Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Lahjoitukset | Vetoomus |  
 
Julkaistu 3.10.2009
Ruotsin vapaaehtoisuus rikastaisi kielitaitoamme

Eurooppalaisten kielten päivää vietetään vuosittain 26. syyskuuta. Eurooppa on kieliltään tavattoman rikas manner. Pelkästään EU:ssa on 23 virallista kieltä, joista omat pohjoismaiset kielemme ovat kirjavan joukon pienempiä, mutta eivät suinkaan vähäisempiä.

Monipuolinen kielitaito on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan. Kansainvälinen yhteistyö ja kauppa asettavat suuria vaatimuksia niin nuorten kuin vanhempienkin kansalaisten kielelliselle osaamiselle. Jokaisen on itsestään selvästi osattava englantia, mutta lisäksi monien olisi hyvä puhua myös vaikkapa ranskaa, saksaa tai venäjää.

Suomalaisten kielitaitoa kuitenkin rasittaa eräs koulutuspolitiikkamme vanhentunut perinne; pakollinen ruotsin opiskelu. Vaikka suomalaisten kielitaito kaipaisi vahvistusta, opiskelemme pakollisen ruotsin takia jo nyt poikkeuksellisen paljon vieraita kieliä. Euroopan maiden yläkoululaisista opiskelee kolmea kieltä vain 3 prosenttia, mutta Suomessa peräti 21 prosenttia. Suomessa melkein 60 prosenttia lukion oppilaista opiskelee kolmea kieltä, kun keskimäärin Euroopassa vastaavalla kouluasteella kolmea kieltä opiskelevia on alle 9 prosenttia.

Monille nuorille on vaikeaa oppia useampia kieliä samanaikaisesti, jolloin pakollisesta ruotsin opiskelusta aiheutuu paradoksaalisesti köyhtymistä suomalaisten kielitaidoille. Kielellisesti lahjakkaidenkin suomalaisnuorten suuri työmäärä valuu kansainvälisyyden kannalta paljolti hukkaan, koska ruotsi on suomen tapaan ns. pieni kieli. Ei ole järkevää koulussa pakollisesti opettaa kahta pientä kieltä, joita kukaan muu Euroopassa ei puhu.

Pakollinen ruotsin opiskelu on jäänne ajalta, jonka olemme kauan sitten ohittaneet. Globalisoituneen maailman ja nuorten kansainvälisten urasuunnitelmien kannalta ehdoton sitoutumisemme yhden pienen kielen opiskeluun on huomattava ja tarpeeton rasite, joka vahingoittaa kilpailukykyämme.

Tämä puute kielilainsäädännössämme olisi aika korjata. Luopumalla pakollisesta ruotsista parannamme samalla niin opiskelijoiden kuin opettajienkin motivaatiota, ja annamme entistäkin paremman mahdollisuuden ruotsin opiskeluun kaikille niille, jotka katsovat sen tarpeelliseksi omalle uralleen ja osaamiselleen.

Ilmari Rostila, Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja

Riitta Mustonen, Vapaa kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja

Sampo Terho, hallituksen jäsen

Marjatta Vehkaoja, hallituksen jäsen








 
     
   
Etusivu