Viime viikolla julkistettiin presidentti Martti Ahtisaaren johdolla toimineen työryhmän toimintaohjelma Suomen ”kahden elinvoimaisen kansalliskielen puolesta”.

Jos järjettömyyttä jatketaan kyllin kauan, se yleensä huomataan hulluudeksi. Mutta näin ei käy, jos ollaan liikenteessä vain omalla porukalla ja tarpeeksi kaukana todellisuudesta – Martti Ahtisaaren johdolla nähtiin taas vallasväen kaunista yhteistä unta.

Kaunis uni meinaa katketa. Kun asiat eivät mene haluttuun suuntaan, aletaan vaatia ja polkea jalkaa.

Folketingetin ryhmä vaatii yhtä jos toista.

Kuten että hallituksen tulee laatia kansallinen kielitavoite, jossa määritellään suomalaisten tarvitsema kielitaito.

Aivan oikein. Hallitus määrittelisi mitä kieliä tarvitset.
Vaikka Ahtisaaren johtama ryhmä sen tietää jo ennen seuraavaa hallitusta. Työryhmä nimittäin vaati, että ruotsin opinnot tulee aloittaa viimeistään 6. vuosiluokalla. Jokainen opiskelee. Ja ryhmä esittää, että ylioppilastutkinnossa olisi pakko kirjoittaa äidinkielen lisäksi kaksi muuta kieltä.

Entä ne muut kielet, siis englannin ja ruotsin lisäksi? Muutama vuosi on meille pitävästi todistettu, että suomalaiset osaavat liian vähän esimerkiksi saksaa, ranskaa ja venäjää. Elinkeinoelämän keskusliitto esitti (viime kesänä): “Opetuksen järjestäjien tulee mahdollistaa nykyistä laajempi kielitarjonta oppilaiden ja vanhempien valittavaksi. Valinnanmahdollisuuksia tulee laajentaa myös luopumalla toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta.”

Saksan, ranskan, venäjän tai kiinan osaajat eivät lisäänny, jos kaikkien pitää osata ruotsia. Jokainen ymmärtää, että ruotsi vie opiskelijan lukujärjestyksessä jonkun toisen kielen paikan. Tämän tajutakseen ei tarvitse olla kielitieteen professori.

Mutta Ahtisaaren ryhmä ei tätä muistellut tai miettinyt. Ryhmä näki taas eliitin yhteistä toiveunta, että suomalaiset oppivat enemmän kieliä kuin mikään toinen maailman kansa. Unissakävely jatkuu.

Ja jos ei opi niin pakotetaan.

Ryhmä vaati johtavilta päättäjiltä poliittista tahtoa kansalliskielten puolustamiseen, pitkän aikavälin kielistrategiaa, hallituskaudelle 2011–2015 kielipoliittista toimintasuunnitelmaa, kansalliskielistä vastaavaan ministeriä, jonka tehtävänä on vaatia, että ministeriöt ja muut viranomaiset täyttävät kielelliset velvollisuudet, kieliasiamiehen virkaa käsittelemään yleisön valituksia ja valvomaan, että viranomaiset toimivat kansalliskieliä eli suomea ja ruotsia koskevan lainsäädännön mukaisesti.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan nämä toimet eivät muuten maksaisi mitään.

Mistä tämä pakottamisen kulttuuri oikein juontuu? Ja jatkettuna järjettömyytenä: tätä pakottamista kutsutaan suvaitsevaisuudeksi.

Eliitti luulottelee, että perustuslaki velvoittaa (suomenkielisen) kansalaisen ymmärtämään suomen ja ruotsin aseman kansalliskielinä siten kuin eliitti asian näkee, eli että jokaisen velvollisuus on osata ruotsia.

Suomen perustuslaissa on määritelty kansalaisten perusoikeudet, joista yksi on oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Tästä sanotaan:
“Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.”

Perustuslaki koskee kansalaisten oikeuksia – ei velvollisuuksia. Perustuslaki pitää nähdä oikeuksien näkökulmasta, josta se on kirjoitettu.

Perustuslaki EI vaadi – eikä voi vaatia – ruotsin pakollisuutta. Onko olemassa maata, jonka perustuslaki velvoittaisi kansalaisia johonkin määrättyyn omaa itseä koskevaan käsitykseen (= maailmankuva). Ehkä islamin usko on Iranin perustuslaissa?

Herätys herrat.

Perustuslaki vaatii, että myös suomenkielisen väestön yhteiskunnallisista ja sivistyksellisistä tarpeista huolehditaan.

Yhä useampi suomalainen näkee henkisesti tärkeäksi ja käytännöllisesti järkeväksi, että ruotsin pakollisuus poistetaan, samalla kun luovutaan kansalaisten vapautta tarpeettomasti rajoittavista ruotsin osaamisen vaatimuksista. Tämä vastaisi suomenkielisten sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita.

Eiköhän aleta porukalla suvaitsevaisiksi ja anneta kotien ja opiskelijoiden päättää mitä kieliä opiskellaan?

Eduskuntavaalit lähestyvät. Toivottavasti kunnon herätys tulee myös näille kielipolitiikan unissakävelijöille.
Suomalaisilla on nyt hyvä tilaisuus vaikuttaa kielivapauden edistämiseen ja pakollisen ruotsin poistamiseen. Laitetaan summeri soimaan jo 31.3. Äänestä kielivapaus –mielenosoituksessa eduskuntatalon edessä!