista pitää vielä sitoa reunaa (päivän alkuun tai loppuun). Tämä tekee nopeasti lukujärjestysten laatimisesta mahdottoman. Silloin luokat täytyy jakaa uudelleen kielten perusteella. Tämä taas tarkoittaa, että kielistä tulisi se keskeisin osa peruskoulua - ja vanhemmat ryhtyisivät valitsemaan lapsilleen valikoitunutta kaveripiiriä kielten avulla. Sitten täytyisi unohtaa musiikkiluokat, luonnontiedeluokat jne. Mielestäni kieliä voidaan painottaa isossa kunnassa joissain kouluissa, muttei kaikissa. Pieniin kuntiin ja pieniin kouluihin pitäisi jättää muutakin valittavaa kuin kielet.

Kun kielivalintoja vapautetaan, täytyy koko ajan optimoida lasten kokonaisvalintojen mahdollisuuksia - ja niihin liittyvät sekä kielet että muut valinnat. Kielten kohdalla oleellista on se, että itselle tärkeitä kieliä voi valita joko lähikoulun tarjottimelta jossain vaiheessa (alakoulu, yläkoulu, lukio) tai että poikkeuksellinen mutta itselle tärkeä valinta onnistuu esim. muuttamalla lähemmäs sopivan tarjonnan omaavaa koulua.

Se, ettei täydellinen vapaus ole mahdollista, ei estä kielivapautta. Oleellisin este kielivapaudelle on meidän alakoulusta yliopistoon jatkuva pakollinen ruotsimme.

[NRR]

Miksi kieltenopetuksen ammattilaiset siis kieltenopettajat eivät ole tarjoamassa vaihtoehtoja?

Vieraiden kielten tuntimäärä peruskoulussa ja lukiossa on suurempi kuin muissa aineryhmissä. Lisätunteja tulee alakoulusta, missä luokanopettajat opettavat yleensä kaikkia muita aineita paitsi kieliä, mikä kasvattaa huomattavasti kieltenopettajien tuntimäärää. Kieltenopettajat myös useimmiten opettavat puolikkaita ryhmiä, joten heidän tuntimääränsä ovat vielä paljon suurempia kuin kielten osuus on pelkästään oppilaan tuntimäärää katsoen, vaikka kielten osuus oppilaankin lukujärjestyksessäkin on eri aineryhmistä suurin. Esimerkiksi yhtenäisessä peruskoulussa saattaa olla kolme tai neljä matemaattisten aineiden opettajaa mutta kahdeksan tai yhdeksän kieltenopettajaa, muita aineopettajien ryhmiä on selvästi vähemmän - kuvastaa aineenopettajien voimasuhteita.

Tavallisessa peruskoulussa tai lukiossa siis vieraiden kielten opettajat ovat suurin yhtenäinen opettajaryhmä (ryhmä, jolla on yhteiset intressit ja joka toimii yhtenäisesti painostusryhmänä niin koululla kuin valtakunnallisessa edunvalvonnassa) ja pakkoruotsin vuoksi lähes kaikki virassa toimivat opettajat ovat myös ruotsinopettajia ja ne, joilla ei ole ruotsia aineyhdistelmässään, luovivat ryhmässä, jossa ruotsinopettajilla on enemmistö. Tästä seuraa, että kouluilla ja opettajien edunvalvonnassa nimenomaan kieltenopettajat ja heissä siis enemmistönä olevat ruotsinopettajat ovat vahvoilla. Muiden opettajaryhmien yrittäessä hankkia etuja itselleen heidän kannattaa lyöttäytyä yhteen nimenomaan kieltenopettajien kanssa ja puolustaa kieltenopettajien etuja saadakseen joitakin omia hankkeita ajetuksi kieltenopettajien myötämielisyydellä, vaihtokauppana.

Kun pakkoruotsi on kieltenopettajien enemmistön etu (kuten se tällä hetkellä on), on aivan mahdotonta saada pakkoruotsin kritiikkiä esiin opetuksen kehittäjien foorumeilla. Ihmiset ovat turtuneet tähän.

