Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Lahjoitukset | Vetoomus |  
 
Julkaistu 15.11.2008
Suomi on kaksikielinen valtio, mutta miksi Suomessa ei voisi elää osaamatta ruotsia?

Puheenjohtajan sana

08.11.08

Vuosituhansia ihmiset ovat eläneet Suomessa osaamatta ruotsia. Nykypäivän Suomessa maamme ruotsinkielisille halutaan antaa mahdollisuus elää Suomessa osaamatta suomea. Moniarvoisuus tarkoittaa toisen ja oman elämänmuodon kunnioittamista. Miksi emme antaisi itsellemme mahdollisuutta elää Suomessa suomeksi ja opetellen vain niitä itsellemme vieraita kieliä, joiden taitoa itse koemme tarpeelliseksi tavoitella?

Sääty-yhteiskuntaan ruotsin osaaminen kuului luontevana osana. Nykyisen Suomen eliitit jatkavat tässä sääty-yhteiskunnan perinnettä. Eliittien elämään ruotsin osaaminen on kuulunut ja kuuluu luontevana osana. Entä me, jotka emme kuulu eliitteihin tai jotka ehkä vastustamme elitismiä?

Suomen valtio on kaksikielinen ja hyvä niin. Valtiollinen kaksikielisyys on kunnianosoitus ruotsinkielisen väestönosamme elämänmuodolle ja työlle. Myös ruotsinkielisten pitää voida samaistua Suomen valtioon. Valtiollinen kaksikielisyys kuuluu luontevasti myös kansallisiin perinteisiimme. On kuitenkin tärkeää oivaltaa, että Suomi ei tarkkaan ottaen ole kaksikielinen maa, vaikka onkin siis kaksikielinen valtio. Hokemalla ”Suomi on kaksikielinen maa” tämä unohtuu.

Nykyinen tulkinta valtiollisesta kaksikielisyydestä tarkoittaa käytännössä sitä, että koko kansa pakotetaan opiskelemaan ja rationaalisesti ajatellen siis myös osaamaan ruotsia. Ruotsin opetus laajeni koko kansaa koskevaksi peruskoulun myötä 1960-luvulla. Ruotsin osaaminen on tämän mukaisesti nähty koulutetun ihmisen ammattirooliin kuuluvana velvollisuutena ja koulutusyhteiskuntaan kuuluvana itsestään selvänä osana yleissivistystä.

Kansainvälistyvässä maailmassa, jossa on neljä ilmansuuntaa, näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tietoyhteiskunnassa, jossa ei pärjää ilman englantia ja mieluusti pitäisi osata myös muita vieraita kieliä, ei ole edes viisasta että kaikki suomalaiset keskittyvät ruotsin opetteluun. Pakollisen opettelun tulokset etenkin kielissä, joiden opiskelussa on kyse myös identifikaatiosta eli jonkinasteisesta itsen kiinnittämisestä toiseen elämänmuotoon, jäävät myös käytännössä vaatimattomiksi.

Ruotsin kieltä koskevan itsestäänselvyyden kadotessa, velvollisuus alkaa näyttää pakolta. Suomenkielisellä on oikeus palveluihin omalla äidinkielellään, mutta opiskelijana tai työntekijänä meidän edellytetään osaavan ruotsia. Kaksikielinen valtio on sillä tavalla jakomielinen, että se antaa meille oikeuden elää asiakkaina ilman ruotsin taitoja, mutta tämä oikeus ei kuulu meille opiskelijan tai työntekijän roolissa.

Yhteiskuntamme eliitit tietävät edellä kosketellut ristiriidat, mutta eliitin jäsenet eivät tiedä mitä pitäisi tehdä. Tämä johtuu siitä, että jokainen eliitin jäsen haluaa edelleen kuulua eliittiin, siis siihen seuraan, jossa ruotsin kielen osaamista pidetään itsestään selvänä.

Suvaitsevassa Suomessa on mahdollisuus suorittaa asepalvelun sijasta siviilipalvelu. Eikö valtiovalta voisi samaan tapaan antaa erivapauden ruotsin opiskelusta niille, jotka haluavat sen sijaan opetella jotain toista itselle vierasta kieltä? Englannin lisäopinnotkaan eivät olisi monen kohdalla huono vaihtoehto.

Kansalaisten sosiaalisiin oikeuksiin pitäisi kuulua oikeus valita itse ne vieraat kielet, joihin haluaa perehtyä. Vieraiden kielten osaaminen kuuluu varmaankin välttämättömänä osana nykyaikaiseen elämänmuotoon ja yleissivistykseen, mutta onko oikein, että valtio määrää, että yksi näistä kielistä on ruotsi, mitään poikkeuksia sallimatta? Miksi nekään, jotka eivät edes pyri eliittiin ja kenties vastustavat elitismiä, eivät voi elää Suomessa osaamatta ruotsia?

Ilmari Rostila

Puheenjohtaja, Vapaa kielivalinta ry








 
     
   
Etusivu