Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Lahjoitukset | Vetoomus |  
 

Tiedote 26.6.2014

Viivytystaistelu on haitallista kielikoulutukselle

Suomalainen kielikoulutus on ollut kymmeniä vuosia Rkp:n kielipolitiikan panttivanki hallitusneuvotteluissa. Peruskoulun ja lukion kokonaistuntimäärää ei voida enää kasvattaa, joten pakollinen ruotsi on pois muista oppiaineista. Useimmille oppilaille olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kuin ruotsia, esimerkiksi toista kieltä. Eteenpäin ei voida mennä, koska epämiellyttävää totuutta on vaikea myöntää: Pakollinen ruotsi on hyvinvointitappio suomalaisille.

Mikään kieli ei ole yleismaailmallisesti hyödyllinen, ei varsinkaan suhteellisen pieni kieli kuten ruotsi. Englanti on lähinnä yleismaailmallisesti hyödyllistä kieltä. Vapaaehtoinen ruotsi on mahdollisuus laajentaa koululaitoksen kielivalikoimaa. Pakollisten kielten määrän lisääminen tarkoittaisi sitä, että tunteja otetaan pois yleismaailmallisesti hyödyllisistä oppiaineista kuten matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto jne. Nämä ovat aina olleet tärkeitä kaikkialla. Vapaaehtoinen ruotsi olisi myös mahdollisuus tuoda kouluihin tilaa tietotekniikalle, taloudelle, luoville oppiaineille ja monille kokeiluille.

Kansalaisaloite vapaaehtoisten ruotsin puolesta menee sivistysvaliokunnan käsittelyyn ja kenties myöhemmin syksyllä eduskunnan keskusteluun ja toivottavasti äänestykseen. Sivistysvaliokuntien ja kansanedustajien tulisi miettiä kuinka tulevaisuuden oppilaiden aika koulussa tulisi parhaiten käytettyä. Perusteet jonkin oppiaineen pakollisuudelle täytyy voida selkeästi esittää ja niiden täytyy olla vahvat. Vahvojen perustelujen puuttuessa oikea ratkaisu on vapaaehtoisuus tai valinnaisuus.

Ammattikouluun menevien oppilaiden olisi hyödyllisempää opetella käytännönläheisiä oppiaineita ruotsin asemesta. Lukioon meneville, eli niille, joista Suomen kielitaitoreservi valmistetaan, vapaaehtoinen ruotsi on mahdollisuus monipuolistaa suomalaista kielitaitoa. Moni lukisi edelleen ruotsia.

- Kaksi kolmasosaa kansasta kannattaa vapaaehtoista ruotsia, mutta jostain syystä demokratia ei ole toiminut kansan tahdon suuntaan. Osmo Soininvaara sanoi pakollisesta ruotsista hyvin, että hävittyjä sotia ei kannata jatkaa [1]. Epäkohdan korjaamisesta kuluu pitkä aika ennen kuin hyödyt nähdään. Siksi korjaaminen pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Sivistysvaliokunnalla ja eduskunnalla on syksyllä historiallinen tilaisuus parantaa suomalaista koulujärjestelmää, toteaa Vapaa Kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja Heikki Orsila.

LISÄTIETOJA:

Heikki Orsila
Vapaa Kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja
+358407325989

Ilmari Rostila
Vapaa Kielivalinta ry:n puheenjohtaja
+358405229301

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

[1] Osmo Soininvaaran kirjoitus pakollisesta ruotsista:
http://www.soininvaara.fi/2009/11/23/2440/








 
     
   
Etusivu