Jos pakkoruotsista luovutaan, joudutaan järkeistämään kieltenopetusta siten, että osa oppilaista vapautuu toisesta vieraasta kielestä (osa erityisoppilaista ja maahanmuuttajataustaisista) ja heille tulee esim. lisää äidinkieltä tai kotikieltä, sillä millekään muulle kielelle ei ole kehiteltävissä pakkoruotsin kaltaista "tämä menee kaiken muun ohi tärkeydessä" -mantraa. Tuikitarpeelliset vapautukset jo riittävät vähentämään kielten toteutuvia opetusryhmiä. Asia ei siis miellytä nykyisiä kieltenopettajia tai heidän edunvalvojiaan.

Jos kielitarjotin laajenisi, kouluilla tarvittaisiin uusien kielten opettajia, joiden tunnit olisivat pois vanhoilta viranhaltijoilta, vaikkeivät kielten tunnit muuten vähenisikään. Osa kieltenopettajista joutuisi kenties työn ohessa pätevöitymään uudestaan, siis suorittamaan jonkin kielen opintoja - ja tämä on toistaiseksi tehty aika hankalaksi, tosin ainahan se on lisätyötä ja ilman palkkaa. Näin suuri osa vanhoista kieltenopettajista suhtautuu periaatteessa epäillen pakkoruotsin valinnaistamiseen.

Kieltenopettajat tuntuvat haluavan uskoa siihen, että pakkoruotsia tukevat tahot ajaisivat jatkossa läpi pakollisten kieliopintojen lisäämistä eli pakkoruotsista luopumisen sijaan pakotettaisiin kaikille kolmas vieras kieli tai ainakin kehitellään ratkaisuja, joissa kolmas kieli toisi etuja, joita kannattaa lähteä hakemaan (esim. kieliluokan valikoitu oppilasaines, jota vanhemmat haluavat paljon enemmän kuin itse kieliopintoja). Tämä tuskin toteutuu (tosin olen ollut ennenkin väärässä arvioidessani järjettömyyksien jatkumista), mutta se on se tie, jota kieltenopettajat mieluiten haikailevat, sehän vasta lisäisi tuntimäärää ja palkkaa.

Tilanne on siis aika solmussa.

[lpo]

Jos kielitarjotin laajenisi, kouluilla tarvittaisiin uusien kielten opettajia, joiden tunnit olisivat pois vanhoilta viranhaltijoilta, vaikkeivät kielten tunnit muuten vähenisikään. Osa kieltenopettajista joutuisi kenties työn ohessa pätevöitymään uudestaan, siis suorittamaan jonkin kielen opintoja - ja tämä on toistaiseksi tehty aika hankalaksi, tosin ainahan se on lisätyötä ja ilman palkkaa. Näin suuri osa vanhoista kieltenopettajista suhtautuu periaatteessa epäillen pakkoruotsin valinnaistamiseen.

Hmm... Tätä on tullut pohdittua aiemmin ja vaikken tunne kieltenopettajien koulutusta kovin syvällisesti, niin eikös kieltenopettajien pidä kuitenkin opiskeluaikanaan suorittaa enemmän kuin yhden kielen kurssit? Pedagokiikan kurssit varmasti vievät melkoisesti tilaa, mutta pelkästään yhteen kieleen keskittyminen tuntuu idioottimaiselta...

Perus insinöörilogiikalla yhteen kieleen keskittyminen opinnoissa ei olisi kovin järkevä valinta. Jos ja kun ruotsin opetuksen pakollisuus lakkaa, pelkästään ruotsia opiskelleet opettajat olisivat aika tyhjän päällä... Toisaalta jos ovat opiskelleet ruotsin ohessa vaikka ranskaa, niin voisi kuvitella, että heistä voisi kuoriutua tarpeen tullen myös ranskanopettajia.

Tulee ehkä katseltua tätä ongelmaa turhan paljon insinöörin näkökulmasta, mutta insinöörimaailmassa ja etenkin yksityisellä sektorilla on aivan mahdoton ajatus lukkiutua yhteen ainoaan oman tieteenalan alahaaraan. Ei kai tuollaista päästetä tapahtumaan kieltenopetuksessa? Kertokaa ihmeessä, kellä vain on kokemusta tuolta alalta...

