Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Lahjoitukset | Vetoomus |  
 

Tiedote 4.3.2013

Kansalaisaloite: ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla

Vapaa Kielivalinta ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Perussuomalaiset Nuoret ja Suomalaisuuden Liitto julkaisevat kansalaisaloitteen ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta. Aloitteessa esitetään, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa maanantaina 4.3. lähtien. Lisätietoa aloitteesta löytyy osoitteessa

         http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi

Minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pidä vaatia ruotsin kielen osaamista. Aloitteella pyritään lisäksi siihen, etteivät ruotsia opiskelemattomat oppilaat joutuisi jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Kansainvälinen kanssakäyminen edellyttää hyvän englannin osaamisen lisäksi myös muiden maailmankielien osaamista. Ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen. Niiden lasten tai nuorten, jotka hyötyisivät englannin tai äidinkielen lisätunneista, olisi tarkoituksenmukaisempaa opiskella vain yhtä vierasta kieltä.

- Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista on huolehdittava, mutta tämä onnistuu paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon. Lisäksi näin kunnioitettaisiin myös perustuslain henkeä ja kirjainta, koska vapaus on perusteena tasapuolisesti sama molemmille väestönosille, esittää Vapaa Kielivalinta ry:n puheenjohtaja Ilmari Rostila.

Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa.

- Olisi parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat virkamiesruotsin toteuttamisesta. Näin ruotsin kielen taidosta tulee oikea valtti työmarkkinoille. Tällä hetkellä ruotsia ei voi käyttää valttina, ja muita tärkeitä kieliä ei osata riittävästi, toteaa Vapaa Kielivalinta ry:n hallituksen jäsen Heikki Orsila.

Vapaa Kielivalinta ry:n tavoitteena on kehittää suomalaista opetusjärjestelmää vastaamaan paremmin käytännön tarpeita ja edistämään kielitaidon monipuolisuutta.

LISÄTIETOJA:

Ilmari Rostila
Vapaa Kielivalinta ry:n puheenjohtaja
+358405229301

Heikki Orsila
Vapaa Kielivalinta ry:n hallituksen jäsen
+358407325989








 
     
   
Etusivu