Suomen kielipoliittinen keskustelu jatkaa junnaamistaan jo tutuiksi tulleissa juoksuhaudoissaan. Eräs mainio tapa keskustelun edistämiseksi olisi pyrkiä esittämään mahdollisimman selviä tosiasioita vuoropuhelun pohjaksi. Keskustelun tasoa laskee erityisesti yhden faktatiedon täydellinen puuttuminen: kaksikielisyyden taloudellisten kustannusten.
Vaikuttaa jopa siltä, että kaksikielisyyden kustannusten laskemista on vältelty tietoisesti.
---
Kielilain tarkoitus on varmistaa, että perustuslain mainitsemat kielelliset oikeudet toteutuisivat myös käytännön tasolla niin suomenkielisille (90,4% suomalaisista) kuin ruotsinkielisille (5,4%). Lain valmisteli kielilakikomitea, jonka puheenjohtajana toimi korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg.
Komitean kokoonpano paljasti nopeasti kumman kansalliskielen asiasta oltiin suhteessa enemmän huolissaan: 60% komitean jäsenistä oli ruotsinkielisiä, mukaan lukien pääsihteeri. Komitean kuulemista 51 asiantuntijasta 25 oli ruotsinkielisiä. Lisäksi ainoana ulkomaalaisena asiantuntijana kuultiin ministeri Mona Sahlinia Ruotsista. Kielilaki koskee koko maata paitsi yksikielisesti ruotsinkielistä Ahvenanmaata, josta silti kuultiin peräti viittä asiantuntijaa.
Komitea teki pääosin perusteellista työtä ja sen jättämä mietintö käsitti 257 sivua. Kuitenkin yhdessä kohdin ahkeruus unohtui täysin. Taloudelliset vaikutukset jätettiin lähes kokonaan arvioimatta. Kustannuksia pohdittiin vain 4 sivua ja nekin lähinnä verbaalisesti ilman numerotietoja. Ainoa konkreettinen rahamääräinen arvio oli: “Ehdotuksen mukaan kaksikielistä tienviitoitusta lisättäisiin valtateillä. Ehdotuksen toteuttamisen on arvioitu maksavan 20 miljoonaa markkaa, jos se toteutetaan välittömästi siten, että kaikki kilvet uusitaan heti.”
Kustannusarvion tekemättä jättäminen oli moitittavaa paitsi vastuullisen taloudenpidon kannalta, niin myös hallinnollisesti. Hallituksen esitysten laatimisohjeiden mukaan säädöshankkeessa on viimeistään perusvalmistelun aikana laadittava asiakirja, jossa kuvataan hankkeen taloudelliset ja tarvittaessa myös muut vaikutukset.
Kyseistä dokumenttia ei sisältynyt kielilakikomitean mietintöön eikä hallituksen esitykseen. Epätyydyttävänä selityksenä kustannusarvion puuttumiselle annettiin, että kustannukset piti (ohjeiden vastaisesti) selvittää vuoden 2004 valtion budjetin yhteydessä, mutta näin ei tehty silloin, eikä koskaan myöhemminkään. Lakiehdotuksen käsittelyssä oikeusministeri vieläpä totesi, että tarkat tiedot lisäviroista ja kustannuksista poistettiin valtiovarainministeriön nimenomaisesta vaatimuksesta.
Taka-ajatuksena ilmeisesti oli, että kielilaki sai ”maksaa mitä maksaa”. Tämä kielilain kustannusten selvittämättä jättäminen on yksi keskeinen syy, miksi kaksikielisyyden kustannukset ovat yhä täysin hämärän peitossa niin valtiolle kuin kansalaisille.
---
Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa julkisen sektorin kustannuksia on mietittävä erityisen tarkasti. --- kustannukset tulevat tällä hallituskaudella edelleen nousemaan. --- Kansalliskielistrategia -hankkeen --- ympärille koottu komitea --- Komitean työn pohjana toimii Ruotsinkielisten kansankäräjien (Folktinget) perustaman ns. Ahtisaaren työryhmän julkaisemat vaatimukset, joiden 25:stä kohdasta valtaosa edellyttää menolisäyksiä.
--- Eikö kaksikielisyydenkin suhteen siis kannattaisi tarjota totuudellista tietoa kansalaisten päätöksenteon pohjaksi – eikö se ole jopa valtiovallan velvollisuus?
http://www.sampoterho.net/?p=1529