[NRR]

eikös kieltenopettajien pidä kuitenkin opiskeluaikanaan suorittaa enemmän kuin yhden kielen kurssit?

Suurin osa viroista peruskoulussa on englanti+ruotsi -virkoja, tällä yhdistelmällä ei opeteta saksaa, ranskaa, espanjaa tai venäjää.

Nykyisen virkarakenteen vuoksi kieltenopettajien jakauma eri kieliin on pahasti vinoutunut.

Kun virkarakenne muuttuu yliopistot pystyvät tietysti nopeasti vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Nyt vain ainoa muutos, mikä on tapahtunut, on RUOTSIN TUNTIEN LISÄÄNTYMINEN vahaistamisen ja kuntakohtaisten tuntimäärien noston vuoksi. Meillä on luokanopettajien koulutukseen ja lisäkoulutukseen tuotu ruotsin kokonaisuus, jotta päteviä opettajia riittäisi. Tietysti varsinaiset kieltenopettajat eivät katso niin hyvällä sitä, että tunnit valuvat luokanopettajille.

Täytyy muistaa, että opettajan palkka muodostuu suoraan tuntimäärästä. Jos tunteja on vähän, palkka on pieni. Jos tunteja on paljon, palkka nousee. Oma palkka on ihmisille ihmeen tärkeä asia.

[Ajatuspaja]

Sosiaalisessa mediassa taas ei valitettavasti tarjota mitään vaihtoehtoa,
vaan ainoastaan vaaditaan pakkoruotsia pois..

Minkälaisia vaihtoehtoja tarkoitat?

Kuten esivalta on meille viestittänyt, pakkoruotsissa on kysymys paljon muusta
kuin ruotsin kielen opiskelusta.
Kyse on ruotsin kielen kokonaisasemasta!
Ruotsin kielen asemaa ei saa heikentää.

Jos ruotsin kieli ei enää ole pakollinen, sen asema romahtaa,
eikä tilalle tule mitään!

Suurin osa pakkoruotsia kannattavista keskustelijoista ei itsekään tiedosta,
että pakkoruotsissa kyse ei ole kieliopinnoista, vaan se on eräänlainen "sijaistoiminto"
ruotsin kielen aseman ikuiselle muuttumattomuudelle. (Tai eräänlainen "camouflage")

Kaikki muu saa Suomessa muuttua, mutta ruotsin kielen aseman on säilyttävä muuttumattomana.

Kun jollakin elämänalueella ruotsin asemaa heikennetään, jollakin toisella alueella sitä pitää vahvistaa.

Tämä on siis pakkoruotsin kannattajien todellinen ajatusmaailma..
ruotsin kielen aseman varjeleminen, sen statuksen varjeleminen!

Jos ruotsinkielinen joutuu luopumaan saavutetuista eduista, esim. menemään hoitoon
täysin suomenkieliseen sairaalaan tai käymään kirjastossa, jolla on täysin suomenkielinen nimi,
se on heille suuri menetys!

Tällaisia menetyksiä tapahtui valtavasti sotien jälkeen, ja sen takia menetyksiä korvaamaan
keksittiin pakkoruotsi, jotta ruotsin asema ei heikkenisi.

Koska ruotsin asema ei saa muuttua, silloin pakkoruotsin tilalle on saatava jokin hyvitys,
jolla menetys kompensoidaan..

Meille tavallisille suomenkielisille tämä ajatustapa on käsittämätön, mutta
ruotsinmielisille se on täysin selvä:

Ruotsin asemaa ei saa heikentää, ja jos se jostain syystä heikkenee,
heikennys on korvattava kiristyksellä jossain toisessa asiassa.

Siksi pelin henkeen olisi kuulunut Vaasan erityisratkaisu, jonka vastineeksi esim.
yksikielisesti suomenkieliset kunnat olisi voitu vapauttaa pakkoruotsin opiskelusta.

