Suomeksi
In English
På svenska
По-русски
Auf Deutsch
Français
Eesti keeles
Kirjallisuudentutkija Michel Ekmanin kannaotto HBL:ssa 24.10.2009
Kirjallisuudentutkija, arvostettu intellektuelli Michel Ekman viittaa HBL:n kannaotossaan 24.10.2009 ensin ruotsinkielisellä taholla yleiseen käsitykseen, että ruotsinkielisten hankalan tilanteen pääsyinä ovat suomenkielisten tietämättömyys heistä ja verkossa esiiyntyvä massiivinen "vihapropaganda". Hän epäilee onko tässä koko totuus. Hän jatkaa:
"Melkein kaikilla suomalaisilla on ainakin yksi kokemus ruotsista: koulujen pakkoruotsi. Sillä ei ole mitään vaikutusta käytännön ruotsin kielen taitoon, kuten helposti voidaan todeta liikkumalla tämän päivän Suomessa. Sen sosioekonominen merkitys on vain murto-osa siitä mitä se oli esim. 50 vuotta sitten. Pakkoruotsi on vaativaa sille, jolla ei ole siihen kiinnostusta eikä näe ympäristössään motivaatiota oppia sitä, mikä pätee suomalaisten enemmistöön.
Tähän pakkoruotsiin suomenruotsalainen poliittinen establishmet on sitoutunut tiukasti ... Tämä takertuminen pakkoruotsiin on mielestäni oire jostain muusta. Pieni suomenruotsalainen establishment näyttää elävän kuplassa, jossa heidän käsityksensä siitä mikä tapahtuu yhteiskunnassa on vääristynyt. Suuri osa energiasta menee vaivalloiseen taisteluun omasta statuksesta.Selvin oire tästä on epätoivoinen kiinnipitäminen ajatuksesta, että Suomessa on kaksi teoreettisesti ja käytännöllisesti tasa-arvoista kansanryhmää ja kaksi kansalliskieltä. Miksi suomalaiset (finnarna) pitemmän päälle suostuisivat tähän, jos se merkitsee heille haittoja, kun he omin silmin näkevät, että ruotsin rooli sekä omassa maassa että kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa koko ajan vähenee?
Ajatus kahdesta tasa-arvoisesta kieliryhmästä, joista toinen on hyvin suuri ja toinen hyvin pieni, on tullut tiensä päähän. Tarvitsemme identiteettimme uudelleen määrittelyn vähemmistöidentiteetiksi ja suomenruotsalaisen politiikan sopeuttamisen vähemmistöpolitiikaksi, jolla - tarvittaessa kompromissittomasti - puolustamme sellaista joka on välttämätöntä kulttuuriselle ja kielelliselle henkiinjäämisellemme. Vanhoista tottumuksista ja abstrakteista ihanteista, jotka syntyivät silloin kun suomenruotsalaisten rahat hallitsivat suurta osaa maan taloutta, meillä on tuskin mitään apua saatavissa. Sen sijaan on kansainvälisesti käypiä periaatteita vähemmistöjen suojelusta, joista ehkä saamme tukea. Itse meidän ei pidä puuttua suomenkielisten kielipoliittisiin päätöksiin niin kaúan kuin ne eivät johda vähemmistön sortoon.
Ongelma on se, että koko suomenruotsalainen poliittinen establishment vaikuttaa olevan lukkiutunut vanhaan malliin, joka tekee ruotsinkielisistä päättäjistä yhtä tärkeitä ja arvostettuja kuin suomenkielisistä kollegoista - niin kauan kuin he pitävät suunsa kiinni suomenruotsalaisille elintärkeistä kysymyksistä. Taloudellisia resursseja, joita suomenruotsalaisilla on, pitäisi käyttää radikaalisti uusien poliittisten vähemmistöstrategioiden työstämiseen. Mutta kuka sen tekee? Se edellyttäisi, että tänään tärkeillä paikoilla istuvat kiireesti päivittävät kivettyneet vakaumuksensa."