Meidän pitää ymmärtää, miten vastapuoli ajattelee, ja samalla ymmärtää, miksi kukaan poliittisen eliitin jäsen
ei uskalla sanoa suoraan, että ruotsin asemaa pitää heikentää!

Vaikka se olisi nimenomaan oikea tapa!
Siksi Ilkka-lehden pääkirjoitus on rohkea avaus!

Eli pakottajille on kerrottava, miten me kompensoimme ruotsin kielen aluemenetyksen...
Koska "ruotsin kokonaisasema ei saa heiketä"!

Rehellisintä olisi kertoa kansalle, että ruotsin asemaa SAA heikentää,
tai kauniimmin sanottuna rationalisoida.

Kuka poliitikko sen ensimmäisenä uskaltaa sanoa Ilkka-lehden tavoin?

EI taida ihan heti sellaista presidenttiä, ministeriä tai kansanedustajaa löytyä!

Rohkeus ei riitä, koska jo pelkkä kirjaston yksikielinen suomenkielinen nimi nostaa
hirvittävän protestoinnin ruotsin kielen privilegion varjelijoiden piirissä!!

3500 kirjettä presidentille on vielä peanuts siihen verrattuna, mitä valitusta tulee,
kun "ruma sana sanotaan niin kuin se on"

Vertaa: Kun vaaditaan "pakkoruotsi"-termin kieltämistä, samalla pitäisi kieltää myös
sen vastinpari eli poliittisesti latautunut "(elävä) kaksikielisyys!

Siis kun ruotsin asemaa pakkoruotsin poistuessa muutetaan,
miten muutos tehdään huonontamatta kokonaisasemaa?

Nykyisen kielipolitiikan perusaksioomahan on, että ruotsin asemaa ei saa heikentää!

[NRR]

Kolme vuotta sitten palstalla käytiin suuri kompromissikeskustelu, johon osallistui toimittaja Andelin. Hän kirjoitti tuolloin:

RKP on pian tilanteessa, jossa se, tekisi se mitä tahansa, voi menettää kolmanneksen äänestäjistään, Jos se myöntyy muutokseen se menettää ydinjoukkoaan, jos se on myöntymättä se antaa kuvan itsestään uusiin tilanteisiin huonosti sopeutuvana puolueena. Ja itse äänikynnyksen se on itse typeryyksissään ollut mukana asettamassa.

Omasta mielestäni RKP:n tulisi harkita kompromissia, jossa on

- valtakunnallinen vapaa kielivalinta ilman aluerajoituksia
- ruotsia kansalliskielenä tarjottuna koko maan kouluissa valinnaisena A- ja B-kielenä
- oikeus ruotsinkieliseen koulunkäyntiin koko maassa, opetusryhmien minimien puitteissa
- kaksikielisillä alueilla virkamiesruotsin tiukempi valvonta, etenkin ydinaloilla kuten terveys, hoiva, oikeus, etuus ja turvallisuus.
- lisätty viranomaisten ruotsin kielikoulutus
- parannettu ruotsinkielisten palveluomavaraisuus
- vieraan ruotsinkielisen työvoiman palkkaaminen kaksikielisten alueiden julkiselle sektorille helpotettu, mm. keventämällä suomen kielen tasovaatimuksia.

Tässä on vain se ongelma, ettei ole mitään realistista mahdollisuutta "tiukentaa virkamiesruotsia", kun ylipäätään tämä "ruotsia vain paperilla" -virkamiesruotsikin alkaa olla useimmille mahdoton saavuttaa, maa aidosti monikielistyy, kaksikielisyydet eivät ole enää yhdistelmällä suomi-ruotsi eikä todellista motivaatiota ruotsin opintoihin ole kuin sellaisilla, jotka aikovat luoda uraa mannekiineina ruotsinkielisten joukossa käytyään Hankenin tai Åbo Akademin.

Joten kompromissit voi unohtaa. Eihän kukaan edes myönnä pakkoruotsin olevan itselleen eduksi ja vaatisi avoimesti korvausta menetyksistä pakon purkautuessa... Virallisestihan pakkoruotsi on meidän suomenkielisten ja uussuomalaisten etu, sillä se liittää meidät Nordeniin ja avaa virat - mitä kompromissia tarjoisimme itsellemme!

[Ajatuspaja]

jos RKP on myöntymättä se antaa kuvan itsestään uusiin tilanteisiin huonosti sopeutuvana puolueena.

Juuri tämähän on viime kuukausina tapahtunut!

Mutta silti kukaan ei ääneen uskalla sanoa, että
ruotsin kielen asemaa on tarkasteltava kriittisesti!

Ehkä sitä kuitenkin hallituksessa on (kaikessa hiljaisuudessa) tarkasteltu kriittisesti nimenomaan
Vaasan tapauksessa!

parannettu ruotsinkielisten palveluomavaraisuus

Vaasan ratkaisuhan on tämän tavoitteen vastainen...
----------------


Koko kielipolitiikka pitäisi ajatella uudelleen:

Ottaa lähtökohdaksi ruotsinkielisten kielelliset oikeudet,
ei suinkaan "ruotsin kielen asema"

Kun lähtökohta on kielelliset oikeudet, silloin voidaan ottaa tarkasteluun
Euroopan eri maissa olevat mallit.

Esim. Vaasan seudulla voitaisiin soveltaa Italian Etelä-Tirolin saksankielisten mallia!
Muualla Suomessa malli voisi olla Ruotsin kehittämä suomen kielen hallintoaluemalli.

Tulisi kokonaan luopua päähänpinttymästä "ruotsin kielen aseman muuttumattomuus"
Status ei turvaa palveluja eikä kielellisiä oikeuksia.

Ja palvelut sekä kielelliset oikeudet me toki haluamme turvata,
mutta status-ajattelu joutaa historian roskakoriin!

Jotain tämänsuuntaista voi optimisti nähdä esim. presidentin kannanotossa
päivystysuudistuksen yhteydessä!

[NRR]

Minusta lähtökohta on käsittämätön: kun me pohdimme omien nuortemme (yli 95% väestöstä) koulutuksen järkevyyttä ja kohtuullisuutta ja heidän oikeuttaan opiskella itseään ja elämää varten, tämä pitäisi väkisin kääntää keskusteluksi, miten takaamme ruotsin (alle viiden prosentin virallinen äidinkieli, suurin osa suru-kaksikielisiä) aseman ja palvelut.

Ei enemmistön ole mahdollista suunnitella noita palveluja, ei varsinkaan meidän, jotka keskustelemme opetuksesta oman työmme ja perheemme ohella. Sitä varten on olemassa leegio hyväpalkkaisia virkamiehiä, jotka on vain vapautettava suunnittelutyöhön, jossa lähtökohtana on se, että yli 95% valitsee kieliopinnot omista lähtökohdistaan ei palvelupakosta.

Palvelujen suunnittelussa kuullaan oleellisesti sitä alle viiden prosentin vähemmistöä, mutta muistaen, että kielivähemmistöjä on paljon, osa vanhoja, osa uusia, mutta kaikki suomalaisuuteen tervetulleiksi toivotettuja ja inhimillisen kohtelun ansaitsevia. Vähemmistöjen kohtelussa voisi siis rakentaa yhteisellä periaatteella palveluja keskittämällä, tulkitsemalla ja etäyhteyksin.

Mitä sitten "kaksi kansalliskieltä" jatkossa tarkoittaa, on nähdäkseni meidän ulottumattomissamme, sillä jo yksinkertainen kysymys "onko pakkoruotsi perustuslain vaatimus" on ollut mahdoton vastata. Brax oikeusministerinä kymmenen vuotta sitten sanoi, että ei, ei kuulu perustuslakiin - mutta sittemmin valtiosääntöoppineet ovat vaienneet ja ministerit puhuneet omiaan. Mitä tässä voi tehdä. Jonkun meistä tai parmminkin jonkun lapsistamme pitäisi opiskella valtiosääntöopin professoriksi avatakseen keskustelun? Menee hiukan aikaa.